Joululoma yllätti kivuudellaan

Melkein kolme viikkoa joululomaa lasten kanssa on nyt ohi, ja minun sielussani asuu haikeus.

Sunnuntai-iltana sanoin Tikille, että minulla on epämääräinen surullinen olo. Maanantaina lapset menisivät päiväkotiin ja loma olisi ohi. Vuosi sitten joululoma oli todella raskas, mutta yllättävä kyllä tänä vuonna en yhtään kokenut näin, vaikka lomailin ensimmäistä kertaa kolmen lapsen kanssa. Okei, ehkä raskaana oleminen nyt vain oli vuosi sitten aika raskasta verrattuna nykyhetkeen, kun vauva on ollut miltei 9 kuukautta vatsasta ulkona.

(Tähän pakko sanoa väliin: Vitsi että ihminen on raskaana helposti ärsyyntyvä ja huonolla tuulella. Juttelin äskettäin Vivianin ja Kirsikan kanssa siitä, kun meidän yksi yhteinen kaveri on nyt raskaana ja hän kiukustuu aivan triviaaleista pikkujutuista. Haluaisin naureskella hänen käytökselleen, mutten voi, sillä muistan niin elävästi sen, kun itse vedin kilarit viime keväänä nollasta sataan ihan mistä tahansa. Kun muistelin tätä, Vivian ja Kirsikka katsoivat toisiaan merkitsevästi. He ovat saleen naureskelleet minun pikku tunteenpurkauksille tuolloin. Ja täysin oikeutetusti!

Olen muuten sitä mieltä, että kolmen tai isomman ihmismäärän ystäväporukka on siitä sopiva, että kun joku käyttäytyy vähän rasittavasti, muut voivat päivitellä tai hihitellä sitä (toki lämpimään sävyyn) keskenään ja käyttää näin toisiaan varaventtiilinä. Mua ei ainakaan millään lailla haittaa, jos jotkut välillä mun kuulematta päivittelevät mun rasittavia piirteitä – koska jos saavat purkaa ärsyyntymisensä, niin jaksavat paremmin mun oikkujani!

Enkä tällä tarkoita sitä, että mulla olisi oikeus käyttäytyä ärsyttävästi, mutta tiedän omat ärsyttävät piirteeni. Yksi niistä on se, että kun ärsyynnyn johonkin asiaan (autot jalankulkijoiden tiellä, ehdotus ansiotuloveron laskemisesta, puhe siitä että kaikki oli ennen paremmin jne), niin multa lähtee helposti semmonen saarnausluuppi päälle, ja sille ei sitten tule loppua ja samat asiat horistaan uudestaan ja uudestaan. (Alan muuttua mun papaksi jo näin 35 vuoden iässä. Hän eli 92-vuotiaaksi ja paasausta ja sormen lyömistä pöytään riitti loppumetreille saakka. MAURI PEKKARINEN, NAHKURIN ORSILLA TAVATAAN.))

No niin. Takaisin joululomaan.

Huomatkaa muuten, muistin sulkea tekstissä sulkeet ja sulkeiden sulkeet. Olen päässyt monista neurooseistani näin vanhoilla päivillä eroon, mutta yksi mikä aiheuttaa mulle edelleen eksistentiaalista ahdistusta on se, että joku alkaa laittaa tekstiä sulkeisiin, mutta unohtaa laittaa loppusulkeen. Sen jälkeen lukijalle eli minulle tulee olo, että kaikki tämän kirjoittajan teksti tästä iäisyyteen on vain sivuhuomautus, alisteinen päätekstille. Se on hirvittävää! Niin ei voi elää.

Joululoma. Ihania juttuja tehtiin!

Helsingissä perus hommat elikkä: Heureka, Leikkiluola ja Hoplop, sekä päiväretki satunnaiseen kirjastoon, jonka lähellä on satunnainen leikkipuisto ja satunnainen lounaspaikka. (Tämä on aina toimiva konsepti!) Tällä kertaa valittiin Herttoniemen kirjasto, Orava-puisto sekä Hertsin sushibuffet. Lapset viihtyivät. Oravaan haluan mennä käymään myös kesällä. Siellä on sellaisia ulkomusisointilaitteita, jotka on suunnitellut joku hyvä ja lempeä ihminen, sillä niistä ei oikein voi saada aikaaan ääntä, joka raastaisi ihmisen hermoa.

Ja sitten mulla oli yksi aivan ihana ilta, kun menin Kirsikan ja Ilonan kanssa Boulevardiin syömään. Heti illallisen aluksi huokasin, että olen aika poikki, olen joutunut tekemään miljoonia päätöksiä lasten puolesta koko loman ja nyt en millään jaksaisi miettiä, että mitä söisi. Oli maailman kivointa, kun naiset olivat heti, että no hei me tilataan sun puolesta! Ja sitten tilasivat muun muassa ostereita ja semmosen valtavan kalan muotoon leivotun piirakan, jonka sisällä oli kalaa. En olisi itse ikinä tilannut moista, mutta nyt pääsin nauttimaan tämmöisestä elämyksestä. Puhuttiin paljon myös siitä, että mitä kaikkea vuonna 2023 haluttais tehdä ja oli jotenkin tosi innostava ja hauska ilta.

