Kävimme läpi 50 vuodessa kertyneet tavarat

Tämän kuorman jättäminen Topinojalle maksoi 19 euroa.

Terveisiä tyhjennystalkoista!

En olisi uskonut, että nämä mökkibisnekset lähtevät käyntiin näin nopeasti, mutta niin vain sitä ollaan kovaa vauhtia siirtymässä mökinlaittajien joukkoon. Toisaalta en ihmettele tätä, sillä asiaa on edistämässä minun huipputarmokas äitini, joka on esimerkiksi minua vielä noin sata kertaa tehokkaampi (ja pidän itseäni erittäin tehokkaana ihmisenä – tehokkuuteni perustuu sille, että haluan optimoida elämäni laiskotteluajan).

Käytimme "talviloman" eli neljä työpäivää tuon mökin totaaliseen tyhjennykseen.

Ensinnäkin: on luultavaa, että paikan lattiat pitää vaihtaa (tämä selvinnee tällä viikolla, kun kirvesmies katsoo, missä kunnossa lattian alla oleva pohja on).

Toiseksi: on kivaa aloittaa mökkielämä puhtaalta pöydältä. Tuonne 95 neliön ja neljän makuuhuoneen huvilaan on kertynyt jos jonkinlaista aarretta vuodesta 1976 lähtien, jolloin talo rakennettiin.

Edesmennyt mammani oli äärimmäisen tyylikäs nainen – ja hänen harrastuksensa oli shoppailu. Niinpä paikka on ollut täynnä paitsi hauskoja vaatteita eri vuoskymmeniltä, myös erilaisia astioita (joita on aina parillinen määrä, mutta mitään astiaa ei yleensä kahta tai neljää kappaletta enempää), upeita kankaita (joista osa oli hieman tunkkaisia), muoti- ja sisustuslehtiä, huonekaluja, liikelahjoja ja tuikitarpeellisia välineitä (esimerkiksi sähkökäyttöinen leipäveitsi 1980-luvulta, lol!).

Pappani teki pitkän uran pankinjohtajana Kansallisosakepankissa ja jäi sopivasti eläkkeelle ennen 1990-luvun lamaa. Monesta esineestä löytyi KOP-logo.

Mammani ja pappani asuivat 1970-luvusta saakka kaikki kesänsä toukokuusta syyskuuhun tuolla mökillä. Ja koska oma lapsuudenkotini sijaitsi puolen kilometrin päässä, vietin käytännössä tuossa huvilassa kesäni.

Kaman lajitteluoperaatio sujui yllättävän mukavassa hengessä. Oli hauskaa muistella esineiden kautta ihanaa mammaani, ja ikään kuin sanoa vielä kerran jäähyväiset tämän aikakauden lopulle. Nyt aiomme nimittäin aloittaa tuolla uuden aikakauden.

Veimme navetan vintille huonekalut säilöön.

Ensimmäinen työvaihe oli käydä kaikki kaapit läpi ja päättää, mitkä jutut säilytämme, mitkä menevät kierrätyskeskukseen ja mitkä jätekeskukseen. Pidinkin insta storyssäni ihanan muotinäytöksen eri vuosikymmenten vaatteista.

(Ja äänestyksen perusteella kaikki oli käyttistä, etenkin mamman ehta 1970-luvun torimekko teki vaikutuksen ihmisiin.)

Upeaa muotia vuosien varrelta.

Tässä prosessissa äitini auttoi valtavasti, hän muun muassa pesi kaikki vaatteet ja kankaat.

Lajitteluun meni kaksi työpäivää.

Seuraavaksi alkoi fyysinen työ: Kokosimme peräkärryyn kaikki ne huonekalut, jotka halusimme säilyttää. Veimme ne navetan vintille pressun alle odottamaan aikaa, jolloin remontti on valmis. Itse asiassa suurin osa esineistä oli juuri tällaisia säilytettäviä, sillä haluaisin pitää huvilan tunnelman mahdollisimman alkuperäisenä. Sinne aikanaan hankitut puiset nojatuolit ja pöydät sekä esimerkiksi rottinkinen sohva näyttävät edelleen näin 44 vuotta myhöemmin tyylikkäiltä.

Jonkun verran pitää teettää nojatuoleihin päällysiä ja tyynyjä (jos tiedätte Turun seudulla hyvää ompelijaa, saa vinkata!), mutta muuten huonekalut ovat aika hyvässä kunnossa.

