En palaisi menneisyyteen
”Kukaan ei sanonut et murrosikä tulee aina yhä uudestaan. Oisko tää nyt kolmas? Aina yhtä kauheaa.”
Iisan Kun olit nuori on mun tämän kesän theme song. Se on soinut mulla päässä tässä viikkoja, ja se on ihan superhyvä biisi.
Olen täällä blogissa horissut mun kolmenkympin kriisistä pitkin kesää. Se on edelleen vahvana päällä.
Musta tuntuu, että jos kriisiä omasta vanhenemisesta ei ole itse kokenut, ei voi tajuta, miltä tämä tuntuu. Tai ainakaan vuosi sitten en olisi voinut millään lailla samastua tämän nykyisen Julian sepustuksiin. Olisin vain ajatellut, että senkin pateettinen kanttura, nostalgia on kammottavaa, ota itsestäsi niskasta kiinni.
Enkä mä edelleen ole mikään nostalgikko. Päinvastoin, mä vihaan nostalgiaa. Mun mielestä ennen ei koskaan ollut paremmin, ja jos joku kuvittelee niin, sen pää muokkaa asiat kultaisemmiksi kuin mitä ne olivat.
Jos ihan konkreettisesti ajattelen vaikka lapsuuttani tai nuoruuttani, ihan mitä tahansa hetkeä, niin en mä haluaisi palata menneisyydessä yhtään mihinkään. En missään nimessä haluaisi elää niitä aikoja uudestaan. Mulla on ollut tähän mennessä hyvä elämä ja kaikkea, mutta aina kun ajattelen, mitä hyvää on ollut, muistan samalla sen, mitä kamalaa tai vähintäänkin vaivalloista on ollut.
Jos ajattelen ala-asteajoilta aurinkoisia loppukevään päiviä, jolloin ilmassa oli odotusta kesästä ja määrittelemätöntä esimurrosikäisen ihastusta, niin muistan myös sen, miltä tuntui herätä joka hemmetin aamu kahdeksaksi kouluun sysipimeässä syysaamussa. Ja ajattelen, että onneksi mun elämä ei ole enää tuota.
Tai jos kelaan sitä, millaista oli yläasteikäisenä juoda itse tehtyä kiljua kaverin veneellä (tämä on siis pelkästään positiivinen muisto, vaikkei se siltä kuulosta!), niin muistan samalla, miten epävarmalta ihmissuhteet ja kuva omasta itsestään tuntui. En haluaisi kokea enää sitä kaikkea.
Tai lukioikäisenä, kun pyöräiltiin ystävän kanssa baari-illan jälkeen rankkasateessa kotiin ja naurettiin niin, ettei meinattu päästä eteenpäin. Niin muistan samalla, miltä tuntui derivoida itku kurkussa pitkän matikan kursseilla kaikenlaista skeidaa. (En enää edes muista, mitä derivointi on. Jotain pahaa luultavasti.)
En menisi takaisin edes fuksivuoteen, vaikka se oli paras ikinä. Se vapaus, se omahyväisyyden määrä ja kuvitelma siitä, että tässä sitä keskustellaan maailman älykkäimpiä keskusteluja. Siinä vaihtokaupassa saisin myös epävarmuuden tulevaisuudesta ja siitä, saanko mä koskaan mitään töitä.
Oh, en palaisi enää edes vauvavuoteen, vaikka se oli niin taianomaisen ihana. Mutta kyllä nykyinen taapero on vielä ihanampi.
Ikäkriisi ei siis selvästikään tarkoita mun kohdalla sitä, että kaipaisin menneisyyteen. Tästä huolimatta olen jotenkin järkyttynyt siitä, että mä en ole enää nuorisolainen. Ja on sanottava, että kun hilluin toissaviikonloppuna Tubeconissa kolme päivää, se ei todellakaan auttanut asiaa.
Mulle tuli siellä semmonen olo, että mä olen niin auttamattoman eri sukupolvea kuin te, nuorisolaiset. Teillä on niin paljon sulkemattomia ovia edessä, niin paljon kaikenalisia mahdollisuuksia. Mä olen sulkenut vaikka mitä, ja lisää sulkeutuu koko ajan, riippuen siitä, mitä valintoja teen seuraavaksi.
Ja nyt tullaan taas tuohon alun theme songiin. Koska mulla on semmonen fiilis, että vaikka olenkin tällainen vanha kanttura, niin tässä on päällä jonkinlainen murrosikä.
”Mä olen erehtynyt kuvitteleen, että oisin aikuinen. Sitten käykin ilmi, että mitään siitä tiedä en.”
Koko kevään ja kesän olen miettinyt kuumeisesti, mitä haluaisin seuraavaksi tehdä. Nyt olen ottanut sellaisen taktiikan, että rajaan pois sellaisia juttuja, mitä en halua tehdä. Lisäksi olen kerännyt itseäni viisaammilta ihmisiltä työkaluja, joilla olen pystynyt helpottamaan tätä vaiheilua. Olen nimittäin purkanut tätä kriisiä Tikille, ystäville, vanhemmilleni, pomolleni, A-lehtien toimarille (!!!?), psykologille, Sitran asiantuntijalle pikamentoroinnissa, satunnaisille tuttavuuksille minglaustilaisuuksissa (!!?) ja tietenkin tänne blogiin.
Vaikuttaa siltä, että alan pian päästä kuiville tästä pikku kriisistä. Mutta jotta mulla olisi työkalut seuraavan ura-/ikäkriisin selvittämiselle (ehkä sitten 35-vuotiaana tai 40-vuotiaana?) ja ehkä jollakin muulla saattaa olla näitä keloja mielessä (olen huomannut, että aika monet äikkäriltä duuniin palaavat miettivät näitä juttuja), niin kirjoita tästä nyt pienen postaussarjan. Tämä alkaa pahasti lähennellä huttuista self helppiä, mutta eivätkö kaikki blogit pohjimmiltaan ole juurikin self help -huttua? (Eikö koko elämä ole yhtä isoa self helppiä?)
Onko kellään muulla täällä murrosikää meneillään?
Lue myös:
Vaatimukset syövät kolmekymppistä kuin leipää
Kuvat: Mirja oli hankkinut Flow-etkoille naamioita, mikä innosti mut hämmentävään Instagram-taideprojektiin.
JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA // JULIAIHMINEN INSTAGRAMISSA // JULIAIHMINEN YOUTUBESSA // JULIAIHMINEN BLOGLOVINISSA