Blinejä ja naisia

Tammikuu on olemassa sen takia, että silloin alkaa bliniviikot. (Muutoin mun puolesta tammikuu voitaisiin laittaa vaikka jokipostilla Timbuktuun.) Loppiaisaattona (miten shakespearelaista!) pyysin ihania naisia meille syömään blinejä.

Tein 2,5-kertaisen taikinan tällä HS:n reseptillä, ja lähdin liikkeelle niin sanotulla kahden pannun taktiikalla. Kannatti! En voi tarpeeksi hurrata kaasuliettä. Sen jälkeen ruuanlaittoon ei ole kuulunut enää yhtäkään harjoituslettua tai -bliniä, vaan jokaisesta tulee oma täydellinen yksilönsä heti alusta asti. Kaasuliesi on yksi syy siihen, miksen voi muuttaa nykyisestä kodistani koskaan pois. (Ja kelatkaa, meidän taloyhtö vaihtoi juuri biokaasuun, miten ekologista! ...joskin biokaasu kuulostaa siltä, että joku lehmä jossain putken päässä turauttelee menemään, mikä tosin ei sekään ole huono mielikuva.)

Jokainen vieras toi jonkun blinintäytteen (tai lasintäytettä!), joten kaikki tarvittava oli pöydässä: graavilohi, mäti, jokiravut, portobellosienet, suolakurkut, smetana ja hunaja. Ja vaikken puolia noista voinut vielä syödä, niin se ei kyllä haitannut tällä kertaa yhtään. Koin jopa jonkinlaista sairasta tyydytystä siitä, kun loppuillasta kannustin ihmisiä juomaan snapseja ja itse tiesin herääväni tänään freesiin päivään.

Erityisen ihanaa tässä illassa oli se, että ystäväni Anna-Kaisa (kuvan skumppanainen) oli Tansaniasta Suomessa lomalla, ja saatiin kuulla parhaat Mtwaran-juorut heti alkuun. Loppuilta meni "miten joku voi tehdä viiden vuoden suunnitelman" -ihmettelyssä, kauHHuelokuva-analyysissä sekä "ovatko ekstaaptit cooleja vai pakenevia pelkureita" -pohdinnoissa. 

Tsubbut lähtivät yhden aikaan, ja mun on sanottava, että tunnen jonkinmoista ylpeyttä siitä, että mua ei kertaakaan mitenkään väsyttänyt (johtuen ehkä seurasta) ja bebe taisi kanssa nauttia. Hänen Kulttuurikodin kasvatus jatkuu nyt hyvällä mallilla: tyyppi on vihitty blinien maailmaan.

Spasiba ystävät!