Tämän jälkeen seurasi suuri jätteen lajittelu.

Vimmaisesti revimme lukuisista kirjoista kannet irti (kukaan ei halunnut säilyttää lukemattomia hengellisiä teoksia), ja toimitimme paperit paperinkeräykseen. Paperinkeräykseen päätyivät myös monet 1990-luvulla tekemämme piirrustukset ja "sanomalehdet" sekä mamman aikakauslehdet.

Lasipulloja oli kertynyt meidän omista juomingeista myös jonkun verran.

Teimme myös kaksi keikkaa Turun Topinojan jätekeskukseen. Sinne meni vanhoja patjoja, vettyneet keittiönkaapit, toimimaton jääkaappi sekä paljon lumppua.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kävin jätekeskuksessa, ja paikka teki minuun valtavan vaikutuksen! Niin siistiä, että nykyään käytännössä kaikki kodeista tullut jäte kierrätetäänä. Homma toimii niin, että portilla näytetään, mitä ollaan tuomassa hävitettäväksi. Sitten mukava asiakaspalvelija huomioliivissään kirjaa ylös tuotavat, tyyliin "pieni huonekalu", "kolme energiajätepussia", "puutavaraa". Tämän jälkeen omat jätökset maksetaan.

Meidän ensimmäinen kuorma maksoi 19 euroa (kuvassa) ja toinen kuorma, jossa oli keittiön vanhat kaapit, toisen 19 euroa. Ei ole kallista päästä omasta moskasta eroon, mikä on sinällään hyvä, koska ei tule saidoille ihmisille kiusausta järjestää omatoimikaatopaikkaa metsään.

Maksun jälkeen lähdimme kiertämään aluetta: yhteen konttiin pehmeät huonekalut, toiseen kasaan puu- ja lastulevyjäte, kolmanteen vanhat uunit ja neljänteen jääkaapit. Kaikki oli upealla tavalla organisoitu tuolla! Ja yläpuolellamme lenteli valtava hitchcockmainen lintuparvi.

Tiki oli tässä vaiheessa nuutuneessa kunnossa ja vähän klenkkasi menemään."Nuo varmaan ajattelevat, että olette tulleet hävittämään tänne ruumiini, muttette ole jaksaneet edes kolkata minua aikaisemmin", hän pohdiskeli.

"Joo! Tuo äijä vain lakonisesti arvioi, että tuo menee isojen ruumiiden konttiin, tässä on kuitti maksusta", naureskelin.

Lakaisua vaille tyhjä mökki.

Neljäntenä päivänä teimme vielä keikan Turun SPR:n konttiin ja veimme sinne ehjiä ja siistejä huonekaluja. Ikäväksemme saimme siellä kuulla, että SPR ei ota viikonloppuisin huonekaluja vastaan, vain viikolla. Oli vähän nihkeä tilanne siestä siinä parkkipaikalla peräkärry täynnä kamaa ja miettiä, että vuokrakärry pitäisi palauttaa tunnin päästä, pitääkö tässä nyt sitten kuitenkin perustaa omatoimikaatopaikka johonkin Turun metsään? (Topinojakin on kiinni viikonloppuisin.)

Onneksi siskoni oli superkiltti ja suostui ottamaan kamat heidän autotalliinsa. Lotta otti niistä kuvat ja laittoi Roskalava Turku -ryhmään, ja alle vuorokaudessa suurin osa kamasta oli jo haettu. Eli päästiin niistäkin lipastoista ja kirjoituspöydistä!

Tämä huvilan tyhjentäminen oli loppujen lopuksi kivaa hommaa. Yhdessä talkoohengessä tekeminen on mahtavaa (etenkin kun minä olen se, joka näistä talkoista hyötyy!). On myös kiva oppia uutta: olin ajatellut, että peräkärryn kuskaaminen on vaikeaa, mutta ei!

Suitsait vain hain ja palautin sellaisen Puuiloon. (Okei, veljeni Otto peruutti kaikki vaikeat kohdat, hän on sellaisessa avaruudellisessa hahmottamisessa todella hyvä.)

Maanantaina kävin antamassa avaimet kirvesmiehelle, ja nyt katsotaan, että mitä kaikkea tuolla sitten pitää remppailla (ja edelleen: onko se edes mahdollista).

Jännittää!