Kun laukku on oikeasti sijoitus (eli sijoittaminen listaamattomaan yritykseen)

Olen saanut paljon kyselyitä Instagramin ja blogin kautta listaamattomiin yrityksiin sijoittamisesta. Aihe on tosi kiinnostava, sillä juuri tällaisiin yrityksiin sijoittamalla on todella suuret mahdollisuudet vaikuttaa maailman menoon sijoittamisellaan. Esimerkiksi Hankenin laskentatoimen professori Hanna Silvola on sanonut, että yhden euron sijoituksella vastuulliseen kohteeseen on loppujen lopuksi suurempi vaikutus kuin yhden euron kuluttamisella. Sijoittamalla yritykseen, jota ei ole listattu pörssiin, tukee nimenomaan tämän kyseisen yrityksen kasvua.Sijoittamisessa ei ole kyse vain rahasta, tuotto-odotuksista ja riskeistä, vaan myös siitä, mihin uskoo ja mitä ilmiöitä yhteiskunnassa haluaa tukea ja säilyttää. Toisaalta kyse on kuitenkin nimenomaan sijoittamisesta eikä pelkästä hyväntekeväisyydestä. Näin ollen sijoittajan pitää uskoa yrityksen menestymismahdollisuuksiin.Suomessa tällaisiin listaamattomiin yrityksiin voi sijoittaa esimerkiksi Invesdorin kautta. Miten homma sitten toimii? Otetaan esimerkiksi suomalainen nettivaatekauppa Emmy, joka myy käytettyjä merkkivaatteita asiakkaidensa puolesta.Emmy on varmasti monelle tuttu verkkokauppa, ja se edustaa juuri sellaista uutta binsestä, mitä tällä hetkellä maailma kaipaa: kierrättämisen tekemistä helpoksi ja kannattavaksi. Vuodesta 2015 saakka toiminut Emmy on siis Lohjalta käsin toimiva verkkokauppa, jonka valikoimassa on tällä hetkellä yli 80 000 vaatetta, kenkää ja asustetta. Verkkokauppa on keskittynyt merkkivaatteisiin, sillä se haluaa tarjota tuotteita, joilla on jälleenmyyntiarvoa, ja jotka ovat niin laadukkaita, että niiden voi olettaa kestävän hyvänä useammallakin omistajalla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kauppa ei myy pikamuotiketjujen ja markettien merkkejä.Myyjän kannalta idea toimii niin, että Emmyyn voi lähettää omia vaatteita ja asusteitaan myyntiin joko postitse tai myyntilaatikkoverkoston kautta. Sitten Emmyn väki arvioi, hinnoittelee ja kuvaa tuotteen ja laittaa sen myyntiin verkkokauppaan, toimittaa tuotteen ostajalle ja tilittää myyntituotot myyjälle. Myyjän saama osuus tuotteen myyntihinnasta vaihtelee tuotteen hinnan mukaan n. 18–80 proenttiin, mitä arvokkaampi tuote, sen suuremman osan myyjä saa itselleen. (Lisäinfoa täältä.) Minunkaltaisille laiskoille ihmisille tämä on aivan täydellistä, sillä usein olen niin uskomattoman saamaton, että esimerkiksi käyteyt lastenvaatteet vain lojuvat suht pienen kerrostaloasuntomme yläkaapeissa. En millään jaksa osallistua mihinkään FB-kirppisrientoihin tai varata itsenäisesti kirpputorilta pöytää. Sitten kuitenkin tekisi mieli saada jostain hyvässä kunnossa ja suht kalliilla ostetuista merkkivaatteista jotain takaisin. Tässä Emmy on purfect!Ostajan kannalta kauppa toimii niin kuin tavallinen verkkokauppa, paitsi että tuotteet ovat second handia. Emmyn missio on saada mahdollisimman moni muodin kuluttaja ostamaan ainakin osan vaatteistaan käytettynä. Tämä hillitsisi tarvetta tuottaa koko ajan uutta ja vähentäisi uuden tuotannosta syntyviä päästöjä ja jätettä.Yrityksenä Emmy on