Hugo Simberg tulee lähelle

Tiesittekö, että Hugo Simbergillä oli kaksoisveli Paul? Minä en. Opin satoja muitakin kiinnostavia asioita, kun luin Hugo Simbergin elämäkerran Hugo Simberg – Pirut ja enkelit (WSOY 2018).Teos oli ehdolla Tieto Finlandian saajaksi, täysin syystä. Sen kirjoittaja, Helena Ruuska, on käynyt läpi valtavan kirjeenvaihtoaineiston, haastatellut ihmisiä ja tutkinut Simbergin maalauksia pieteetillä. Tästä huolimatta elämäkerrassa ei ole mitään tylsää, luettelomaista tai puisevaa, vaan Simberg herää todella henkiin kirjan sivuilla. Teos avaa miehen epävarmuuksia, taiteen tekemisen vaikeutta, mutta myös ilon ja onnistumisen hetkiä.Vaikka Simberg kuoli yli sata vuotta sitten, elämäkertaa lukemalla tulee sellainen olo, että tuollainen herkkä taiteilijapoika voisi nytkin olla osa omaa kaveripiiriä.Paitsi että Ruuska kuvaa Simbergin (1873–1917) elämää, hän paljastaa myös, minkälaista Suomen taiteilijaseurapiireissä oli 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. En esimerkiksi tiennyt, että syfilis on ollut niin yleinen tauti, ja että mitä luultavimmin kuppa vaivasi myös Simbergiä. Tuolloin ei ollut vielä penisilliini käytössä, joten siitä ei parantunut ja sen hoitaminen oli hankalaa. Niinpä tämä seksitauti vaikuttikin vahvasti myös Simbergin mielialaan. Tauti saattoi vaikuttaa taiteilijan omakuvaan, ja kirjassa uumoillaankin, että Simbergin kuuluisat pirut ovat tämän alter egonsa.Enkeleiden ja pirujen sekä kuoleman tematiikkaa käydään paljon läpi. Simberg itse pitää Haavoittunutta enkeliä päätyönään, mielestäni syystä. Hän suunnittelikin maalausta jo kolme vuotta ennen teoksen lopullista valmistumista.Toinen juttu, mikä vähän söi Simbergin itseluottamusta, oli se, että taiteilijapoika eleli pitkälle 30-vuotiaaksi saakka melko varakkaan (mutta samalla myös kovin rakkaan) isänsä rahoilla. Simberg sai kyllä elämänsä aikana tehdä hienoja töitä, kuten maalata Magnus Enckellin kanssa Tampereen tuomiokirkon maalauskoristelut. Oli todella kiehtovaa lukea, miten nämä syntyivät ja miten jotkut paheksuivat syvästi alastomia pikkupoikia kirkossa (alastomia tyttöjä ei olisi voinut kuuna päivänä kirkkoon maalata!). Tuli myös sellainen olo, että on pakko päästä pian taas näkemään nuo maalaukset Tampereella.Toisaalta Simbergiä myös pilkattiin hänen vähän naiiveista satuaiheistaan. Häntä alettiin arvostaa kunnolla vasta kuoleman jälkeen, ja ikävä kyllä Simberg kuoli nuorena sairauskohtaukseen, vain 44-vuotiaana.Kuten moni tuon ajan taitelija, myös Simberg matkusteli paljon, Pariisiin, Lontooseen, Italiaan. Hän vietti myös aikaa Akseli Gallén-Kallelan opissa Ruovedellä. Itse asiassa tällä hetkellä Ateneumissa on hieno näyttely, Taiteilijoiden Ruovesi (26.1. saakka). Kävin katsomassa näyttelyn juurikin nähdäkseni Simbergin teoksia, mutta oli esimerkiksi tuon ajan Gallén-Kallelankin teokset kauniita.Vaikka Simbergin kuolema oli suuri tragedia, minua lohduttaa se, että hän tietyllä tapaa löysi rauhan ennen kuolemaansa. Levoton Simberg nimittäin meni naimisiin rakastamansa Anni Bremerin kanssa vuonna 1910. He ehtivät elää seitsemän onnellista vuotta. He saivat kaksi lasta, Tomin ja Uhra-Beatan (josta tuli cool ryijytaiteilija!).Rakastan tämän elämäkerran kieltä, sen seikkaperäisyyttä ja sitä, että siinä on kuvat taideteoksista, palasin moniin teoksiin yhä uudestaan. Ne paljastavat, miten taitava Simberg oli sekä teknisesti että mielikuvitukseltaan. Elämäkerta on visuaalisesti miellyttävä, ja sitä tekee mieli selailla lukemisenkin jälkeen vielä usein.Eli suuri lukusuositus!