Kehu nyt!

Olin tuossa ystävieni kanssa taas kahvilla ja päädyttiin keskustelemaan sellaisesta meidän kolmen mielestä itsestään selvästä käyttäytymiskoodista, jota kaikki eivät ole sisäistäneet (johtuen heikosta mielenlaadusta ja yleisestä vulgääriydestä).

Uudet asunnot ja uudet vauvat ovat siitä samanlaisia, että kun sellaisen kohtaa ensimmäisen kerran, tulee ihmisen lausua jonkinmoinen kohteliaisuus siitä. 

Jos vaikka joku on ostanut asunnon, ensivisiitillä siellä on soveliasta heti alkuun ihastella jotain, mitä tahansa. Valoisat huoneet, mainio pohjaratkaisu, keittiön kauniit pinnat... Jos kyseessä on helvetillinen loukko, niin kyllä sitä aina jotain aidon kuuloista keksii: ihanasti sisustettu tai loistava sijainti. Tai sitten jotain yksityiskohdista: vessassa on kiva tunnelma.

Sama pätee vauvaan. Kun semmonen nähdään ensimmäisen kerran, tulee henkilön käyttää sanoja suloinen, isot silmät tai hurmaava. (Pelkkä "onpa pieni" ajaa sanavarastoltaan suppeamman kehujan asian.) Jos vauva on rumilus (no eihän vauvat oikeasti koskaan ole, niillä saattaa vain olla vaikka yksi kummallinen ilme ja juuri se tallentuu aina valokuviin), voi käyttää jotain hellittelysanoja, jotka eivät an sich ole kehuja, mutta kuulostavat siltä: pikku pötkäle, mikä vesseli, millainen epeli hän onkaan.

Mikäli asuntoon astuessa tai uuden vauvan kohdatessa tilanne on päällä ja pitää vaikka heti vaihtaa kuulumisia, viimeistään erotessa kuuluu kehaista (mieluiten tietysti alussa ja lopussa) asuntoa tai vavvaa. Parasta olisi tehdä jonkinlainen yhteenveto kaikista hyvistä puolista: mainita sekä yksi iso asia (kertakaikkisen ihana tunnelma tässä vanhassa asunnossa TAI onpa rauhallinen/touhukas vauva) ja ehkä vielä pikantti yksityiskohta (ja se keittiön hyllysyvennys on ihan mun suosikki TAI kauniit pikku sormetkin). 

Jos nämä nopeat kehut unohtaa mainita, asunnon omistajalle tai vavvan vanhemmalle jää olo, että jotain jäi puuttumaan. Pahimmillaan häntä alkaa kalvaa epäilys: Tuon mielestä asuntoni on vastenmielinen ja tein hirivittävän virheen, kun maksoin siitä 250 000 euroa. Tai: Mitä hänellä on vavvaani vastaan?! Vavvanvihaaja!

Jostain herra ties mistä syystä tämä kehumisjuttu ei kuitenkaan päde miehiin. Toki kohtelias ja charmantti mies osaa mennen tullen kehua asunnon ja vavvan, mutta jos joku perus jamppa unohtaa kehaista, en oikeastaan edes noteeraa sitä. Kaiketi pidän naisia sosiaalisesti hienotunteisempina ja siksi vaadin heiltä enemmän. Mikä on tietysti ihan BS:ää.

Ai niin, lienee sanomattakin selvää, että uutta asuntoa tai vavvaa ei kritisoida puolikkaallakaan sanalla, vaikka omistaja/vavvan vanhempi olisikin murjaissut siitä vitsin. Tämä ei kuitenkaan ole kaikille selvää. "Omituisen muotoinen pää", "onpa todella keltainen iho" ovat kommentteja, joita lähipiirissä on kuultu.

Ja koska kukaan ei ole täydellinen, häpeän edelleen sitä, että sanoin erään vavvan passikuvasta, että se näyttää "samalta kuin se maailman ensimmäinen kasvojensiirtopotilas leikkauksen jälkeen". (Itse vavva on maailman suloisin, ja passikuvissahan kaikki, jopa vauvat, näyttävät kolmoismurhasta tuomituilta.) Mutta ei sellaista silti sanota toisille!

Kuvat: Helsingin kahvipaahtimo Vallilassa on tyylikäs ja tunnelmallinen kahvila, jossa vavva voi helposti lekotella lattialla. Kahvi on tosi hyvää ja peruskuppi maksaa vain 1,5 euroa!