En aio jäädä eläkkeelle 35-vuotiaana

Täällä mä vain saarnaan säästämisen ja sijoittamisen puolesta, mutta aina välillä iskee vähän semmonen nihkeä fiilis, että lisäänkö mä näillä puheillani vain ihmisten ahdistusta ja riittämättömyyden tunteita?

On mahtavaa lukea, että ihmiset ovat innostuneet säästämään luettuaan näitä mun postauksia (vaikkapa Norrebro Summersin kiva postaus). Ja niiden tarkoitus onkin nimenomaan tuoda esiin sitä, että säästäminen voi olla voimaannuttavaa ja antaa kontrollin tunteen omasta elämästä.

Mutta sitten kolikon toinen puoli on se, että alkaa kituuttaa kiukulla tai tuntea huonoa omaatuntoa jokaisesta lattesta, jonka ostaa. Mulla itselläni piheily ja säästäminen ovat takavuosina menneet yli niin, että se on huonontanut omaa elämänlaatua turhaan. Olen vaikkapa tuntenut ahdistusta, jos kahvilassa ostokset maksavat yli kympin tai suuttunut Tikille, kun se on halunnut mennä taksilla lentokentältä himaan sen jälkeen, kun ollaan lennetty koko yö San Franciscosta Suomeen. Naurettavaa.

Säästämisen ja kuluttamisen tasapainottelun välillä on klassinen nykyisyys vs tulevaisuus -tradeoff:

Jos ostan 4 euron latten nyt, siitä tulee hyvä mieli mutta se ei kauheasti lämmitä 10 vuoden päästä. Jos jätän sen ostamatta, oma mieliala ei tällä hetkellä nouse, mutta 10 vuoden päästä saatan kiittää itseäni sijoituksistani. Kumpi on parempi?

Jonkinlainen keskitie pitäisi tietenkin löytää. Säästäminen ja pieni stressi tulevaisuudesta nostavat yleensä pitkällä tähtäimellä elämänlaatua. Mutta sitten, jos vain elää niin, että ajatukset ovat koko ajan siellä kymmenen vuoden päässä, niin jotain missaa taatusti.

Mua esimerkiksi on ihmetyttänyt se, kun nyt on ollut mediassa esillä paljon nuoria miehiä, jotka julistavat: ”Aion jäädä eläkkeelle 35-vuotiaana!” Tai jopa: "Näin sinäkin onnistut jäämään eläkkeelle 40-vuotiaana." (Miksi muuten naiset puhuvat aina siitä, miten lapsiperhe säästää ja miehet taas siitä, miten he itse sijoittavat?)

Näissä jutuissa otetaan ihan annettuna, että kyllä perus duunari voi palkastaan säästämällä ja oikein sijoittamalla päästä taloudelliseen riippumattomuuteen alle 40- tai 50-vuotiaana. Oikeastihan se on ihan älyttömän hankalaa! Jopa tietynlaista lottoamista. Pitäisi olla todella messevä osinkotuotto, jotta sillä rahalla voisi elää turvatusti tekemättä töitä elämän loppuja 40 vuotta. Tämä tarkottaisi nerokasta sijoittamista ja todellista kiukulla säästämistä. Parhaat meklaritkaan eivät välttämättä pysty siihen.

Entä sitten, kun säästötavoite ei onnistukaan? Seuraako siitä hirveä romahdus? Voidaanko haastatella näitä samoja tyyppejä kymmenen vuoden päästä ja kysyä, että mites nyt, oletko eläkkeellä?

Ajatus siitä, että valtsisin ammattini suunnitellen tienaavani paljon ja jättäytyväni mahdollisimman aikaisin pois töistä on musta ankea.

Ensinnäkin, kyllä nykyhetkikin on arvokas, sitä ei myöskään koskaan saa takaisin. Jos mä tästä vaikka seuraavat kymmenen vuotta söisin näkkäriä himassa pimeässä ja säästäisin jokaisen pennosen, niin se olisi kymmenen vuotta pois eletystä elämästä. Mä olen kolkkent nyt, enkä koskaan enää uudestaan.

Toiseksi, mitä sitten jos voisikin jäädä eläkkeelle 35-vuotiaana? Mitä sen jälkeen tekisi sillä ajalla? Itse tulisin luultavasti onnettomaksi, koska tarvitsen tunteen siitä, että olen tarpeellinen – ja juuri työ usein antaa sen fiiliksen mulle. Nimenomaan kiva työ, ei sellainen, jossa käyn vain rahan takii (kuten Antti Tuisku, joskaan hän luultavasti ei tee duuniaan oikeasti masandeeroksen takia). 

No, nämä ovat tietenkin ääriesimerkkejä, ja veikkaan, että tommoset 25-vuotiaat sinkkumiehet, jotka julistavat tienaavansa nyt eläkerahat, ajautuvat kuitenkin tahtomattaan avioliiton ja perheen köyhdyttävään ikeeseen, ja niin eläkevuodet liihottelevat kauas tulevaisuuteen.

Eli tämä ei ole ihan simpletonia. Parasta tietenkin olisi, että olisi nyt tyytyväinen ja 10 vuoden päästä tyytyväinen. Onneksi 4 euron säästämisestä voi välillä kokea ihan siinä hetkessäkin mielihyvää – ja toisena päivänä ottaa sen latten, ilman sen suurempaa stressiä.

Paljonko mietitte tulevaa palkkaa, kun valitsitte koulutusalanne?

Lue myös muut rahasarjan postaukset:

6 hyvää syytä, miksi olen alkanut puhua rahasta ääneen

Näin tulotasoni noussut (ja tämä se on nyt)

Näin säästin 10 000 euroa vuodessa

Yhden kuukauden menoni: 1600 euroa

Sijoitusstrategiani on laiskuus

Piheilyn säännöt

Raha-asioista puhuminen parisuhteessa

JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA // JULIAIHMINEN INSTAGRAMISSA // JULIAIHMINEN YOUTUBESSA // JULIAIHMINEN BLOGLOVINISSA