Äiti ja poika Pyhällä
Pyhätunturilta on kaunis näkymä alas hiihtokeskukselle.
“Äiti, mä en ole tänään ehtinyt seurustella vielä kunnolla kahdestaan sun kanssa”, Alppu saattaa sanoa illalla. Joskus olen samaa mieltä, toisinaan eri mieltä, koska tämä on myös ovela keino vähän venyttää nukkumaan menemistä. Oli kumpi vain, niin minusta on suloista jutustaa kahdestaan tuon ison pienen pojan kanssa.
Halusin lähteä Alpun kanssa kahdestaan matkalle – vielä kun voin.
Osa musta ei oikein usko sitä, että pian olen taas ainakin vuoden hyvin kiinni otuksessa. Hyvä puoli on se, että ainakin Didin kohdalla vauvavuosi meni järjettömän nopeasti. Niinpä en edes oikein ehtinyt kaivata mitään omia iltarimpsuja (plus oli sitten se kulkutauti, niin ei oikein päässytkään). Alpun vauvavuosi meni paljon hitaammin.
En ole tuntenut itseäni mitenkään raskaana olevaksi, mutta kun meinasin viime lauantaina laittaa tämän kuvan instaan, tajusin, että ookoo, kyllä siinä joku kumpare on.
Tykkäsin siitä, että Pyhällä voi ottaa tuolihissin ylös – ja myös alas. Tuota isoa rinnettä ei olisi voinut laskea Alpun kanssa, minullakin teki vähän tiukkaa.
Olin Didin kanssa Tukholmassa lokakuussa, ja nyt oli Alpun vuoro päästä kahdenkesken mun kanssa matkalle (tai oli mun vuoro päästä Alpun kanssa).
Me noustiin keskiviikkoiltana kello 19.29 lähtevään yöjunaan kohti Kemijärveä. Olin ostanut liput jo joskus syyskuussa, joten saatiin kahden hengen vessallinen ja suihkullinen hytti mielestäni aika edullisesti: 119 euroa.
Haettiin Alpun kanssa hyttiin vanukasta, croisantteja, karjalanpiirakkaa, Lauantai-pussi, pillimehua, smoothieta ja hammastahnat molemmille. Hytissä vaihdettiin heti yöpaidat päälle, konnari oli ehtinyt käydä tarkastamassa lipun jo enne Tikkurilaa, ja niin saimme upota omaan junakuplaamme 14 tunniksi.
Tuolihissimatka huipulle oli tuulinen.
Aurinko pilkahti horisontin takaa, eli Pyhä ei ole vielä kaamosaluetta, mutta aamut ja illat olivat kyllä tosi pimeitä. Lumi kuitenkin tekee kaikesta pehmeämpää.
Alppu halusi tietenkin nukkua yläsängyssä, ja kömmimme sinne vieretysten. Katsoimme mun läppäriltä Netflixistä Megamind-elokuvan. Tiki oli ostanut Alpulle Harry Potter -legosetin leikittäväksi junaa varten, mutten ehtinyt illalla edes antaa sitä. Oli niin kivaa vain köllötellä yläsängyssä, kikattaa ja syödä karkkia.
Alppu nukahti vasta joskus yhdentoista maissa, minä valvoin aika paljon yöllä. Jotenkin tyähommat stressasi. Lisäsksi ärsytti, kun noissa makuuhyteissä on kaiken maailman sinistä ja oranssia valoa siellä täällä. Kai se on joku turvallisuusjuttu, mutta minulle pimeys on olennainen asia nukahtamisen suhteen. Hotellihuoneissakin aina laitan telkkarien valojen eteen pyyhkeen, en siedä valosaastetta silmissäni.
Kemijärvelle saavuttiin aamulla 8.50, tosi kivaan aikaan.
Lainasin siskon lasketteltakkia.
Pyhän hiihtokoulussa Alppua opetti kahtena päivänä Tomi, joka oli aivan huippu.
Pieni lumimies keskellä tunturia.
Kemijärven juna-asemalta lähtee suoraan bussi Pyhälle, ja sillä menee ehkä 45 minuuttia perille. Me matkattiin kuitenkin ystäväni Kaisan kyydillä Pyhälle, sillä hän tuli samalla junalla Helsingistä kotiinsa. Vuokrattiin mökki Kaisan naapurista, Pyhäjärven rannalta ja oltiin siellä kaksi yötä.
