Tyttö vai poika vai molemmat?
Aina kun Anu Nousiainen on kirjoittanut jotain Kuukausiliitteeseen, tiedän, että priimaa luettavaa on tiedossa. Niin tälläkin kertaa. Kannattaa lukea.
Nousiaisen Sekä että -jutussa (HS 2.1.2016) kerrotaan, että Suomessa syntyy joa vuosi kahdesta kahdeksaan intersukupuolista vauvaa, eli lasta, joista ei oikein voi sanoa biologian perusteella, onko kyseessä tyttö vai poika. Olen kuullut tästä, mutta juttu varmisti tiedon: Riippuu siitä, missä lapsi syntyy, leikataanko häneltä toiset sukuelimet pois. Oulussa vauvan sukuelimiä ei lähdetä leikkaamaan, vaan ne jätetään sellaisiksi ja sitten hän saa myöhemmin päättää, kumpaa sukupuolta kokee edustavansa. Helsingissä sen sijaan sukuelimet leikataan jompaankumpaan muotoon, ja sitten toivotaan, että arpa osui oikeaan. Tuntuu melko karulta.
No, tietenkin tämä juttu kiinnosti mua nyt ihan erityisen paljon, koska noin kuukauden päästä meille syntyy tyttö tai poika. Me ei tosiaan vielä tiedetä, kumpi se on, kun Tiki halusi pitää asian "abstraktina", ja oikeastaan niin mäkin halusin. Musta tuntuu kivalta ajatella näin ennen lapsen syntymää, että meille tulee ihminen.
Mulla on kavereita, jotka ovat kasvattaneet lapsensa täysin sukupuolineutraalisti. Yhdestä tutusta en itse aisassa vieläkään tiedä, onko sen noin 6-vuotias lapsi tyttö vai poika. Tämä ei häiritse mua millään lailla.
Toisaalta, mun oma elämänasenne on semmonen ääripäitä kammoksuva. Lisäksi olen aika laiska. Hehe. Mulle melkein mikään ei ole koskaan ehdotonta, ja musta tuntuisi jotenkin kamalan vaivalloiselta ruveta kasvattamaan lasta kulttuurin normien vastaisesti - mikä tällä hetkellä tarkoittaa sitä, että lapsi olisi äärimmäisen sukupuolineutraali. Suomalaisessa ja länsimaisessa kulttuurissa ihmiset jaetaan lähtökohtaisesti naisiin ja miehiin.
Sitä paitsi, vaikka olin pienenä ehkä semmonen raikulimainen poikatyttö (hitto mä vihaan tuota termiä, kun oikeastaan mä olin vain tyttö), niin kyllä mä tykkäsin tosi paljon myös olla tyttö. Ja nyt nautin naisena olemisesta. En ajatellut mitenkään häivyttää kasvatuksessa lapseni sukupuolta (ainakaan häneltä itseltään), koska mun mielestä omasta naiseudesta tai miehisyydestä voi saada voimaannuttavia kiksejä elämässään. Toisaalta ajatus siitä, että mä lähtökohtaisesti tunkisin tietylle sukupuolelle tyypillisiä leluja tai vaatteita lapselleni, tuntuu myös aika vieraalta.
Yksi jutun kiinnostavimpia pointteja liittyi Brendaan. Hän oli ollut alun perin poika, mutta pieleen menneen ympärileikkauksen vuoksi (ihan karmivaa, ja hitto noita poikien ympärileikkauksia!) päätetty leikata tytöksi ja kasvattaa sellaisena. Kasvaessaan hän halusi kuitenkin leikkiä poikien leluilla ja käyttäytyi poikamaisesti, vaikka oli koko elämänsä luullut olevansa tyttö. Tämä kertoo jotain siitä, että myös biologialla on merkitystä siihen, millainen ihmisestä tulee ja mistä se on kiinnostunut, eikä pelkästään kasvatuksella ja ympäröivällä kulttuurilla, vaikka joskus näin halutaankin uskoa (etenkin tietyissä naisasialiikkeissä). Lisättököön kuitenkin, että tietenkin kasvatuksella ja ympäröivällä kulttuurilla on ihan superisti merkitystä siihen, millainen ihmisestä tulee.
Kun näitä sukupuoliasioita ja lapsen kasvattamista miettii syvemmin, homma alkaa tuntua monimutkaiselta. Miten pystyy antaa lapsen kasvaa kohtuullisen sukupuolisensitiivisessä ympäristössä, kun vaikkapa vaatteet tuntuvat olevan sukupuolittuneempia kuin koskaan aiemmin? Ja päiväkodissa viimeistään niitä sukupuolijuttuja aletaan korostaa (jos oikein olen ymmärtänyt)? Ja kun sukupuolikin on niin hirveän häilyvä käsite, että miten sitä sitten suhtautuu koko asiaan?
Ja sitten taas, ei tämä kauhean monimutkaista ole. Feministinä (eli tasa-arvon kannattajana) haluan ehdottomasti, että mun lapsi kokee, että sukupuoli ei rajoita sitä, mitä hän voi tai ei voi tehdä tässä maailmassa. Ja jos saan joskus toisen lapsen, joka on toista sukupuolta kuin tämä ensimmäinen, niin haluan kasvattaa tätä tyyppiä ihan samalla lailla kuin ensimmäistäkin. Eli en aseta mitään erityisodotuksia tai attribuutteja lapselleni riippuen siitä, onko hän tyttö vai poika (kiltti tyttö, villi poika jne).
Jos sattuisi käymään niin, että tuo meidän pikku kamu syntyy intersukupuolisena, niin lähtisin ehdottomasti liikkeelle tuolla Oulun staililla, eli en leikkauttaisi hänen sukuelimiään mihinkään suuntaan, koska syy olisi täysin esteettinen, ei terveydellinen. Hän saisi sitten aikanaan päättää (tai olla päättämättä), leikataanko elimet jompaankumpaan muotoon. (Ja vanhalle kunnon "mitä jos sun lasta sitten kiusataan" -perusteelle mä en kamalasti korviani lotkauttaisi (ööö onko toi oikea sanonta vai keksinkö mä sen, mitä lotkauttelu on?).)
Oh, nyt tuo babyliitti puskee päätään mun vatsan läpi niin kovaa, että tuntuu, että hälläkin on jotain sanottavaa tähän sukupuoliasiaan. Täytyy mennä tästä pötköttelemään ja keskustelemaan hänen kanssaan aiheesta!
Mutta vielä mua kiinnostaa tietää teiltä:
Oletteko ottaneet kasvatuksessa jotenkin tämän sukupuoliasian huomioon? Jos, niin miten?