Isät kotiin, äidit töihin ja maailma pelastuu

Eiliseen Haittaako äitiys uraa -postaukseen tuli älyttömän hyviä kommentteja: kiinnostavia omakohtaisia kokemuksia, mulle uusia näkökulmia ja hyviä perusteita eri kantoihin. Valtio-oppia opiskellessani opin, että politiikan tutkimuksen yksi tavoite on antaa politiikkasuosituksia. Mun mielestä myös julkisessa keskustelussa olisi hyvä muodostaa sellaisia.

Yritän hahmotella omaa politiikkaehdotustani noiden kommenttien, lukemani ja kokemusteni perusteella. Ajattelin esittää jotain tällaista sitten Women of the World -festivaaliin Tasa-arvoinen työelämä -paneelissa, johon olen menossa puhumaan reilun viikon päästä. Pidän tätä postausta omana ehdotelmanani, joten toivon, että kommentoitte puolesta ja vastaan. Sitten saan muodostettua hyvän synteesin tästä kaikesta.

Musta tässä keskustelussa on tärkeää erottaa muutama asia: arvot, tavoitteet ja keinot. Ne menevät usein vähän lomittain ja sekaisin keskustelussa, ja ihmiset vääntävät jostain pikkuasioista, kun todellisuudessa niillä on jo lähtökohtaisesti eri arvot. Tällä erottelulla mä yritän saada ainakin omaan päähäni tolkkua siitä, miten aikuisten ja lasten pitäisi sijoittua tässä yhteiskunnassa (koska siitähän tässä on kyse!). 

Okei, aloitetaan arvoista

Tasa-arvoinen yhteiskunta on mulle erittäin iso arvo: Ensinnäkään naisten ja äitien ei työelämästä syrjäytymistä pitäisi estää. Ja vaikkei puhuttaisi edes niin vakavasta asiasta kuin työelämästä pois jääminen tai uralla etenemättömyys, niin mun mielestä naisten ei pitäisi joutua kokemaan uraansa liittyvää ahdistusta ja stressiä kolmenkympin molemmin puolin naiseutensa vuoksi. Politiikan perimmäinen ideahan on tehdä ihmisten elämästä kivempaa. No, tämä ei kuulosta kauhean kivalta:

"Kun vuoden poissaolon jälkeen palasin remmiin, pääosa mielenkiintoisista tehtävistä jäi 'sijaiselle' ja minulle jäi lähinnä rutiinit."

"Olen 26-vuotias työnhakija, ja naisrekrytoija on kysynyt suoraan minulta puhelimessa, olenko 'perheellinen' tai onko minulla 'edes poikaystävää'.'"

"Äidit ostetaan ulos tai pakotetaan hyväksymään huonompi pesti. Kukapa uskaltaa omalla nimellään rettelöidä, kun ei tiedä tahriintuuko maine tai saako muualta töitä. Tiedän ison yrityksen, jossa pienen ajan sisällä usean äidin oikeuksia rikottiin eikä sille voinut mikään taho oikein mitään, kun korkeinta johtoa myöten toiminta siunattiin."

"Usein töitä hakiessani tekisi mieli kirjoittaa hakemukseen edes jotenkin kauttarantain että olen sinkku, eikä toiveita, haaveita tai suunnitelmia perheen perustamiseksi ole vielä ainakaan 5 vuoteen."

"Olen 22-vuotias opiskelija. Tää jatkuva puhe äitiyslomien kalleudesta vanhempien niskaan saa mut kuitenkin pohtimaan, onko mulla ylipäänsä oikeutta alkaa lastentekoon heti vakipaikan saatuani. Tuntuu kauhealta aiheuttaa työnantajalle valtavia kustannuksia vain sen takia että minä haluan lisääntyä. Olen lukenut niin monta artikkelia pienyrittäjien tuskasta ja äitiyslomien aiheuttamista konkursseista, että odotan jo kauhulla sitä mahdollista päivää joskus 10 vuoden päästä kun joudun ilmoittamaan olevani raskaana."

Sain myös Facebookin kautta Inboxiin viestin eräästä todella räikeästä syrjimisgeitistä, jossa naiselle oli ensin luvattu hyvä pesti, mutta raskaudesta kuultuaan pomo olikin laittanut paikan hakuun ja yllättäen mimmi ei ollutkaan saanut sitä. Juttu saattaa mennä oikeuteen, joten en selitä siitä sen enempää. 

Tasa-arvoa työmarkkinoilla ei siis ole vielä saavutettu.

Lasten hyvinvointi on toinen tärkeä arvo. Jotta mun pojasta kasvaa tasapainoinen ja onnellinen aikuinen, eli kelpo osa tätä yhteiskuntaa, haluan, että hänellä on mahdollisimman hyvä vauvuus, taaperous ja lapsuus. (Joo, mä tiedän, vauvuus ei ole sana.)

Seuraavaksi tavoitteet

Yksi vahva keino tehdä työelämästä tasa-arvoisempaa, olisi tasata vanhemmuuden kulut työnantajalle. Toisin sanoen: lapsi ei saisi maksa äidin työnantajalle massiivisesti enemmän kuin isän. Tässä ei ole kyse pelkästään siitä, kuka jää hoitamaan lasta ensimmäisiksi vuosiksi vaan myös siitä, kuka jää sairaan lapsen kanssa kotiin. Kuten viime postauksessa sanoin, lapsi maksaa työnantajalle noin 5200 euroa (ja tämä lienee alakanttiin tehty laskelma).

