Vastasyntyneen vapaa kasvatus
Sitä on elänyt 28 vuotta sellaista live and let live -elämää, ettei kamalasti määräile muiden ihmisten tekemisiä tai olemisia. Sitten kotiin muuttaa otus, jonka elämää täytyy määräillä. Se tuntuu tosi omituiselta!
Mun tekee edelleen mieli kysyä tuolta: "No kun sä nyt siinä silmät kiinni vähän väniset ja ähiset, niin haluaisitko sä vielä jatkaa unia vai nostanko mää nyt sut siitä ja mennään katsomaan yhdessä vaippa?" Ja sitten taas tajuan, että mun pitää tehdä päätös sen puolesta. (Ette muuten usko, miten paljon me Tikin kanssa yritettiin kysellä tuolta, mikä olisi kiva nimi sen mielestä. Vastuu painaa, ai ai!)
Välillä mietin, mitä tapahtuisi, jos antaisin tuon olla just niin kuin se haluaa, eli lopettaisin prosessit heti, mikäli se korottaa ääntä ja ilmaisee, että tämä tapahtumasarja ei miellytä. Tämä tapahtuisi:
- Sen vaippa olisi täynnä jöötiä, koska vaihtoprosessin aikana nousee yleensä melko kova jöö.
- Kylvyssä ei käytäisi. Pois sellaiset pinnallisen maailman kotkotukset!
- Se viuhtoisi käsillään niin mielivaltaisesti, että se ei pystyisi syömään ollenkaan, koska kädet vain tunkisivat koko ajan tielle. (On muuten superhauskan näköistä, kun se järkyttyy käsiensä olemassaolosta. "Miksi nämä kädet häiritsevät minun elämääni?! Mistä ne tähän tunkeutuvat, nuo saastaiset ulokkeet?!")
- Se olisi mun sylissä herra tietää kuinka pitkään. Ehkä 20-vuotiaaksi? Tämä kyllä häiritsisi sen sosiaalista elämää ja mahdollisten tyttö- tai poikaystävien hankkimista. Minkä teet, his heart belongs to mommy.
Mutta mutta, sitten kun vaippa on vaihdettu tai kädet on siirretty ruokatoimituksen edestä pois, ja vauvan itku lakkaa nopeasti ja totaalisesti ihan vain mun omien toimenpiteiden johdosta... olo on huikea. Tein oikean päätöksen!
Se hyvä puoli tuossa ystävässä on, että se ei itke turhaan eikä pitkään. Kun asia on hoidossa, väninä loppuu seinään, mikä tekee tästä kanssakäymisestä fanttastisen yksinkertaista. Oikeastaan nyt, kun on kolme viikkoa hengaillut tällaisen simpleton-otuksen kanssa, sitä melkein toivoisi ystäviltään samanlaista suoraviivaisuutta:
Kelatkaa, ei enää selän takana shaiban puhumista tai typeriin väärinkäsityksiin perustuvia pitkiä riitoja. Sen sijaan helppo Äääääääähhhhhh-raivohuuto ja naaman väänteleminen, jos kaverin seurassa joku alkaa kinnata kiinni. Sitten tilanne selvitetään, huuto lakkaa ja kaikki on taas kunnossa.
entä te: Mitkä on teidän vauvojen inhokkeja?