Ensimmäinen ikävä

Ensimmäinen työpäivä äitiysloman jälkeen takana. Oikein ärystin itseäni, kun piti horista kaikki kliseekirjan sitaatit työkavereille: "On se niin outoa, kun vauva ei roiku lahkeessa ja kahvinsa saa juoda rauhassa." "Miten vuosi on voinut kulua jo!" "Kyllä ne pärjää poikien kesken." 

Jaada jaada jaa.

Kun kello löi neljä, ryntäsin bussiin ja sitten ratikkaan. Jäin Vallilan varikon kohdalla pois yhden pukumiehen kanssa. Lähdettiin molemmat juoksemaan samaan suuntaan. (Pukumiehen juokseminen on musta aina kiehtova näky.) Se meni mua edellä.

Tiesin heti, mihin sillä on matka. Kun se Kotikallion päiväkodin porttien kohdalla kääntyi ja katsoi mua silmiin kysyvästi (eli että jätänkö mä tämän oven auki sua varten), hymyilin sille takaisin ja heilutin päätäni. Teki mieli sanoa, että mulla on kiire ihan samaan kuin sullakin, mutta mun vauva on vain tuon mäen alapuolella.

Kuvassa: Hihkuvan vauvan syliin ottaminen työpäivän jälkeen 5/5.