Poissa kotoa olin yhteensä neljä yötä, ja pakko sanoa, että keskiviikkoiltana, kun Didi itki kovaan ääneen, että äiti ota minut mukaan, olin aivan sydän särkyneenä. Etenkin kun pieni oli ollut kipeänä koko viikon, ja oli edelleen.
Onneksi Didi oli sitten ollut ihan iloisesti Tikin kanssa päivät, vain välillä kysellyt, että koska äiti tulee.
Kaisan poika ja Alpun ystävä V on todella taitava lumilautailija, mutta mitä muuta voi odottaa, kun 5-vuotias asuu tunturin vieressä.
Näköalapaikkoja oli monia.
Olisi kiva nähdä tämä maisema joskus ruskan aikana.
Sitten saavuttiin Pyhälle! Meitä vastassa oli Kaisan puoliso ja lapsi, jotka olivat tehneet meille ihanan lettuaamiaisen. Sen jälkeen suunnattiin heti tunturille, sillä minun ja Alpun laskettelutunnit alkoivat heti puolenpäivän aikaan.
Pyhän hiihtokoulusta toivoivat, että vanhempi poistuu mahdollisimman nopeasti paikalta, opetus on paljon helpompaa, jos aikuinen ei ole koko ajan vieressä kyyläämässä.
Niinpä minä lähdin opettajani Anssin kanssa perherinteeseen ja Alppu jäi semmosen mattohissin viereen harjoittelemaan Tomin kanssa.
Vähän jostain onnistuin vakoilemaan heidän menoa, ja oli niin suloisen näköistä, kun he heittivät aina yläfemmat jonkun jutun onnistuttua.
Oma tuntini oli tosi kiva! Olin laskenut viimeksi kolmisen vuotta sitten Rukalla, enkä muutenkaan ole mikään rinnehirmu. Se on enemmän sellaista varovaista rinteen laidasta laitaan kyhnyttämistä, kun menen alas. Mutta nautin juuri sellaisesta verkkaisesta laskemisesta, voi katsella maisemia. Vauhti ei niin hirveästi kiinnosta.
Anssi harjoitutti laskemaan välillä yhdellä jalalla, nostelemaan jalkoja, oikeaa asentoa ja tasapainoa. Tuntui turvalliselta vetää ensin tunti opettajan kanssa ja sen jälkeen loppuaika treenailla itsekseen.
Tuo iso masto on yli 250 metriä korkea.
Pyhän tunturilla on kaunis taidepuisto, patsaita, joihin lumi takertuu upeasti.
Ihan vain tuolla tunturin laella olisi kiva pyöriä pidempään. Nyt tosin tuuli niin paljon, että oli hirveän kylmä. Tuosta ihan vierestä aukeaa myös Pohjoismaiden isoin kuru, sinne ei ole mitään asiaa talvisin lumivyöryvaaran vuoksi.
Laskettelun jälkeen menimme takaisin mökille ja aloimme Alpun kanssa rakentaa kahdestaan sitä Harry Potter -legoa ja kuunnella Harry Potter -musiikkia (HP-joulubiisit ovat muuten tosi jouluisia).
Illemmalla kävimme syömässä vielä Kaisan luona, ja katsoimme elokuvan.
Yhdessä taideteoksessa oli kelpo keinut.
Tunturin päällä on kaikille avoimia maisematupia, joihin voi tehdä tulet sisälle ja vaikka keittää kahvit, kuten me teimme.
Toisena päivänä Alppu kävi taas hiihtokoulussa, minkä jälkeen nousimme hissillä lounaalle Tsokkaan. Söin erinomaista porokeittoa!
Kaisan puoliso, joka on laskettelukeskuksessa töissä, kyyditsi meidät moottorikelkalla viereiseen taidepuistoon (ihan kävelymatkan päässä) katsomaan kauniita patsaita ja maisemaa.
Sitten suuntasimme maisematupaan, jossa Kaisa keitti meille jumalaisen hyvät kahvit.
Illalla Kaisa oli varoittanut, että kello kuudelta pitää seistä pihalla, luvassa on yllätys! Ja niin olikin!
