Hyvästi periaatteet
Ihmettelen kovasti, kun sanotaan, että äidit ovat jotenkin tuomitsevia. Mulla homma on nimittäin mennyt täysin toisinpäin. Mitä enemmän olen hurvitellut vauvan kanssa menemään, sitä vähemmän mun tekee mieli tuomita enää ketään tai mitään, vauvoihin ja vanhemmuuteen liittyvää. (Kaikkeen muuhun liittyvää kyllä tuomitsen edelleen, koska rakastan omahyväistä muiden paheksuntaa. Tuomari voisi olla mun toinen nimeni!)
Ennen vauvan tuloa olin tuomitseva. Nyt hävettää muistella, että olen paasannut seuraavia:
"Mä en sitten missään kahviloissa rinta paljaana heilu."
"En todellakaan vaihtaisi vaippaa julkisesti missään kahvipöydässä."
"Hyi hillo, miten joku voi imettää julkisessa saunassa?!"
Vähänpä tiesin.
Onneksi mun mamma on opettanut, että mielipidettään saa aina muuttaa. Vaikka vartin välein. Oikeastaan se on vain sivistyneen ihmisen merkki, että kykenee muuttamaan ajatteluaan, jos saa parempaa tietoa.
No niin, tähän bebben kanssa huudeilla -hommaan pitää lähteä liikkeelle aistien priorisointi -periaatteella. Ja itselleni herkin aisti on aina kuuloaisti. (Tietäisitte vain mun äänineurooseista. Tai no luultavasti tiedätte, kun jauhan niistä aina.) Jos ollaan kahvilassa, hiljainen itkuton ympäristö on huomattavasti tärkeämpi kuin se, että mun näköaistini sattuisi bongaamaan jonkun paljaan rinnan. Katseen voi aina siirtää, mutta korviaan ei pysty tukkimaan. Näin ollen itkevälle vauvalle on hyvä laittaa tuplla suuhun.
No sitten on tietysti hajuaisti; ja siksi tähän mennessä en ole vaihtanut kakkosvaippaa muualla kuin vessassa. Mutta pissavaippa shmissavaippa, se menee siinä rennosti kahvilan lattialla (anteeksi Helsingin kahvipaahtimo), jos kahvilan vessa on liian pieni operaatioon.
Mäkelänrinteen saunassa en ole vielä imettänyt, mutta se johtunee varmaan siitä, etten ole vielä käynyt vauvan kanssa baila bastu!
Kun on tuommoinen bebbe matkassa, haluaa tehdä kaiken mahdollisimman käytännöllisesti ja vaivattomasti. Siksi on helpompi imettää kuin pumpata himassa purkkiin maitoa ja sitten lämmitellä sitä jossain kahvilassa (mitä mulle on joskus ehdotettu toimintatavaksi).
Ja kuten me kaikki järkevät ihmiset tiedämme, kyse on pohjimmiltaan emansipaatiosta: naisten pitää päästä ulos viettämään mamalifeä.
Onneksi jengi suhtautuu Suomessa lähtökohtaisesti hyvin myönteisesti bebbeihin ja niiden hoitamiseen. Ja mun kannalta vielä suurempi onni on se, että mun superrennot mamaystävät Mirja ja Raisa ovat näyttäneet täydellistä esimerkkiä siitä, miten letkeästi tämän lattemamalifen voi itselleen järjestää. Katson vierestä ja ihailen. Ja teen perässä.
Ps. Yleisessä saunassa joogaamista paheksun edelleen. Kun Yrjönkadun saunassa eräs nainen pylly (ja vähän muutakin) pystyssä heilui siinä lauteella mun vieressä, se oli liikaa mun hauraalle, estyneelle psyykeelle. Tätä mielipidettä edes äidiksi tuleminen ei ole muuttanut.
Kuvat: Kuten olen jo aiemmin sanonut, Ipi on harvinaisen vavvaystävällinen lounaspaikka. Ja Sanomatalon kahvilahan on klassikko.