Koulutustaso periytyy, ja se on huono juttu

Kaupallinen yhteistyö: Yhteisvastuu 2019

Välillä minua risoo se, kun ihmiset heittävät melko kevyesti, miten "kyllä tästä asiasta pitäisi puhua enemmän lapsille koulussa". Oli kyse sitten käytöstavoista, sijoittamistaidoista tai kyvystä koodata, kansa on aina valmis laittamaan vastuun opin siirtymisestä lapsukaisille vain opettajien harteille. Usein näiden kommenttien heittelijät eivät ole pitkiin aikoihin edes vilkaisseet opetussuunnitelmaa (on nimittäin muuttunut sitten 2000-luvun alun!) saati tunne juurikaan tämän päivän koulumaailmaa.

Mutta sitten taas välillä suorastaan liikutun näistä kommenteista, koska ne osoittavat, että me täällä Suomessa ihan oikeasti uskomme koulutuksen voimaan ja siihen, että esimerkiksi peruskoulu tasaa hyvin paljon mahdollisuuksia köyhimpien ja rikkaimpien, matalasti koulutettujen ja korkeasti koulutettujen vanhempien lasten välillä. Ja näinhän se onkin. Koulutus tosiaan on yksi kaikkein parhaista keinoista purkaa yhteiskunnan eriarvoisuutta. Miettikää minkälainen menestystarina esimerkiksi Suomen peruskoulu on ollut: Kun vielä 1918 kansa jakautui totaalisesti kahtia ja tappoi toisiaan julmasti, jo vuonna 1921 säädettiin oppivelvollisuuslaki, mikä tarkoitti sitä, että ihan kaikki lapset käyvät kuusi vuotta koulua. Tämän jälkeen ihmisten kokemusmaailmat eivät ole päässeet enää eriytymään niin vahvasti, että eri tulotasoisest ihmiset tuntuisivat niin täydellisen "toisilta", että voisi edes kuvitella aloittavansa sodan heitä vastaan.

Nyt olen kuitenkin taas vähän lukenut huolestuneena uutisia viime päivinä. Vuoden alussa uutisoitiin, että viimeisen parinkymmenen vuoden aikana pieni ja suurituloisten määrä on kasvanut, mikä tarkoittaa sitä että keskiluokka on kaventunut. Samalla on nostettu esiin, että joka kymmenes lapsi on Suomessa köyhä, mikä tarkoittaa 120 000 lasta. Tällaista kierrettä ei pitäisi päästää käyntiin.

Tutkimukset kertovat, että koulutustaso ja usein tätä kautta myös elintaso periytyy: tällä hetkellä akateemisten vanhempien lapsi päätyy Suomessa yliopistoon lähes seitsemän kertaa useammin kuin ei-akateemisen vanhemman lapsi. Esimerkiksi arkkitehdiksi tai lääkäriksi päädytään yli kymmenen kertaa useammin akateemisista kuin ei akateemisista perheistä. Miksi näin? No suureksi syyski siksi, että tavat, arvostukset ja kulttuuri periytyvät. Toisaalta peruskoulu voi hyvin puuttua tähän: siellä ihminen saa uusia vaikutteita ja hänelle voi tulla sellainen olo, että ahaa, tuollainen voisi olla mahdollista minulle! 

Yksi iso ja nihkeä syy on myös se, että jo toisen asteen koulutus saattaa maksaa niin paljon, ettei perheellä ole varaa siihen. Opetushallitus laski, että esimerkiksi lukion välittömät kustannukset ovat noin 2500 euroa. 29 prosentilla lukiolaisista tai heidän perheistään on oman arvionsa mukaan taloudellisia vaikeuksia. Ammatillisessa perustutkintokoulutuksessa opiskelevien rahojen riittävyydessä taas on koulutusalakohtaisia eroja. Amiksen opiskelijoista 7 prosenttia koki, että raha-asiat tuottavat heille jatkuvasti hankaluuksia. 

Tällaiset pelkät luvut jäävät tietenkin melko etäisiksi, tästä syystä suosittelen lukemaan Natan postauksen siitä, millaista on käydä lukiota, kun kirjoihin, laskimeen tai edes omiin silmälaseihin ei ole perheessä varaa. Moni saattaisi luovuttaa - ja luovuttaakin tuossa vaiheessa.

Tämä on yksilötasolla valtava tragedia. Jokainen meistä on varmasti sitä mieltä, että on epäreilua, jos ihmisen koulutus katkeaa rahan takia. Mutta on tämä myös yhteiskunnallisesti ongelmallista, sillä mikäli vain varakkaiden ihmisten lapset kouluttautuvat ja menevät hyviin ammatteihin, yhteiskunta ei saa niin sanotusti "parhaita voimiaan" käyttöön. Toisin sanoen, meiltä saattaa jäädä vaikka joku nerokas keksintö tekemättä siksi, että tämä matikassa, kielissä tai jossain muussa asiassa lahjakas ihminen ei ole saanut mahdollisuutta.

Ja jos Suomessa koulutuksen pituus riippuu siitä, onko vanhemmilla toisen asteen koulutuksen pakollisiin menoihin varaa, niin voi miettiä, miten paljon raha merkitsee kehitysmaissa ja katastrofialueilla - paikoissa joissa todella pitäisi saada nuo "parhaat voimat" valjastettua koko yhteiskunnan pavelukseen.

Paljon.

Tämä on syy, miksi osallistun myös tänä vuonna Yhteisvastuukeräykseen. Tänä vuonna sillä tuetaan vähävaraisten lasten ja nuorten opiskelua esimerkiksi juuri avustamalla maksullisten opiskeluvälineiden hankinnassa. Taloudellinen apu tässä vaiheessa elämää voi oikeasti muuttaa ihmisen elämän suunnan, kuten vaikka tässä Ylen jutussa kiinnostavasti esitetään. 

Suomen lisksi yhteisvastuuvaroilla autetaan katastrofeissa ja konflikteissä kärsineitä ihmisiä, nyt erityisesti nuoria, nimenomaan koulutuksen ja ihan perus elintarvikkeiden muodossa. 

Osallistu ja lahjoita Yhteisvastuukeräykseen!

Onnistuu Mobile Payllä, tekstiviestillä, soitolla ja suoralla tilisiirrolla. 

Lue myös: 

Miksi liityin Naisten Pankkiin seitsemän vuotta sitten?

Kuvat: Toivon jo ihan oman lapsen takia, ettei yhteiskunnassa eriarvoisuus kasva. Siitä ei ole hyötyä pitkässä juoksussa kenellekään. 

FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN