Joulukuussa kirjoitin kirjaa
Joulukuu! Tähän asti on selvitty!
Tää oli etukäteen mulle vähän sellainen kauhujen kuukausi, sillä tiesin, että kaikki minkä lokakuun lopulla taakseni jätän (eli tekemättömät podihommat ja kirjan luvut) joulukuussa edestäni löytäisin.
Marraskuu meni niin täysin maanpuolustuskurssilla, ettei silloin pystynyt mihinkään järjelliseen muuhun. Lol, siitä tuli kyllä pieni lovi tuloihin: kurssilta ei maksettu mitään päivärahaa tm. ja tavallisesti siellä on työssä käyviä ihmisiä. Sitten he saavat omasta yrityksestään (ministeriö, yliopisto, joku pörssifirma) palkkaansa kurssilla olemisesta. No, mä nostin mun yhden naisen firmasta palkkaa, eli eipä siinä!
(En vaihtaisi kokemusta mihinkään, olisin ihan hyvin voinut maksaa kurssista, se oli niin upea kokemus.)
Hanasaaressa viimeistelemässä kirjaa.
No mutta. Sitten on kirjoitettu. 8 tuntia päivässä, asiantuntijahaastatteluja, tilastojen etsimistä, lukemista, näkökulmien pohdintaa ja sen semmosta. Eli ehtaa tietokirjan kirjoittamista. Mähän todella tykkään hommasta silloin, kun sille on oikeasti aikaa. Ja joulukuun pyhitin sille, eli aikaa oli. Tosin ei ihan tarpeeksi, koska nyt tuli joululoma vastaan.
Niinpä palautin perjantaina käsiksen ekan version Gummeruksen kustannustoimittaja Lotta Sonniselle. Hän palauttaa sen mulle ja Merjalle takaisin tammikuun puolivälissä. Sitten on taas pari viikkoa aikaa tahkoa sitä eteenpäin.
Me oltiin Merjan kanssa kunnon kirjaretriitissä Espoon Lepolammella vikalla viikolla. Keskusteltiin näkökulmasta ja hiottiin hommia, kirjoitettiin johdantoa ja loppulukua. Super kivaa! Merjan kanssa on todella helppo tehdä töitä. Meillä on takana muutaman vuoden projekti, jossa pidettiin yhdessä sijoituskurssia verkossa. Sen aikana ystävystyin Merjaan ja huomasin, että me sovitaan yhteen. Molemmat on ahkeria, nopeita liikkeissään ja pitää sovitun. Eipä siinä muuta oikein tartte. Paitsi tietenkin huumorintajun.
Tiki luki läpi ja kommentoi mun versiot käsiksestä.
Ekaa kertaa ikinä meillä on kotona joulukuusi! Se mahtui alakerran asuntoon.
Muuten alakerran kaksiota ei sitten olekaan juuri sisustettu. Odotan että inspirataio iskisi tammikuussa.
Sen sijaan yläkertaan huusi Bukowskilta uuden keittiönpöydän. Aiemmin täsäs on ollut 3 istuttava pöytä, nyt saatiin 5 istuttava – kaikkien näidne vuosien jälkeen!
Mitäs muuta oon tehnyt joulukuussa kuin töitä? Alotin treenaamisen uudestaan! Ostin TFW:lle kausikortin, nyy yritän käydä siellä 2 kertaa viikossa. No, oikeasti olen onnistunut käymään kerran, mutta ehkä keväällä sitten.
Muutamat juhlatkin oon juhlinut: Indieplace täytti 15 vuotta ja sinne kokoonnuttiin vanhalla bloggaajajengillä. Voitin Vuoden välittäjä -palkinnon. Siitä tuli tosi otettu olo!
