Luukku 10: Tupee kertoi statuksen

10_luukku.jpg

Joskus ihmisillä on sellaisia harhaluuloja, että entisaikojen väki olisi ollut jotenkin juurevampaa, aidompaa tai muuten parempaa. Vaikkapa turhamaisuuden suhteen. Oikeasti ihmiset ovat aina olleet vain ihmisiä.

Tuli kiinnostavana esimerkkinä vastaan peruukit: niitä on käytetty antiikin ajoista saakka kaljun peittämiseen ja sosiaalisen aseman ilmaisemiseen. 

Vaikkapa Marie Antoinetten ja Ludvig XVI:n valtakaudella vuonna 1775 ihmisten hiusmuoti muuttui melko pompöösiksi hovipiireissä. Marie Antoinette halusi kokeilla mitä psykedeelisempiä ja liioitellumpia peruukkiviritelmiä, ja muoti levisi tietenkin lähipiiriin. Mitä korkeampi tukka, sitä varakkaampi ja arvokkaampi ihminen olit. Mikä tahansa uutinen antoi aiheen valmistaa uusi juhlaperuukki. Esimerkiksi kun ranskalainen fregatti Belle-Poule saavutti voiton Britannian kuninkaallisen laivaston HMS Arethusasta kesäkuussa 1778, naiset esiintyivät peruukeissa, joihin oli muotoiltu laivan pienoismalli täysissä purjeissa ja kaikki 26 tykkiä tulittamassa.

Kansa piti tätä liioittelua vastenmielisenä, ja väitetäänkin, että peruukit olivat yksi lukuisista syistä siiheen, että kansa kyllästyi valtaa pitäviin ja aloitti vallankumouksen. Lopulta Marie Antoinetten ja Ludvig XVI:n kaulan yläpuolelta lähti muutakin kuin hiukset. (Marie Antoinettella oli mestauksessa yksinkertainen myssy.)

No, nyt tämä kuulostaa siltä kuin paheksuisin syvästi tupeiden käyttöä ja koko teksti olisi allegoria hiuslisäkkeiden turhuudelle ja ajattelisin suorastaan, että jokainen hiuslisäkkeen hankkinut ansaitsee dekapitaation. En suoranaisesti voi sanoa ajattelevani näin. Itse asiassa Suomen Joutsen päässä voisi olla aika mässy pikkujoulukampaus. Sitä paitsi Sofia Coppolan elokuvan jälkeen kukaan ei voi vihata Marie Antoinettea!

Lähde: Maailmanhistorian huonoimmat keksinnöt (Eric Chaline, Schildts Kustannus 2010)

 

 

Hauska fakta -joulukalenterin edelliset luukut:

1. Mitä Googlehaut kertovat parisuhteesta?

2. Parempaa kuin kehitysapu

3. Verimato estää kapinan

4. Eläkeläinen, katso pois omasta navasta

5. Turha sanaväli on rienausta  kielenhuollon inhokkivirheet

6. Suomi lukuina

7. Maapähkinän kokoinen penis

8. [sic] eli sairasta!   

9. Naru kiveksiin ja synnyttämään

 

 

Previous
Previous

Luukku 11: Näin nautit shampanjaa oikein

Next
Next

Huljuta niitä sormias vauva!