Lapsen isät jäävät kotiin hoitamaan lapsia. Tästä on muodostunut mulle kuulkaa sydämen asia (kuten kerroin Tietenkin isä jää hoitovapaalle -postauksessa taannoin). Ihan vain kuukauden kokemuksen jälkeen voin sanoa, että siitä, että isä on viettää ainakin jonkun pätkän kotona ilman äitiä, säteilee hyvää niin perheelle kuin yhteiskunnallekin. Kerron perheen (ja parisuhteen!!!) näkökulmasta myöhemmin, nyt keskityn yhteiskuntaan.

Uskon, että isien kotiin jääminen aiheuttaisi paitsi työnantajien kulujen tasaamista, myös sitä, että lasten hoitamista alettaisiin arvostaa vielä enemmän. Naisten ja miesten kokemusmaailmat eivät eriytyisi niin vahvasti siinä vaiheessa, kun perustetaan perhe. Perheiden metatyöt tasaantuisivat, millä olisi vahva tasa-arvoistava vaikutus.

Sitten vielä keinot, eli politiikkasuositukset

Tästä ei moni tykkää, mutta mä olen sitä mieltä, että ihmistä pitää vähän pakottaa, jos tavoitteet sitä vaativat. Kepu ja persut sanovat, että "suomalaisten perheiden pitää päättää itse, kuka hoitaa lasta". Mutta mun mielestä ei. Politiikalla pystytään muuttamaan rakenteita ja ohjaamaan parempaan lopputulokseen ihmisiä. (Esimerkiksi turvavyöpakkoa vastustettiin, myös vaikkapa moni ympäristölaki perustuu pakotteisiin.)

Mä kannatan jonkinmoista 6+6+6-mallia, jossa molemmat vanhemmat saisivat olla lapsen kanssa 6 kuukautta, ja viimeinen 6 kuukautta päätettäisiin itse. Tätä vastaan argumentoidaan usein sillä, että se romuttaa perheen talouden, koska miehillä on isommat palkat. Yksi edelliseen postaukseen kommentoinut sanoi hyvin:

"Tässä 6+6+6 keskustelussa todella suuren äänen ovat saaneet matalapalkka-alojen naiset. Tuntuu, että nyt Suomessa ei muita olekaan kuin siivoaja/osa-aika kaupankassavaimoja ja yritysjohtajamiehiä."

Lisäksi: Suomessa 45 prosenttia pariskunnista on koulutukseltaan homogamisia, eli heillä on sama koulutustaso. Okei, tämä ei kerro vielä sitä, että naisen ja miehen palkat olisivat samalla tasolla, mutta antaa se osviittaa. Sitä paitsi, naisten ja miesten väliset palkat eivät tasaannu ennen kuin tämä lapsenhoitobisnes saadaan tasattua.

Rakenteen muuttumisella tarkoitan sitä, että ihmisten yleinen ajattelutapa menisi siihen suuntaan, että isien jäämisestä kotiin tulisi hyväksyttävämpää, kannattavampaa ja suositumpaa. Tämä ei tietenkään ole niin yksinkertaista, sillä sitten pitää myös olla niitä töitä, joihin toinen vanhempi palaa. Joku saattaisi joutua kärsimään tästä mallista, mutta uskon, että suuressa kuvassa ja pitkällä aikavälillä tämä auttaisi tasa-arvon toteutumista. Sen vielä sanon, että todellisuudessa kotihoidontuen puolittamisessa ei ole kyse niin isosta asiasta, sillä yleensä yli 2-vuotiaiden lasten äidit ovat jo töissä.

Mä en ole ihan varma, olisiko se 6+6+6 vai 5+5+5 järkevä, vai jonkinlainen hybridi. (Systeemin kalliudesta on paljon laskelmia.) Tuskin kenellekään on vielä ihan selkeää, mikä olisi paras ratkaisu. Pahoin pelkään, että vaikka näitä uusia suosituksia antaa milloin mikäkin polue tai liike, niin tuo hallitus ei oikeasti tee yhtään mitään asian eteen. 

Tästä täytyy luultavasti jatkaa kommenttiboksissa, koska horinasta tulee muuten liian pitkä. 

Toiseksi, jotta mun mainitsemani toinen arvo, eli lasten hyvinvointi, toteutuisi riittävällä tavalla, päiväkoteihin pitäisi saada lisää resursseja. Facessa paljon kiertänyt artikkeli Päiväkotien hätähuudosta oli kyllä karua luettavaa: ryhmäkoot ovat liian isoja, sijaisia ei riitä ja niissä kunnissa, joissa ei ole subjektiivista päivähoito-oikeutta, puolipäiväiset saattavat kasvattaa ryhmän hetkellisesti hirmu isoksi. Jos tästä kovasti säästetään, niin ei kenenkään tee mieli viedä lapsiaan päiväkotiin. Osa musta ajattelee myös, että mikäli miehet jäisivät enemmän himaan, myös päiväkotien työtä arvostettaisiin enemmän.

Huh! Aikamoista sepustusta. Mutta mutta, nyt laittakaa kommenttiboksi laulamaan:

Oletko samaa mieltä tai eri mieltä? Mistä kohdasta? Perustelkaa!

Suosittelen myös ehdottomasti tutustumaan Women of the World -festivaalin ohjelmaan, jossa olen puhumassa näistä jutuista. Jos liikut Tampereen suunnilla 11.–12.3., tule ehdottomasti festareille – it is going to be legendary!

Keskustelu jatkuu myös Juliaihminen FB-sivulla sekä  edellisessä postauksessa.