”Vuoden välittäjä on vaikuttaja, joka osoittaa että välittäminen, vaikuttaminen ja vastuullisuus kulkevat käsi kädessä. Palkinnon saaja on poikkeuksellinen yhdistelmä toimittajaa, kirjailijaa ja vaikuttajaa, joka on käyttänyt alustaansa aktiivisesti edistääkseen kestävämpiä arvoja. Hän on nostanut esiin lukuisia yhteiskunnallisia teemoja, kuten tasa-arvon, lapsiperhearjen, rahapuheen sekä kestävän kuluttamisen. Hänen työnsä on paitsi inspiroivaa, myös erittäin merkityksellistä.”
Vau! Aika ihanaa. Jälleen kerran horinoitiin yhdessä siitä, miten eipä sitä silloin yhdeksän vuotta sitten, kun päätti tämän blogin perustaa, olisi arvannut, että tähän suuntaan lähtee elämä.
Hannen ja Einon kanssa on väistämättä hauskaa. Eino on aivan uskomaton vitsikone, suosittelen hänen seuraansa.
Kävin myös Armi Toivasen järjestämässä illassa, jossa hän puhui esiintymisestä meille. Se oli ihanaa. Tajusin, miten kehollista esiintyminen on. Miten tärkeää on päästää keho ja ääni auki ennen puhekeikkoja. Haluaisin opiskella aihetta lisää, sillä mulla on tasaisin väliajoin erinäisiä puhuja- ja juontokeikkoja. Niissä tärkeintä on musta se, että on läsnä: Miettii, mistä puhuu ja puhutaan, oikeasti ajattelee sanomaansa ja sitä, mitä haluaa että muille jää käteen.
Mua kuitenkin jännittää nämä puhujakeikat usein niin paljon, etten kauhean usein aseta itseäni siihen tilanteeseen. Eli kieltäydyn useammin kuin suostun, etenkin kun ne on usein iltaisin tai viikoloppuisin, mikä tarkoittaa sitä että perhe jouttuu ottamaan hittiä. Vaikka mulla on kyllä ihan hyvää sanottavaa! Ehkä lähivuosina, kun lapset on isompia, alan tehdä niitä enemmän.
Armi on loistava ja uskomattoman karismaattinen tyyppi. Jos kaipaat esim duunipaikalle pätevää puhuja- tai esiintymiskoulutusta, niin suosittelen: armitoivanen.com
Ylen sketsien käsikirjoittaminen ja kuvaaminen on mun lempi työtehtävä!
2 v 7 kk on myös kova tekemään taidetta.
Lapsista semmosta, että musta tuntuu, että nyt ollaan jonkun orastavan uuden vaiheen äärellä. Tunne on aika ihana. Mä en ole koskaan ennen ollut siinä tilanteessa, että mulla olisi 2,5-vuotias ja en olisi raskaana samalla. Tuo pienokainen alkaa olla koko ajan mun mielestä kivempaa seuraa. Sen jutut on ihan uskomattoman suloisia. Se kyselee jatkuvasti musta ihan päteviä kysymyksiä, kuten: Koska lähdetään Turkuun? Onko Juha siellä? Entä Otto? Voinko tulla mukaan, tuletko sinä mukaan? Miksi housut ovat märät?
Aika usein se tulee mun syliin ja ottaa semmosen ihanan irvistysilmeen, jossa silmät on sirrillään ja huutaa: “ÄITI SÄ OOT IHANA!” Ai että se on suloista. Halaillaan ja pussaillaan paljon. Viime aikoina ukkeli on halunnut matkustaa roikkuen mun jalassa, paikoin rasittavaa, paikoin suloista.
Yhä enemmän kaksi nuorimmaista leikkivät yhdessä. Ne menevät lastenhuoneeseen, jonka järjestin uuteen uskoon (mm purin kerrossängyn ja laitoin toisen sängyn mun sängyn viereen, jolloin halutessaan kaikki 3 lasta mahtuvat mun kanssa nukkumaan makkariin) ja puuhaavat jotain. Se on järjettömän suloista!