Yhtäkkiä pimeydestä alkoi kuulua ihan oikeaa aisakellon ääntä. Pian kaukaisuudessa näkyin valo ja kuului kopse. Kaisa oli pyytänyt Lucky Ranch Pyhältä ystäväänsä Anua viemääm meidät hevosajelulle! Saatiin istua ihan sellaisessa kunnon reessä, jolkottaa läpi hämärän lumisen metsän.
Alppu toki kertoi, miten hänellä oli tosi tylsää kierroksella. Ja sitten kun kierros loppui, hän kertoi, että haluaisi uudelle kierrokselle. Such 5-vuotiaan elämä.
Välillä minua nauratti, kun kaikki oli vähän liiankin idyllistä.
Vaikkei Helsinkiin tulisi tänä talvena kunnolla lunta, on ihanaa että olen saanut haistaa pakkaslumen tuoksua ja kuunnella lumen narskuntaa jaloissani.
Kolmantena päivänä mentiin vielä Pyhä-Luoston kansallispuistoon pienelle pulkkapatikoinnille. Puisto aukeaa ihan rinteiden vierestä, eli mikäli majoittuu hiihtokeskuksessa, autoa ei tarvitse missään vaiheessa.
Kansallispuistossa on monia ihania reittejä, mutta me menimme nyt vain noin 1,5 kilsan matkan Isokurun kodalle, taukopaikalle, sillä Kaisa tiesi: täällä niitä kuukkeleita on!
Söimme ensin eväämme ja joimme teemme, ja sitten kuin taikaiskusta: kuukkelit ilmaantuivat! (Alppu oli kiukutellut koko eväidensyömisen ajan, ja olin niiiin iloinen, kun linnut lehahtivat esiin, niin muuttui mieli iloisemmaksi.)
Mun pitää laittaa kuukkeleista vielä tänne blogiin erikseen kuvia, se oli niin Disney-elokuvan hetki, kun kuukkelit vain söivät kädestä ja visersivät. Uskomaton meininki!
Pimeä tuli jo joskus kahden–kolmen maissa rinteisiin.
Vihdoin! Elämäni ensimmäiset revontulet!
Iltapäivällä kävimme vielä Luontokeskus Naavassa katselemassa, miten se kuru on oikein muodostunut ja oppimassa soista. Luontokeskuksessa kerrottiin myös alueen saamelaisten pakkokastamisesta, kaltoinkohtelusta ja pyhien paikkojen häpäisystä (nämä tarinat tulevat kaikkialla Lapissa vastaan, siellä on kohdeltu kyllä niin päin helvettiä Saamen kansaa).
Kävimme vielä pakkaamassa kamat ja hyppäsimme viiden jälkeen bussiin, joka vei meidät Kemijärven juna-asemalle. Juna saapui heti, ja me kävimme hakemassa ravintolavaunusta ruoat (nopeasti ennen Rovaniemelle saapumista, koska juna oli vielä aivan tyhjä). Ja sitten taas linnottauduimme ihanaan hyttiimme katselemaan valkoista metsää ikkunan takana.
Lauantai-iltana yöjunamatka kohti Helsinkiä alkoi pilkkopimeästä.
Voi että meillä oli aivan mahtava reissu yhdessä. Ennen kaikkea tuo oli niin helppoa (ilman autoa), että uskon meidän palaavan Pyhälle piankin. Haluaisin nähdä Pyhällä yöttömän yön ja sitten tietenkin syksyn ruskan.
Paikkana tuo oli aika ihana siksi, että se oli niin pieni: sellainen rinnerälläyskulttuuri puuttui täysin. Kai siellä muutama baari on, mutta ne eivät oikein pistäneet silmään.
Ennen kaikkea tuolla näytti olevan luonnossa viihtyviä ja rauhaa rakastavia ihmisiä (huomasi jo ihan siitä, miten puhdasta kaikkialla oli: monesti olen nähnyt hiihtokeskuksissa hissien luona kaikenmoista roskaa).
Että juu, aivan ehdottomasti voi suositella Pyhää matkakohteeksi, itse aion ainakin palata hyvin pian.
Erityiskiitos Kaisa ja perhe, kun olitte niin täydellisiä housteja meille! <3
Lue myös laskettelulomasta 3 vuoden takaa:
Ihania päiviä Rukalla ja Sallassa
Mondon juttumatkalla Rukalla: matkalla voi optimoida tai maksimoida
