Huuruinen helmikuu

Kun tammikuu oli paras tammikuu naismuistiin, niin helmikuusta voi sanoa paljon arvostamaani Dr Philiä lainaten: This month is the month that's going to change my life course.

Helmikuussa olen...

oppinut iloitsemaan kaasusta

joka kerta, kun kuulen puupan tai röyhtäyksen äänen, tunnen syvää helpotusta: vähän vähemmän vatsanvääntöä pikkuiselle. Milloinkohan ilo tästä äänimaisemasta katoaa? Ehkä sitten kun tuo on 30-vuotias? Kerroin myös Tikille ylpeänä, että tunnistan jo unissanikin puuppa- ja shaibaäänen eron, johon Tiki vastasi kunnioittavasti: "Tuo on todella hyödyllistä know-how'ta."

lukenut

puolisen tuntia Hesaria joka aamu, kiitos Stokken newborn-setin, jossa kamu viihtyy aika kivasti, kun sitä vähän heiluttaa. Tai no, välillä bebbe on kyllä sylissä peiton sisällä, minkä seurauksena sen pussilakanassa on jonkin verran mustikka- ja rahkatahroja. (Hävytöntä, tiedän.)

lukenut myös

Oneironin. Imettäminen on täydellistä lukuaikaa! Ja eilen pääsin vihdoin lukemaan Kokon Othe(i)ron-tekstit, kun en aiemmin juonipaljastuksen pelossa voinut niitä avata. Silmiä avaavaa pohdintaa, suasittelen lukemaan molemmat (kirjan ja Kokon jutut).

emännöinyt

melkein joka päivä vieraita meillä. Tämän kuukauden perusteella voisi luulla, että kahvin keittäminen on ihan yhtä olennainen osa vastasyntyneen hoitamista kuin vaipanvaihtaminen. Niin ihanaa kuin ihmisten näkeminen onkin ollut, täytyy sanoa näin jälkeenpäin ihan neuvoksi muille vauvan saaville, että jossain vaiheessa olisi pitänyt sanoa ihmisille, että tulkaa vähän myöhemmin. Etenkin kahtena ensimmäisenä viikkona, kun kahvipöydässä istuminen teki todella kipeää tiedätte kyllä mistä!

vastaanottanut

kukkalähetyksiä (erityiskiitos ihanille tyypeille Demin ja Trendin toimituksessa!), kauniita kortteja, suloisia vauvanvaatteita, leluja ja nalleja. Ja kaikkein paras: naiset, jotka ovat tulleet meille ruokakasseineen, valmistaneet lounaan ja antaneet mun vain levätä. (Heini ja Aino, Ässä ja Anna, Raisa ja Frida, never forget!!!!!!!!!!111).

shoppaillut

tehokkaammin kuin koskaan ennen. Kun vauva oli kaksi viikkoa, juoksin Arabian HenkkaMaukkaan ja ostin viidessätoista minuutissa 4 imetystoppia, 2 imetys-t-paitaa, 2 imetysrintsikat, yhden villatakin ja yhden kauluspaidan (tämä kaikki vain 120 e!). Sitten juoksin takaisin rakkaan bebben luo. Ei ollut edes herännyt tässä välissä!

oppinut

ihan älyttömästi uusia juttuja: kestovaippojen käyttämistä, maidon pumppaamista, röyhyttämistä... Kiitos google, ystävät, isosisko ja Kättärin synnytysosaston 3A neuvova puhelin siitä, että olette jaksaneet vastata loputtomaan kysymyspatteristoon. Voiko vauva syödä liikaa? (Ei, jos imettää.) Voiko se nukkua liikaa? (Ei jos sen paino nousee, ja kyllähän se nousee!) Onko vauva liian keltainen? (Ei enää kahden viikon ikäisenä, jos sen paino nousee ja se on energinen.) Onko ok että navasta vuotaa verta vielä viikko irtoamisen jälkeen? (Kyllä on, vaikka onkin harhaanjohtavaa, kun sanotaan, että "on normaalia että navasta vuotaa vähän verta tyngän irrotessa", no ei se nyt viikkoa irtoa!) Onko ok, että vauvasta irtoaa nahkaa? (On, etenkin käsistä ja jaloista vauvan iho voi uusiutua syntymisen jälkeen.) Koska talvivauvan saa viedä ulos? (No, vaikka 10 päivän ikäisenä, mutta aluksi vain vartin kerrallaan.)

Ja veikkaan, että olen vasta ihan alkutekijöissä tässä hommassa!

yrittänyt larpata

"normaalia elämää", eli käynyt kahvilassa (Arabian kauppakeskuksen bulkkikahvila vaipanvaihtotiloineen ftw!), kävelyllä (kiitos aurinko!), kokeillut juhlistaa Tikin kanssa pojan syntymää juomalla lasin punaviiniä (en sitten uskaltanutkaan), operoinut ratikoiden ja bussien kanssa sekä kuunnellut Muistojen bulevardia ja lueskellut lehtiä sängyssä Tikin kanssa viikonloppuaamuisin.

Mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, että mikään ei ole tuntunut samalta kuin ennen vauvaa. Kaikki tekeminen tuntuu uudenlaiselta. Ehkä vähän vaivalloisemmalta mutta toisaalta taas kivemmalta. (On huippua tajuta uudestaan ja uudestaan, että mulla on oma vavvvvva!!!!!!) Ihmisten ilmoilla jännitän koko ajan, onko vauvalla tarpeeksi lämmin, alkaako se itkeä, missä seuraavan vaipan voi vaihtaa ja kehtaako tässä kahvilassa imettää. Ja sitten taas tunnen jokaisesta uudesta aluevaltauksesta huvittavaa voitonriemua ja huomaan, että kun toistoja on tarpeeksi, hommat alkaa luistaa pakostakin.

rakastunut niin täydellisen järjettömästi

tuohon pieneen ihmiseen, että tällaisten tunteiden voimakkuus on vähän pelottavaa.