kasvanut ilahduttavasti vuosi vuodelta, se esimerkiksi avasi syksyllä 2018 Viron verkkokaupan. Nyt Emmy on käynnistänyt osakepohjaisen joukkorahoituskierroksen Invesdorin kanssa, tarkoituksena kerätä rahoitusta yrityksen kannattavuuden parantamiseen, kasvun vauhdittamiseen sekä kansainvälistymiseen. Nyt se tähtää Euroopan markkinoille.Kierroksen minimisijoitus on 480 euroa, ja sillä saa 40 Emmyn osaketta. Koko kierroksen minimitavoite on 500 000 euroa. Mikäli se ei tule täyteen, sijoittajat saavat rahansa takaisin. Invesdorin sivuilla on informatiivinen selitys Emmyyn sijoittamisesta ja Emmyn omalla saitilla vähän tiivistetymmin. Minimisijoituksella saa myös 15 prosentin alekoodin ostoksiin sekä myydessä kuljetuskulut veloituksetta vuoden 2019 loppuun saakka. Jos sijoittaa yli 960 euroa, edut ovat voimassa vuoden 2020 loppuun.Miten tällaisista listaamattomista sijoituksista sitten voi saada tuottoa? Tällä hetkellä haasteena on, että listaamattomien osakkeiden myymiseen ei oikein ole erityistä välittäjää, toisin sanoen niitä on hankala itse myydä pois koska tahansa. Niinpä tavat, joilla joukkorahoituksesta voi saada tuottoa, ovat suppeammat kuin pörssiosakkeita ostamalla: Käytännössä sijoittajan kannalta toiveissa on yleensä niin kutsuttu exit, eli yrityskauppa tai listautuminen pörssiin. Tällöin avautuu mahdollisuus realisoida listautumattomaan yritykseen sijoittamiaan rahoja. Joskus yritykset maksavat myös osinkoa, josta saa tuttoa, mutta tämä on vähän harvinaisempaa tällaisissa listaamattomissa firmoissa kuin pörssifirmoissa.Emmyn toimarin Juha Mattssonin sanoin: "Lähtokoitaisesti tuotto on aina sidoksissa valuaation nousuun. Valuaatio = osakkeen hinta x kaikkien osakkeiden määrä, eli hinta jolla koko firman voisi ostaa 100 % itselleen. Tyypillisesti valuaatio nousee aina rahoituskierrosten välissä. Esim. Emmyn valuaatio juuri ennen 2017 osakeantia oli 2 MEUR. Nyt, juuri ennen tätä antia se on 5 MEUR. Ero pörssilistattuihin firmoihin on se, ettei valuaatio määrity joka päivä markkinoilla, vaan ennemminkin tällä tavalla vuoden, parin sykleissä. Käytännössä siis sijoittajan omistuksen arvo kasvaa aina kun valuaatio nousee. 2017 Emmyn osakkeen hinta oli 5,466 €, nyt se on 12 €, eli yli tuplat."Ajattelen itse, että listaamattomiin yrityksiin sijoittaminen on riskialttiimpaa kuin pörssiin sijoittaminen, mutta toisaalta siinä voi todella tehdä arvojensa mukaisia sijoituksia. Vaikkapa Emmyn kohdalla näitä arvoja ovat uusiokäyttö ja kierrätys, kestävä kulutus, vastuullinen muoti sekä kotimaisuus. Lisäksi sijoitusten arvo saattaa nousta todella reilusti: kuten sanotaan, riski ja tuotto menevät käsi kädessä.Oletteko sijoittaneet listaamattomiin yrityksiin? Jos, niin mihin ja millaisia kokemuksia teillä on tällaisesta?Lue myös blogista: Mitä vastuullinen sijoittaminen oikeastaan on?Kuuntele podcast-jakso: Vastuullisen sijoittamisen ABCTsekkaa Ylelle kirjoittamani juttu: Miten varmistan, että sijoitukseni on vastuullinen?PODCAST // FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN

Previous
Previous

Alkoholiton versio ei ole enää colajaffa-drinkki

Next
Next

Viisi Joensuun-loman kohokohtaa