Kaupat, joissa käyn aina Turussa

Ensin alkuun pieni räntti: Olen kaikki nämä vuodet vastustanut Turun toriparkkia,mutta lopulta sen tekeminen nuijittiin läpi. Nyt kun tuota remonttia sitten toimitetaan iäisyys, näyttää siltä, että moni Kuoppatorin (näin Turun kauppatoria, eli ns Keskuskuoppaa nykyään kutsutaan) ympäristön liike sinnittelee henkitoreissaan. Ihmiset eivät viitsi käydä keskustassa, kun he kokevat sen niin hankalaksi. Kauhuskenaarioni on, että keskustan liikkeet näivettyvät ja ihmiset tottuvat käymään pelkästään massiivisissa automarketeissa shoppailemassa.Siksi haluan ylistää kolmea pientä liikettä Turun keskustassa, joissa käyn joka kerta, kun käyn Turussa. Näistä myös suuri osa ostamistani vaatteistani ja antamistani lahjoista on peräisin. (No, pukeudun nykyään enimmäkseen ystäväni Marian ja hänen äitinsä (kyllä!) sekä Mariannan entisiin vaatteisiin, heillä on niin hyvä tyyli!)Okei, aloitetaan:MaanantaimarketMaanantaimarket on suht uusi second hand -liike Turun keskustassa, ihan siinä Hansakorttelin vieressä. Se on kaikkea, mitä ihminen kirppikseltä voi toivoa: Siellä myytävät vaatteet ovat tyylikkäitä ja esillä ilmavasti ja kauniisti, tila on sisustettu ihanasti ja siellä on myös pieni, suloinen kahvila. Lisäksi Maanantaimarket myy muutamia Maanantaimallin koruja.Paikan tunnelma on seesteinen, sillä vaikka myynnissä on paljon tavaraa ja tuolla on aina ollut myös paljon asiakkaita, tilaa on kuitenkin hyvin – ja ennen kaikkea siellä ei haisa pahalta. (Tiedätte, kirpparit joskus.)Pieni bonari Maanantaimarketissa on se, että käytyäni siellä kävi ilmi, että tunnen liikkeen perustajan siskon. Ja koska tämä ystäväni on ihana tyyppi, niin oletan, että niin on myös hänen siskonsa. (Hehe.)Maanantaimarketin ideana on se, että ihan keskustasta, muotiliikkeiden lomasta, pystyisi ostamaan myös tyylikkäästi laadukasta second handia.Maanantaimarketista voi siis varata oman rekin, ja myydä siellä naisten ja miesten vaatteita. Jos olisin turkulainen, olisin jo varmasti tehnyt näin, sillä tuo on harvinaisen kivasti ja simppelisti järjestetty myyntipaikka.Maanantaimarket, Kristiinankatu 6Puf Design MarketPuf Design Marketissa on saman katon alla miltei kaikki suomalaiset vaate- ja muut brändit, joita tällä hetkellä fiilistelen: On Arelaa, Jatulia, Kaikoa, Mama korua, Aida impactia, R collectionia, Saanaa ja Ollia, Uhanaa ja niin edelleen. Jos kaipaan jotain sellaista hintavaa ja tyylikästä, jota hyvin todennäköisesti voin käyttää seuraavat viisi vuotta, niin se löytyy täältä.Etenkin Puf Design Marketin korvikset ovat heikko kohtani. Myös siellä myytävät mekot ja t-paidat ovat todella mieleeni.Mielestäni tämä Tomi Leppäsen suunnittelema Fibonacci-paita on hauska, etenkin kun samat numerot on ripustettu Turun Energian voimalaitoksen piippuun.Silloin kun tein Image-lehden lifestyle-palstaa, kurkkailin aina muun muassa Puf Design Marketin instasta, mitä kiinnostavaa heillä on myynnissä – sieltä sai hyvin osviittaa siitä, millaiset jutut ovat nousemassa Suomi-muodissa.Kannattaa käydä! Liike sijaitsee Forumissa, ihan kauppatorin vieressä. Ulkoapäin Forum saattaa tällä hetkellä juuri tuon saastaisen toriparkkiremontin takia näyttää vähän autiolta, mutta sisältä löytyy helmiä, uskokaa pois.Puf Design Market, Forum Kortteli, Linnankatu 9-11KukutiKukuti on ihana lastenvaate- ja -tarvikekauppa, joka toimii sekä netissä että kivijalkaliikkeessä, juurikin tuon Puf Design Marketin vieressä Forumissa.Siellä taas on kaikki ihanat lastenvaatemerkit edustettuna: Aarrekid, Izipizi, Kaiko, Liewood, Mainio, Metsola, Minirodini, Papu, nyt muutama mainitakseni. Eli niitä älyttömän suloisia ja kauniita vaatteita.Olen joskus selittänyt siitä, millä periaatteella hankin lastenvaatteita: Ehdottomasti suurin osa lasteni vaatteista on käytettyjä. Ne ovat kiertäneet siskoiltani tai kavereiltani, olen ostanut niitä kirppiksiltä ja niin edelleen. (Vauva tietenkin käyttää Alpun vanhoja vaatteita.) Olen kuitenkin sallinut itselleni ostaa aina silloin tällöin muutaman kalliin ja laadukkaan merkin, tyyliin aina kun lapsi kasvaa seuraavaan kokoon. (Ei nyt tietenkään kaikkia vauvakokoja.)Näin minulla on lapsille aina yhdet sellaiset coolit ja siistit vaatteet, jotka voi sitten pukea niiden päälle, kun mennään vaikka johonkin kulttuuritapahtumaan (kuten Mutaveijareiden keikalle) tai juhliin. Ja tähän tarkoitukseen Kukuti on erinomainen paikka.Lisäksi olen ottanut tavakseni ostaa täältä lahjoja ystävien tai sisarusten lapsille, sillä lahjaksi voi antaa aina sellaista vähän kalliimpaa, mitä ei itse ehkä raaskisi omalle lapselle ostaa. Tyyliin suloisen mekon tai söpön hatun. Sellaista vähäsen epäkäytännöllistä tai pikkuruisen tarpeetonta, mutta ihanaa.Olen aika laiska tilailemaan mitään netistä, vaikka lastenvaatteita nyt voisikin tilata, kun eivät ne lapset kuitenkaan niitä sovittele paikan päällä. Silti on välillä ihanaa päästä ihan kunnolla hypistelemään vaatteita livenä. Tällöin kannattaa Turun-vierailuilla suunnata Kukutiin.Kukuti, Forum Kortteli, Linnankatu 9-11Turussa on toki paljon muitakin ihania liikkeitä, mutta näistä on tullut minulle sellaiset vakkaripaikat, jotka pyrin katsastamaan silloin, kun siellä satun käymään.Katso myös:Turun ihanin leipomo – Manna!Turun parhaat lapsiperhekohteet

Previous
Previous

Mikkelin omituiset meiningit

Next
Next

Vauvakuplasta kuului poks