Kesäni majakkaoppaana Bengtskärillä

Olen valtavan kiitollinen niille johtoportaan ihmisille, jotka päättivät jättää minut kutsumatta Turun Sanomien tai Salon Seudun Sanomien kesätyöhaastatteluun silloin, kun opiskelin meditutkimusta ja olin toiminut Turkkarin avustajana jo nelisen vuotta.Vuosi oli 2008 ja olin tästä tietenkin täysin rikki ja ajattelin, että urani toimittajana ei tule koskaan alkamaan.Masistelin tätä Jusleniassa ystävälleni Maijalle, ja hän sanoi, että hae kuule Bengtskärille majakkaoppaaksi. Hän oli ollut siellä edellisenä kesänä ja tykännyt, noin lievästi sanottuna.Minä sitten hain.Kun ensimmäisen kerran matkustin bussilla Taalintehtaalle ja sieltä toisella bussilla Kasnäsiin ja sieltä veneellä Bengtskäriin, niin olin tietenkin hirveän jännittynyt.Diili oli, että majakalla vietetään viikko, sitten taas maissa viikko ja sitten majakalla. Tätä toukokuun alusta elokuun loppuun.Ja kyllä, siitä tuli yksi elämäni parhaista kesistä.Bengtskär on vuonna 1906 rakennettu majakka. Se on 52 metriä merenpinnan yläpuolella ja on näin Pohjoismaiden korkein majakka.Sitä rakennettiin vain 9 kuukautta, ja majakan perustukset on räjäytetty piskuisen luodon omasta graniitista. Bengskärillä ei ole koskaan kasvanut yhtäkään puuta. Ne eivät pärjäisi, sillä tämä Suomen eteläisin asuttu kohta on niin myrskyn armoilla, kesät talvet.Kelirikon aikaan sinne ei pääse, myrskyn aikaan sieltä ei pääse pois. Ei edes kesällä, aallot tyrskyävät kallioihin niin valtavalla voimalla.Vuoteen 1939 saakka Bengtskärillä asui viisi perhettä, jokaisella oli oma asunto. Lapsia oli yhteensä 21 enimmillään, ja heitä varten saarella oli koulu. Mantereelle ei tarvinnut mennä. Kerran eräs poika pääsi 6-vuotiaana ensimmäistä kertaa mantereelle, ja hän ihmetteli isälleen, miten täällä on niin isoja kukkia. Ne olivat puita.Jatkosodan aikaan Bengtskärillä käytiin yksi verinen kunnian taistelu, jonka suomalaiset voittivat.Majakan valon toiminta automatisoitiin vuonna 1968. Majakanvartijoita ei enää tarvittu,ja rakennus jätettiin kylmäksi. Se rappeutui säiden ja vierailijoiden armoilla. Majakan saunarakennuksesta käytiin jopa repimässä nuotiota varten lauteita.Vuosina 1992–1995 Bengtskär onneksi kunnostettiin museoksi.Nykyään Bengtskärillä käy 13 000–15 000 ihmistä vuodessa. Ja mielestäni se on kohde, jonne ihan jokaisen suomalaisen pitäisi mennä vähintään kerran elämässä. Se on aivan mieletön paikka.Majakkaopas on ehkä vähän liian pompöösi kuvaus siitä, mitä tein kesän Benkulla. Pidin ehkä yhden tai kaksi 20 minuutin opastusta päivässä. Ne olivat toki tärkeitä, sillä niiden avulla opin puhumaan isoille joukoille. Aloin uskaltaa puhua tarpeeksi hitaasti, kovaa – ja luottaa juttuihini ja vitseihini. Se oli erinomainen puhujakoulu.Mutta työpäivät olivat paljon muuta. Jos olin aamupalavuorossa (meitä oli aina kaksi), heräsin joskus kuuden seiskan maissa ja valmistin hotellivieraille ihanan meriaamiaisen. Majakalla ei ollut varsinaista kokkia, vaan me kaikki teimme ruokaa. Opin leipomaan erinomaisia sämpylöitä (salaisuus oli siinä, että iltapalalta jääneet puurot tuupattiin taikinaan), tekemään taivaallista presidents såsia, erinomaista lohikeittoa ja hyviä pullia.Kaikkeen laitettiin paljon kermaa ja voita, koska merellä tekee mieli syödä suolaisia ja rasvaisia ruokia.Ruoan laittamisen lisäksi vaihdoimme hotellin lakanoita, siivosimme paikkoja, lämmitimme saunaa, purimme luodolle tulevia ruokalasteja ja teimme pieniä majakkaa ylläpitäviä hommia.Päivät kestivät noin kymmenen tuntia (muistaakseni), ja niihin siäsltyi lounaan lisäksi yksi puolentoista tunnin tauko. Käytin sen yleensä etsimällä kallionkolon ja lueskelemalla jotain romaania tai sitten vain hengailemalla muiden benkkulaisten kanssa.Illallinen syötiin aina yhdessä, ja sillä puitiin päivän tapahtumat.Nukkumaan menin joskus puolenyön aikoihin, välillä vasta kolmelta. Ei se rommi itse itseään rantakalliolla olisi