Ainoa mitä voi omistaa
“Oikeastaan ainoa asia, mitä voi todella omistaa, on oma keho. Siksi siihen pitää suhtautua huolella.”
Ystäväni terapeutti oli keskustellut ystäväni kanssa siitä, miten tärkeää on luoda hyvä suhde omaan kehoon. Tämä kuulostaa nyt joltain akateemiselta elitismiltä, mutta kun psykologi sanoo näin, pidän sitä jotenkin uskottavampana kuin silloin, kun vaikka liikunnanohjaaja sanoo näin.
Kyse on siis siistä, että tietenkin ajattelen, että personal trainer katsoo elämää automaattisesti keho-silmälasien läpi. Sen sijaan, jos mielen ammattilainen sanoo näin, se jotenkin pysäyttää: psykologilla ei ole mitään erityistä syytä “mainostaa” hyvää kehosuhdetta. Eli hyvä kehosuhde on oikeasti tärkeä!
(Jooooo en nyt tiedä saatteko tästä kiinni, oli miten oli.)
Mä ihastuin tähän ajatukseen. Siinä on nimittäin jotain antikapitalistista.
Kertauksen vuoksi: Kapitalismin kolme pääpointtia ovat oikeus omistaa asioita, sopimusvapaus (jonka oikeusjärjestelmä vahvistaa) sekä rahoitusjärjestelmä, jossa vallitsee rajattu vastuu (eli jos osakeyhtiö menee konkkaan, häviät vain osakkaiden omistamisen verran).
Mä olen viime aikoina alkanut kyseenalaistaa oikeutta omistaa tiettyjä asioita (saatanan kommunisti!!!). Voinko mä ihan oikeasti omistaa vaikkapa metsää? Onko se mun vai jonkun toisen elollisen, vaikkapa tuota metsää käyttävän ja siellä asuvan otuksen omaa?
Systeemi on tällainen kuin on, joo, ja sen muuttaminen olisi tosi vaikeaa. Viimeksi kun sitä yritettiin muuttaa Suomessa, syntyi hirvittävä sisällissota, ja vuonna 1918 paljon ihmisiä kuoli ja kärsi mielivaltaisesti.
Mutta jotenkin luonnon ja metsien omistaminen sellaisena kuin se nyt on, tuntuu väärältä. Että omaa metsää ja luontoa voi laittaa lakoon ihan niin kuin tykkää. (Okei Suomessa, ei ihan niin kuin tykkää, mutta aika pitkälle kyllä.)
Ja sitten kuitenkin lopulta valtio on vahvempi. Jos halutaan tehdä motari, niin metsää voidaan pakkolunastaa, lohkaista vaikka pihasta puolet. Mutta moottoritie nyt aina voidaan yhteisesti hyväksyä, luonnon suojelemista taas ei. Vai voisko?
Jotenkin tämä omistaminen liittyy kamalalla tavalla myös sotaan. Jos tulisi sota, niin mitä me sitten oikeasti omistettaisiin? Ei välttämättä juuri mitään. Meidän kodit ja tavarat, maat, pankkitilit, osakkeet, sijoitusasunnot, kaiken voi viedä tai tyhjentää.
Mutta mitä me ihan oikeasti omistetaan, on meidän keho ja mieli.
Kolmisen vuotta sittten Rosa Meriläinen kertoi mulle juutalaisesta sananlaskusta, että sivistys on ainoaa oikeaa pääomaa, sitä ei sodat ja kulkutaudit vie. (Ja tämä oli ennen pandemiaa ja sotaa Euroopassa.)
Tähän kuitenkin lisäisin vielä just kehon. Oman kehon ihminen omistaa. (Onneksi, koska muu olisi orjuutta.)
Tätä ajatusta vasten olen alkanut miettiä, että kehosta pitää ihan oikeasti pitää huolta. Sitä pitää helliä ja pitää hyvänä. Siitä pitää ajatella kivoja asioita ja sitä pitää kunnioittaa.
Ystäväni sanoi, että hän on alkanut tunnistaa päivästä sellaisia pieniä hetkiä, jolloin keho tuottaa nautintoa. Kun vetää unisukan jalkaan, kun venyttelee jotain tiettyä lihasta (pakaralihaksen venytys mmmm).
Mun keho on viime aikoina ollut koetuksella. Kun imetän paljon öisin, niin välillä mulla selkä menee semmoseen juntturaan, että ylös nousetassa tuntuu kuin joku ihan oikeasti puukottaisi mua selkään. Se on karmeaa!
Niinpä olen nyt päättänyt satsata aikaa vähän siihen, että saisin kehoa taas enemmän toimimaan. Olen käynyt Kalliolan vauvajoogassa, TFW:n äiti-vauva-tunneilla ja sitten sunnuntaisin juoksemassa. Ja olen myös päättänyt kävellä paikasta toiseen aina, kun voin.
Tämä on sellaista pientä hyväksyvää kehon rakastamista. Sellaista, josta ajattelen, että hyvä minä, hyvä keho, me olemme yhtä.
Joskus sanotaan, että kehon huoltaminen on sitä, että saadaan työntekijä palvelemaan kapitalismin tarkoituksia. Mä olen kuitenkin eri mieltä. Mä ajattelen, että keho on minua ja minun nautintojani, minun elämääni (joka on paljon muutakin kuin työ!) varten.
Sitä paitsi: kehon vihaaminen taas on kapitalismin metku! Osta itsellesi parempi keho, pyöritä kapitalismin rattaita, tämmöisenä sinä et kelpaa!
Mä ajattelen kehon rakastamisen ja sen helliminen on teko minua itseäni varten.
