Onko äitiys haitannut työssä tai uralla?

mielensapahoittaja_0.jpg

Tuntuu friikiltä, että olen ollut jo kuukauden töissä. Tietyllä tapaa tämä on uudenlaista verrattuna aiempaan työelämään, sillä mulla on elämässä nyt myös työroolin lisäksi äitirooli. Tästä dikotomiasta aion paasata lisää myöhemmin, mutta tänään haluan pohdiskella sellaista tärkeää ja paljon puhuttua aihetta kuin äitinä työelämässä. Tai oikeastaan ei välttämättä edes äitinä, vaan potentiaalisena äitinä työelämässä.

Nimittäin jokainen nainen joutuu jollain lailla tekemisiin työurallaan tämän lapsibisneksen kanssa: sanon jokainen, koska myös ne naiset, jotka eivät hanki koskaan lapsia, ovat tietyn ikäisinä ”riskiryhmää” jäädä kotiin hoitamaan lasta.

Kuten tänään taas Hesarissa mainittiin, naiset jäävät hoitamaan kotiin lapsia huomattavasti pidemmäksi ajaksi kuin miehet. Laskelmat siitä, paljonko tämä vanhemmuus maksaa työnantajalle, vaihtelevat parista tonnista jopa pariinkymmeneen tuhanteen. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksen mukaan 3000 euroa kuussa tienaavan työntekijän vanhemmuuden kustannuksista jää työnantajan maksettavaksi 5200 euroa lasta kohti. Ja koska suurin osa näistä rahoista jää naisen työnantajan maksettavaksi, tietyn ikäiset lisääntymisriskissä olevat naiset saattavat olla miehiä heikommassa asemassa työnhaussa.

Miten tämä on sitten näkynyt mun kaveripiirissäni? Vaihtelevasti. Monet ystävistäni ajattelevat, että nyt kolmenkympin molemmilla puolilla ei uskalla lähteä omasta semi puuduttavasta työstä hakemaan kiinnostavia määräaikaisuuksia, koska pelkää, että jossain vaiheessa ei sitten saakaan enää töitä.

Sitä paitsi äitiyslomalle on helpompaa ja turvallisemman tuntuista jäädä vakityöstä. Sitten on jotain, mihin palata. Tämä kuitenkin ihan jo selkeästi estää mun ikäisten naisten urameininkejä. On niin helppo neuvoa muita, että ”elämä kantaa” ja ”rohkeasti vain kiinnostavia haasteita kohti”. Mutta sitten kun ajattelee omaa tilannetta, sellainen turvallisuutta hakeva pieni murmeli piipittää korvassa, että ei tässä mitään riskejä lähdetä nyt ottamaan! Kyllä vauvan reissumiehen päälle voi täytyy jostain hankkia.

Tämä on mun mielestä niitä juttuja, joita ei nimellä ja naamalla kauheasti kuulutella. Tästä puhutaan aina sellaisella yleisellä tasolla, että "naisilla on hankalaa tämä", mutta naiset eivät puhu näistä jutuista omakohtaisesti julkisessa keskustelussa – sillä kukapa nyt haluaisi leimautua potentiaalisen työnantajan silmissä lapsia tekeväksi laskelmoivaksi kantturaksi?

mielensapahoittaja2.jpg

Nyt kun eri puolueet ja ammattiliitot kertovat kilvan ehdotuksia siitä, miten vanhempainvapaat ratkaistaan, tästä asiasta kannattaa puhua julkisesti. Vaikka kertomalla anonyymisti kokemuksiaan. 

Nyt mä kaipaan teiltä apua. Olen nimittäin saanut suuren kunnian mennä puhumaan Women of the World -festivaaliin Tampereelle viikon päästä. Olen mukana sellaisessa paneelissa kuin Tasa-arvo ja työelämä. Siellä on mun kanssa juttelemassa aika kovan luokan tyyppejä, kuten Lune Groupin toimari Heli Kurjanen, Bimbo Oy:n omistaja Alina Välimäki, Fullsteamin perustaja Juha Kyyrö, kätilö Raakel Shapcott sekä toimittaja Maaretta Tukiainen.

Mun tekisi mieli alkaa vähätellä, miten en mää nyy sielä mittää osaa sanoa noin kovassa joukossa, mutta se olisi niin ankea ja epäfeministinen teko, että mieluummin valmistaudun paneeliin kunnolla ja kysyn teiltä: 

 

Naislukijani:Miten äitiys tai lapsenhankkimisbisnekset ovat vaikuttaneet välillisesti tai suoraan teidän uraanne tai työelämäänne? Negatiivisesti tai positiivisesti?

Kaipaisin konkreettisia esimerkkejä, joita voin kertoa tuolla paneelissa.

Keskustelua voi käydä myös Juliaihmisen Facebook-sivulla.

 

Wow-festivaalista sen verran, että se on Suomessa ekaa kertaa järjestettävä tapahtuma, jossa juhlitaan naista ja tasa-arvoa. Se järjestetään Tampere-talolla 11. – 12.3. ja mä todella, todella suosittelen tulemaan paikalle. Ohjelma näyttää aivan sairaan kiinnostavalta. (Feministinen talouspolitiikka ja Tanssi kuin Beyoncé -paja kiinnostelee!) Teen vielä erillisen postauksen mun Wow-tärpeistä!

 

women of the world

 

 

Previous
Previous

Isät kotiin, äidit töihin ja maailma pelastuu

Next
Next

Vauva vipelsi läpi tammikuun