Vappu ja sen semmoista

Vappu oli tänä vuonna mukava. Juhlittiin melko pienellä porukalla, kolmen perheen voimin: alakerran naapureiden ja toisen ystäväperheen kanssa.

Oikeastaan vapun hulinat alkoivat jo torstaina. Raisa oli kutsunut naisia kotiinsa syömään. Etukäteen pohdimme ystäväni Monikan kanssa, että mitäköhän tästä mahtaa tulla, kun yleensä me nähdään tällä jengillä aina vain lasten kanssa. Että mitä jos ilman lapsia juttu ei luistakaan?! Ihan kuin olisi treffeille menossa, jännittävää!

No juttuhan tietenkin luisti, paasausta oli itse kullakin, muiden ihmisten tunteiden kannattelu oli illan teema. (Eli se, ettei aina tekis mieli kannatella niin hirveästi muiden tunteita, kun sitä joutuu omien lastensakin tunteita sekä kannattelemaan että sanallistamaan tuon tuostakin.)

Perjantaina olin luvannut, että Tiki saa mennä saunailtaan (jossa ei varmastikaan kannateltu kenenkään tunteita vaan maisteltiin eri merkkien lihapiirakoita – juuri tällainen on mun käsitykseni miesten perus toiminnasta). Mä olin jo valmistautunut vähän martsaamaan, sillä kolmen vuoden jälkeen Kaskas ja Demos järjestivät taas legedaariset vappujuhlansa ja minulla oli lapset. Mutta sitten Marianna sanoi, että kutsussa mainittiin, että siellä on paikalla tila lapsille, jonne on palkattu erikseen lastenvahti! Mon dieu!

No minähän menin, ja oli ihan älyttömän kivaa. Lapset viihtyivät ja söivät munkkeja ja näin reliefin lakituksen ja sain laulaa Kalliolle kukkulalle ja sydänhän siinä ihan suli.

Lauantaina päätimme lähteä Niinan ja lasten kanssa Rastilan kartanolle, joka on yksi meidän suosikkiretkipaikoista (lauantailounas ihanassa miljöössä, merta ja metsää, metromatkan päässä). Tämän sekoilumatkan jälkeen piti googlailla maanjäristyksiä sekä erinäisiä loisia (“minkä värinen ameeba on?”), eli tärkeitä aiheita tuli käsiteltyä retkellä.

Sunnuntaina juhlittiin! Aamulla mun isän perhe tuli meille ensin synttäribrunssille, nimittäin meidän pikku ukkelia juhlimaan. Yksi vuosi, huraaaa! Mun siskot ja isän vaimo olivat leiponeet maailman suloisimman kakun, pikkukarhun, jota itse juhlankohdekin pääsi maistamaan.

Tämä jälkeen Tiki otti luodin vastaan ja lähti 7-vuotiaan kanssa Hevisauruksen keikalle. Olen käsittänyt, että Hevisauruksen vappukeikka on sukupolvikokemus, joka on koettava, ja nyt se tapahtui. Kiitos Tiki, arvostan tätä.

Iltapäivällä meille saapui nuo kaksi kaveriperhettä. Perunasalaattia, simaa, the usual suspects. Nuoremmat lapseni ihastuivat taistolaislauluihin, etenkin Kenen joukoissa seisot? teki vaikutuksen. Tanssimme.

Suunnattiin Vallilan vapputansseihin. Siellä eräskin halusi jatkuvasti kontata autotielle ja tanssijoiden kantapäiden alle. Mutta joimme vähän simaa, näimme vähän tuttuja ja pidimme vähän hauskaa, kunne suosiolla liukenimme illan viimeiseen kohteeseen. Ystävämme Maria ja Lauri järjestivät hodarijatkot, joihin kuului ihastunutta saippuakuplien puhaltelua ja Huojuvaa tornia.

Kotona olimme jo kasilta, lapset sammahtivat välittömästi, minä katselin vähän leffaa vielä ennen nukkumaanmenoa.

Tänään vielä sitten Vappushokkeloa Kumpulan kasvitieteellisessä (ollaan käyty monena vuotena) ja rääppiäiset alakerran naapureiden luona. Mä naureskelin mun liian pienelle ylioppilaslakille. Silloin aikoinaan tuntui tärkeältä ottaa mahdollisimman pieni koko, koska halusin että mun pää on siro ja naisellinen… Jep! Nykyään se kiristää aina vähäsen, kun pidän sitä. Eräs ystäväni kertoi, että hän oli ottanut aikoinaan samasta syystä liian pienen luokkasormuksen. Kun oli tärkeää, että on samassa koossa kuin kavereiden! Semmosta se oli silloin.

Mutta tämä vappu oli kyllä suloinen sarja tapahtumia.

Pientä, kotoisaa, mukavaa. Vaput ovat nykyään tällaisia lasten remujuhlia, jolloin tekee mieli käytännössä tehdä ihan kaikki “lasten ehdoilla” eli oikeastaan aikuisten ehdoilla, sillä minä preferoin kaikessa mukavuutta. Kun lapsilla on kivaa, niin minulla on kivaa, eli mukavaa.

Lueskelin tätä seitsemän vuoden takaista tekstiä, jossa olen tuoreen vauvan äiti ja luopumassa sellaisesta party-hard-skumppa-poks-vapusta ja selvästi selitän ja vakuutan itselleni, miten tässä nyt sitten alan luoda lapsuuden vappumuistoja lapselleni.

Ai että, onneksi en ole enää tuo tyyppi, tuo oli niin tiukkaa identiteetin hakemista ja loputonta pohtimista. Nykyään voi vain lööbaa tyytyväisesti ja juoda toki sitä skumppaakin sen lasin tai pari ja ihan tyytyväisesti vain järkkäillä lapsille kaikenlaista kuitenkaan tuottamatta kauheasti niitä lapsuuden muistoja. Ken tietää, mitä nekin sitten näistä muistaa? Varmaan ne tarinat loisista ja maanjäristyksistä?