Kaksi ei mene siinä missä yksi, ja se on koko homman pointti

Viimeksi kun olin raskaana ja sittemmin pienen vauvan äiti, välillä törmäsin kuorolaisiin, jotka kertoivat: "Nauti nyt vielä, kun elämä on helppoa. Pian se on helvetillistä." Omalla kohdallani tätä helvettiä ei koskaan tullut. Tuli vähäsen uhmaikää ja omaa väsymystäni, mutta sanoisin kyllä, että kaikesta olen poikkeuksetta jäänyt vain plussalle. Se on ollut tietenkin paljon hyvää tuuria ja sitä, että omat olosuhteet ovat olleet aika helpot, mutta enpä nyt tiedä, olisiko tuollaisesta odotapa vain -uhkailusta ollut iloa, vaikka olosuhteet olisivat olleet huonommatkin.Tällä kertaa tämän saman kuoron täyttää "Muista että kaksi ei to-del-la-kaan mene siinä missä yksi" -virren veisaajat. Niitä on tullut aika paljon. Enää tällainen puhe ei sen suuremmin harmita tai ärsytä, koska on ymmärrettävää, että kahden tai isomman perheen vanhemmat, joilla on vaikka raskasta, haluavat vähän valittaa, ja siihen heillä on oikeus. Silti pieni piru minussa haluaisi vastata, että "ÖÖÖ, DAA! SE TÄMÄN KOKO JUTUN POINTTI ON!"Olen matemaattisesti ihan lahjakas mujer, ja tiedän, että 2 ≠ 1. Halusin alkaa yrittää toista lasta nimenomaan siksi, että jos tulisin uudestaan raskaaksi ja saisin toisen lapsen, niin sitten minulla olisi kaksi lasta. Olisi matemaattisesti epäloogista, jos kuvittelisin, että minulla on edelleen sen jälkeen vain yksi lapsi, joka "menee siinä missä".Okei, riittää näsäviisastelu.Olen vähän mietiskellyt sitä, että olen laumaihmisiä. Tykkään siitä, että ympärillä on paljon väkeä. Rakastan siitä, että edelleen kun käyn äbälässä ja me kaikki neljä sisarusta olemme paikalla, sitä joutuu vähän kilvoittelemaan ruokapöydässä suunvuorosta tai ainakin siitä, kenellä on kiinnostavimmat pointit keskusteluun tai hauskimmat anekdootit kerrottavana. Kun on paljon väkeä, keskustelu saa kiinnostavia käänteitä, tulee uusia näkökulmia, aina joku on lukenut jotain, mihin itse ei olisi koskaan törmännyt. Toisaalta jos on itse vähän väsynyt tai tuppisuu-tuulella, vastuu keskustelun ylläpitämisestä kasautuu niin monelle, ettei tarvitse kauheasti miettiä, että onko tämä hiljaisuuteni nyt tökeröä.Ajattelen, että oma lapsuudenperheen jengini tulee kyllä koko elämäni olemaan koossa. Mutta ei me kuitenkaan nähdä saman pöydän ääressä joka viikko, joskus ei edes joka kuukausi. Tästä syystä ajattelin, että pyrin itse järjestämään tällaisen jengin ympärilleni. Ihan omasta takaa! (Ja kyllä kaksi lasta on jo porukka.) Kaipaan hälinää ja kaikenlaisia jänniä tilanteita elämääni, viihdyn, kun on pientä sekoilua meneillään.On mahdollista ja odotettavaakin, että taaperon ja vauvan kombo on aluksi tosi haastava ja "ei todellakaan mene siinä missä mikään koskaan aiemmin koettu", mutta samalla tulevaisuudessa siintää myös jotain arvokasta: mahdollisuus saada ympärilleni lauma ihmisiä, joista pidän ja joilla on kiinnostavat jutut ruokapöydässä.Ja onhan myös mahdollista, että elämästä tulee ihan jo vaikka heti entistä ihanampaa, sillä tähän mennessä kokemus on osoittanut, että lapsi on ollut itselleni unelmien täyttymys.Kuvissa: Kaksi ihanaa sekoilevaa ystäväää Café Tarinan aamiaisella, Alppu ja Frida, jotka eivät todellakaan "mene siinä missä yksi", vaan menevät yhdessä paljon lujempaa.Lue myös:Lisää tätä kivaa elämäänNeljän lapsen perheessä kasvaminen oli ihanaaNauti nyt vieläOdotapa vain, pian se on vielä ihanampi