Kaupungin paras vegaanibrunssi: Kolo

kolo brunssi.jpg

kolo brunssi7.jpg

Vegaanityydytys, se on sukua satokausityydykselle. Syöminen tuntuu kevyeltä, kun se on eettisesti kestävää. Niinpä silloin kun syö kokonaan vegaanisen aterian, tulee sellainen ihana omahyväisyyden hyrskäys sieluun!

Mun uusi suosikki vegemesta on Kallion Pengerkadulla sijaitseva Kolo. Se kertoo olevansa "kohtaamispaikka ihmisille ja kivuuksille". Normaalisti tällainen paatunut kanttura kuin minä ei arvostaisi tuollaista mainospuhetta kovin korkealle. Sitä pelkäisi, että kivuuksien kohtaaminen on eufemismi sille, että joutuu puhumaan tuntemattoman kanssa ja laulamaan kumbaijaa mai loord, kumbaijaa.

kolo brunssi9.jpg

kolo brunssi6.jpg

kolo brunssi3.jpg

Näistä riskeistä huolimatta minä olen alkanut käydä vakituisesti Kolossa. Siellä on samanlainen kotikutoinen ja miellyttävä tunnelma kuin Turun kirjakahvilassa, ja paikassa järjestetäänkin esimerkiksi elokuvanäytöksiä, ja siellä voi lueskella kahvilan kirjaston kirjoja.

Nyt haluan kuitenkin puhua Kolon brunssista. Käytiin siellä viikko sitten sunnuntaina Mirjan ja Raisan kanssa, ja herregud, se oli hyvä. Törkeän iso lautanen: kaksi itse tehtyä sämpylää, salaattia, kaikenmoista herkullista tahnaa ja sörsseliä, salaattia, tuorepuuroa ja omenapiirakkaa. Ja tietenkin kahvi ja mehu. 14 euroa (!!!!). Nyt on hintalaatu kohdillaan. Tekisi melkein mieli sanoa niille, että voitte kyllä pyytää tästä enemmänkin. Mutta en viitsi, koska mieluummin maksan safkasta sen 14 euroa kuin vaikka 20.

kolo brunssi2.jpg

kolo brunssi4.jpg

kolo brunssi5.jpg

Annokset tuotiin pöytään, ja niitä tilatessa Vesa (kyllä, hän esittäytyi kassalla, miten liikkistä!) kysyi mun etunimeäni, eli ei ole mitään vuoronumerosysteemiä. Luksus!

Alppu ja muut lapsoset viihtyivät Kolossa myös hyvin. Iso plussa siitä, että vaunut voi jättää lasin taakse niin että ne näkee, eli tämä on erinomainen paikka myös vaavelon päiväuniaikaan.

kolo brunssi8.jpg

kolo brunssi10.jpg

kolo brunssi11.jpg

No, väitän otsikossa, että Kolossa on Helsingin paras vegaanibrunssi. Jos nyt rehellisiä ollaan, niin en ole ollut vielä missään muualla vegaanibrunssilla.

 

Saa siis suositella muitakin vegeaamiaispaikkoja!

 

Kolo sijaitsee osoitteessa Pengerkatu 9

 

Lue myös:

Turun parhaat kahvilat

Ihanaa kasvispikaruokaa Turusta

Muumikahvilasta kuuluu

Kallion helmi: Elokuvateatteri Riviera

 

Previous
Previous

Eihän kukaan mua ymmärrä – suomalaisen harhakuvitelmat ulkomailla

Next
Next

Samaa mieltä olevat naiset testasivat maissioluet