juonut!Bengtskärillä parasta oli tunnelma, ja sen loivat ympärillä tyrskyävä meri, mutta ennen kaikkea ihmiset.Benkkua hoitavat Paula ja Per Wilson ovat kultaisia ihmisiä ja rautaisia työntekijöitä. He pitävät koko homman kasassa.Meitä työntekijöitä oli paikalla kerrallaan ehkä noin kuudesta viiteentoista. En enää muista kunnolla, siitä on jo 12 vuotta aikaa.Benkkukesänä tutustuin ihmisiin, joista tuli minulle parhaita ystäviä. Tutustuin Kastehelmeen ja Anna-Kaisaaan, joiden kautta taas tutustuin Heiniin, Ainoon, Inkaan, Katriinaan. Elämäni olisi hyvin erilaista ilman näitä ihmiisiä.Johannan, Essin, Jensin, Villen, Ann-Marin, Lindan, Bettinan ja toisen Anna-Kaisan kanssa en ole enää niin paljon tekemisissä, mutta tuona kesänä he olivat minulle tärkeitä.Ihmiset tulivat eri taustoista, mutta enimmäkseen kaikki ovat korkeakouluopiskelijoita. Taideakatemiasta, Aallosta, Turun yliopistosta, Åbo akademilta. Tietynlainen luovuus, rakkaus luontoon ja mereen yhdisti kaikkia.Kun viettää suljetulla luodolla viikkoja saman porukan kanssa, hitsautuu yhteen. Syntyy oma huumori, jossa "jag ska till bio" (menen elokuviin) on hauska vitsi, kun ollan menossa viemään biojäte tunkiolle.'Päivän treeni oli juosta pari kertaa tornin portaat ylös alas 52 metriin. Tauoilla ja iltaisin katsottiin EM- tai MM-futista (ei voi muistaa).Iltaisin saunottiin ja saunottiin, ja sitten istuttiin kalliolla, katsottiin horisonttiin, ja juotiin rommia, viiniä, siideriä, milloin mitäkin. Ja koska oltiin 20-vuotiaita, kunto riitti vallan mainiosti siihen, ettei seuraavana päivänä ollut juurikaan krapulaa, kun oli aika keittää valtavaa saavillista puuroa hotellivieraille.Oli ihanaa tuntea kuuluvansa sisäpiiriin, majakan työntekijöihin. Vierailijat tulivat, ihastelivat paikkaa ja taivastelivat, miten upea auringonlasku onkaan. Ja sitten ne taas menivät. Mutte me työntekijät asuimme täällä, yövyimme omissa tiloissamme, joista maali oli kosteuden myötä rapistunut seiniltä, mutta joiden tunnelma oli paljon väkevämpi kuin pittoreskin hotellin.Suomi ja ruotsi sekoittuviat saarella. Linda, joka halusi puhua suomea paremmin, hassutteli kielellä tahallisesti ja tahattomasti. Kerran, kun joku mainitsi hyvännäköisestä sinkkuystävästään, Linda ehdotti: "Voitko sujauttaa minun adressin hänen laukkuunsa?" Me suomea puhuvat nauroimme kyyneleet silmissä. Ai mitä siihen adressiin kirjoitetaan? "Suruvalitteluni, toivoo Linda"?Loppukesästä puhuin aika hyvää ruotsia, sillä majakan kotikieli on ruotsi.Kerran Johanna yritti palvella virolaisia vieraita viroksi, sillä hän oli opiskellut kieltä Åbo akademissa. Myöhemmin hän tunnusti, että taisi puhua vain suomea, mutta lässyttävällä nuotilla. Viron kielen sanat eivät olleetkaan muistuneet mieleen.Kerran minä veloitin asiakkaan luottokortilta tonnin, kun piti veloittaa kymppi. En ikinä oppinut käyttämään kassaa kunnolla.Vaikka vietin majakalla vain yhden kesän, se jollain tavalla muutti minua. Kesä jätti sellaisen tunteen, että kaikenlaista sitä voi ihminen tehdä ja kaikenlaisiin ihmisiin tutustua. Voi valitella yhtenä päivänä, miksi minun urani sanomalehtinaisena ei nyt ala, ja seuraavana päivänä olla aivan jossain toisessa ympäristössä tekemässä jotain paljon merkityksellisempää ja merkillisempää asiaa kuin katugalluppia siitä, miltä helteet tuntuvat.Jostain syystä en ole koskaan tuon jälkeen palannut Bengtskärille. Jotenkin pelkään, että kaikki on muuttnut ja toisaalta taas, että kaikki on ihan samanlaista.Mutta olen edelleen vahvasti sitä mieltä, että tuolla kannattaa käydä vierailulla. Bengtskär on niin jylhä, niin omituinen ja yllättävä kokemus. Ennen kaikkea paikka on mielettömän kaunis (ja siellä on tosi hyvää pullaa!). Sinne on helppo mennä esimerkiksi Kasnäsistä tai Rosalasta (enemmän tietoa Bengtskärin omilla sivuilla). Ja vaikka nyt lesoilin, että työntekijöillä on oma insidehuumorinsa, niin kyllä siellä ollaan myös tosi vieraanvaraisia.Suosittelen!