Keskimmäisellä on piirrustuskausi. Se piirtää aivan jatkuvasti ihmisiä, kukkia, ruokia, eläimiä, erilaisia maisemia. Mä olen tehnyt sille jälleen tänä vuonna tulitikkujoulukalenterin, jonne tonttu laittaa joka päivä pienen esineen (muumi-figuuri, tussi, vihko, koru, mun porvoolaisesta lelupuodista ostamia nukkekotiesineitä kuten lautanen, kuppi ja donitseja) tai namin. Usein tonttu kirjoittaa jonkun pyynnön: “Piirtäisitkö minulle ruokaa? Piirtäisitkö minulle lemmikin? Ystävän?” Ja sitten se antaa kiitokseksi siitä seuraavan päivän luukun. Omituista kyllä, perheen pojut eivät ole olleet moksiskaan siitä, että vain yhdellä lapsella on ko kalenteri. Niillä on toki suklaakalenterit.
Isoin taas on availlut Brawle Startsin luukkuja, eli hänelle on riittänyt tämä digitaalinen kalenteri. Nyt se on innostunut Among Usista, jota pelaavat serkkujen kanssa sekä Switchillä että livenä. Oltiin juuri äsken metsässä pelaamassa sitä. Tehtiin niin, että 2 v sai aina merkata impostorin, ja sitten me pelattiin. Hahah, pari kertaa hän oli merkannut kaksi tyyppiä, se aiheutti pikku hämminkiä.
Isoimman tokaluokka on nyt puolivälissä. Se on mennyt tosi omalla painollaan. Jotain lukuläksyjä mä välillä kuuntelen, mutta muuten noi aika lailla tekee iltapäiväkerhossa kaikki läksyt. Pientä semmosta lukemiseen patistamista on läsnä arjessa, nyt se on lukenut kesällä aloittamastaan Maailman viimeiset tyypit -sarjasta ekat viisi osaa. Kyllä se aina sitten lukee, kun vaan sanoo, että luepas nyt puoli tuntia.
Se on kyllä hirveän itsenäinen ja hauska ukko.
Kyllä tämä perhe-elämä tuntuu koko ajan menevän kivempaan suuntaan. Ootapa vaan teini-ikää juu-u, mutta ei se ole ihan vielä tulossa. Veikkaan että ihan pian alkaa helpot vuodet. Kun saisi vielä nuorimmaisen pois vaipoista ja imetyksen loppumaan, niin voisi hyvästellä kokonaan semmosen vauvuuden/taaperouden. 2-vuotias muuttui kertaheitolla isomman pojun näköiseksi, kun vein sen ekaa kertaa parturiin. Söpö on!
Oon lenkkeillyt läpi joulukuun.
Sofia voitti marraskuussa Tieto-Finlandian, siitä ollaan oltu hirmu ylpeitä perheen kanssa!
Nyt olen täällä Turussa, huomenna isosiskon ihanaan joulukotiin viettämään aattoa. Odotan niiiin paljon sitä kaikkea: jouluaaton kävelyä täältä äbälästä Lotan luo, glögejä ja joulurauhaa, riisipuurolounasta, rentoa hengailua joulu-olut kädessä, syömistä, lauluja ja lahjoja.
Esikoinen saa nyt kauan halajamansa Pleikka vitosen. Se laitetaan sinne alakerran asuntoon, niin voivat kavereiden kanssa pelata siellä antaumuksellisesti. Keskimmäinen saa kauko-ohjattavan auton. Nuorimmaiselle en ole hankkinut mitään, ups! Mutta se ei oikein vielä tajua lahjojen konseptia, joten ihan sama. Ens vuonna sitten!
Mä olen nyt sometauolla (blogia ei lasketa someksi), mikä on ihanaa ja aivoja palauttavaa. Aion lukea paljon, leikkiä lasten kanssa paljon ja sen semmosta. Ja 27. joulukuuta on varattu Marian ja Mariannan kanssa hotelli Porvoosta, joten ommoo lommookin on tiedossa.
Ihanaa joulua kaikille! <3