Uudenvuoden jälkeisenä tiistaina mulle iski Helsingissä ankeus. Nyt on kaikki tehty Helsingissä ja suurin osa lasten kavereista on palannut päiväkotiin. Mitäs sitten?

Laitoin Sofialle viestiä ja kyselin, että voitaisko me tulla koko konkkaronkka (ja tähän ronkkaan ei kuulu yleensä Tikiä, aina kun voin antaa hänen olla yksin, se on kuin laittaisi rahaa Euroopan keskuspankkiin) heille pariksi päiväksi. Ja Sofia otti meidät ilolla vastaan! He ovat muuttaneet ihanaan omakotitaloon Turussa, ja siellä meillä on kokonainen huone ihan itsellemme. Serkukset pitivät hauskaa ja rällästivät syömensä kyllyydestä. Ja kahtena iltana, kun heidät oltiin kalautettu unten maille, minä ja Sofia vielä istuimme iltaa ja joimme portviiniä. Toisena näistä illoista vielä isosiskomme Lottakin pyöräili paikalle. Mulla on niin super kivat siskot!

Juteltiin pitkään siitä, miten semmoinen talouden oikeisto-vasemmisto-jako ei tällä hetkellä kiinnosta niin paljon, vaan ennemminkin idologisesti kiinnostaa liberaali vs konservatiit. Se, miten molemmissa suunnissa on ongelmansa ja hyvät puolensa: Oma kokemus on, että usein konservatiivisesti ajattelevat ihmiset pitävät enemmän huolta yhteisöstään. Tekevät vapaaehtoishommia, jakavat vaikkapa kirkolla ruokaa ihmisille. Liberaaliuteen kuuluu usein ajatus, että jokainen hoitakoon omat asiansa ja hyvinvointivaltio saakoon ottaa kopin, oli kyse vanhuksista tai naapurin lapsista. Minun ei tarvitse, maksanhan sentään veroni!

Konservatiivisuuden huono puoli taas on se, että jos joku ei käyttäydy yhteisön normien mukaan (ja normit saattavat olla tiukkojakin), hänet koetaan uhaksi yhteisölle ja häntä yritetään painostaa muuttumaan. Sen sijaan liberaaliin ajatteluun kuuluu, että jokainen saa olla simmoinen kuin on, mutta yhteisö on löyhempi.

Tämä nyt tietenkin aivan mutkat suoriksi -puhetta, mutta tätä mietimme.

Kuinka ollakaan, Sixten Korkman kirjoitti aihetta sivuten tänään Hesarissa:

“Lause, jonka mukaan paras omainen on viranomainen, on kylmäävä. Mikään ei voi korvata perheen tai läheisten tai kansalaisyhteiskunnan solidaarisuutta. Vastuuta voi jakaa, mutta sitä ei voi kokonaan vierittää holhousvaltiolle.”

Samaa mieltä! Joskaan en kyllä tiedä, käyttäydynkö näin. Koska minä olisin jotain naapuria jeesaillut tai vapaaehtoistyötä tehnyt? Jep.

No niin, tämäkin on aihe, jota voisi ehkä vähän lisää vielä makustella. Mutta tykkään tehdä välillä tämmöisiä minireferaatteja tänne blogiin jostain mielessä olleesta aiheesta, niin tuleepa merkattua ylös ja sitten myöhemmin voi ajatella, että HOH HOH HOH miten väärässä olinkaan.

Nyt on keskiviikko, ja minulla on vähän eksynyt olo. En ole käynyt vielä kertaakaan kenenkään kivan ihmisen kanssa lounaalla tällä viikolla, olen vain hampparoinut kotona. Sain vähän tauluja laitettua seinille ja järjesteltyä Puten pieneksi käyneitä vaatteita eteenpäin. Joulukoristeetkin otin poijes.

Mutta nyt pitäisi saada semmoista alkavan vuoden draivia aikaiseksi. Jotenkin semmonen PLÖÖÖH-olo vain. Lihaksetkin on aivan kipeät, kun menin vetämään maanantaina semmosen raivolihastreenin, RANKAISIN LIHAA, ja siitähän seurasi sitten kolotusta. Ei tällä iällä kannata enää itteensä rankaista.

Mutta juu, ehkä jos vaihdan yöpaidan päivävaatteisiin ja harjaan hampaat (kello on 10.19) niin se voisi jo saada jonkinlaisen tunteen sivistyksen elämästä aikaiseksi.