Mikkelin omituiset meiningit

Olen asunut Helsingissä selvästi jo liian pitkään, sillä olen unohtanut juureni. 21 ensimmäistä elinvuottani Turussa nimittäin opettivat, että Helsinkiä pienemmissä kaupungeissa (eli esimerkiksi Turussa saati sitten Mikkelissä) ei kannata elää sunnuntaisin. Nimittäin kaupunkikaan ei silloin elä, vaan on täysin kuollut.Me epäonniset sitten kuitenkin saavuimme Mikkeliin juuri eräänä kesäisenä sunnuntaina, suoraan mökiltä suurine toiveinemme riekkumisesta Mikkelin riemuissa. Olin lueskellut Lähiömutsin Hannen Mikkeli-vinkkejä, ja toiveeni olivat korkealla.Ja homma alkoikin ihanasti. Heti saavuttuamme kaupunkiin suuntasimme Kenkäveroon, idylliselle kartanotilalle, jossa on ihana ravintola, miellyttävää designiä (kuten Lapuan kankureiden liinavaatteita!) myyvä kauppa ja hauska miljöö lampaineen päivineen.Söimme herkulisen lounaan ja vietimme kotvasen kaupassakin, mutta sitten iski Suomi-reissumme ensimmäinen sade, ja se olikin sitten aivan amok-sadetta. Siis sellaista, jota on Muumit ja suuri tuhotulva -romaanissa, joka ei vain lakkaa ja joka peittää maan. Kastuimme matkalla hotellille, joka osoittautui suht kälyiseksi vanhaksi Cumulukseksi. (Koemme Tikin kanssa suurta Scandic-rakkautta. Se oli kuitenkin ikävä käänne, että Scandic osti vanhat Cumulukset. Ilmeisesti ne aiotaan remonteerata pikkuhiljaa uuden veroisiksi, mutta Mikkelin respassa vastasivat kysyttäessä, että "Meidän hotelli ei ehkä ole remonttiprioriteettilistan kärjessä.”)Ja koska satoi, jouduimme olemaan paljon tuossa kulahtaneessa hotellissa. Jossain oli vielä käytävä.Olimme haaveilleet Visulahti-päivästä Alpun kanssa, mutta nyt hommat typistyivät vain Vahakabinetti-kierrokselle. En ollut koskaan ollut Visulahden kabinetissa, joten ajattelin tätä suurena kulttuurielämyksenä. Kyselin ennakkoon insta storyssä, voiko 3-vuotiaan viedä tuonne ja 33 % oli sitä mieltä, että ei, sillä traumoja tulee.No, juu-u. Oli se kieltämättä aika kiinnostava elämys. Siis suosittelen ehdottomasti käymään, jos noilla main liikkuu, mutta aika hc kamaa se oli. Ns kauhujen kabinetti. Suurin osa hahmoista näytti joko potevan maailmanluokan krapulaa punakoine ja hieman hiestä kiiltävine kasvoineen ja loput sitten näyttivät siltä, että olivat kuolleet deliruim-kohatuksen jälkeiseen sydämenpysähdykseen. Eli pahalta. Jari Sillanpään hahmosta en osannut sanoa, kuvasiko se metamfetamiinitrippiä vain sen jälkeistä olotilaa.Kabinetista löytyi ehkä kaksi naista, joskin oli vaikea sanoa vahanukeista, kumpi on Marja-Liisa Kirvesniemi ja kumpi Harri. Mika Häkkinen muistutti erehdyttävästi naapurin presidenttiä ja Jörn Donner oli selvästikin käynyt jörnimässä vähän enemmänkin jossain hyvin, hyvin aurinkoisessa paikassa.Eniten ihmetytti julkkis-nukkejen keskellä oleva salaviinantrokauskuvaelma, jossa mökissä makasi lattialla puukotettu hahmo.No, onneksi Alppu ei juurikaan tästä ymmärtänyt mitään, ja kyllähän lasta pitää opettaa pikkuhiljaa siihen, että maailma on... omitunen paikka.Kabinetin jälkeen sää hieman kirkastui, joten suuntasimme Naisvuoren näkötornille, josta näkyi hienosti yli Mikkelin.Tiki kertoi myöhemmin olevansa "surullinen ja katkera" siitä, että hänen iPhonensa ei jostain syystä merkannut näköalatorniin johtavia askelmia. Sinne nimittäin oli aika pitkät portaat, ja kaiken kukkuraksi Tiki käveli ne ylös Alppu niskassaan.Ymmärrän Tikin surun ja katkeruuden, mutta itse olen sitä mieltä, että elämässä on hyvä oppia sietämään pettymyksiä. Kävimme vielä illalla ja parina seuraavana päivänä tätä tapahtumaketjua läpi, ja nyt se alkaa olla käsitelty. Jäljellä on vain suru.Illalla kävi ilmi, että miltei kaikki ravntolat olivat kiinni (koska oli sunnuntai!), joten Tiki lähti hakemaan Burger Kingistä meille aterioita. Imettelin siinä vähän väsyneenä vauvaa ja Alppu kertoi, että hän menee etsimään isiä. Mumisin, että älä mene, mutta en reagoinut asiaan tarkemmin. Yhtäkkiä huomasin, että Alppu oli poistunut huoneesta! Se oli onnistunut avaamaan oven (jossa oli hyvin köykäinen lukko). Ryntäsin vauva sylissä käytävälle ja juoksin sen päästä päähän (siinä oli sellaisia aukkoja, joissa epäilin Alpun olevan piilossa, ei ollut). Sitten juoksin portaisiin ja aloin huudella Alppua, ei missään. Lopulta ryntäsin respalle, ja siellä se Sininen epeli oli jonkun ihanan naisen pysäyttämänä jutustelemassa, miten hän on hakemassa isiä. Ah, kiitos tälle naiselle! Alppunen oli osannut tilata hissin ja matkustaa ykköskerrokseen itsekseen. Semmosta!Lopulta Mikkeli paljastui miellyttäväksi paikaksi, ja haluaisin käydä vielä erikseen Tertin kartanolla, mutta tähän reissuun se ei mahtunut.Mikkelistä suuntasimme kotiin pesemään pyykkiä vuorokaudeksi, josta matka sitten jatkuikin Turkuun ja mökille.Suomi on kohdellut tällä lomalla meitä niin ihanasti!Lue aiemmasta reissusta:Kokkolasta kajahtaa – kivoimmat Kokkolan paikatOulu vei syömemme5 suomalaista kaupunkia, joissa haluan käydä turistina