Luukku 14: Köyhät ne työtä tekevät

14_luukku.jpg

Jostain syystä ihmiset luulevat, että rikkaissa länsimaissa ollaan ahkerampia ja tehdään enemmän töitä kuin köyhissä kehittyvissä maissa. Vaikkapa jenkit pitävät meksikolaisia laiskoina. On aika oikaista tämä harhaluulo oikealla tiedolla.

Rikkaissa maissa tavanomainen työaika on noin 35 tuntia viikossa. Itä-Aasia on poikkeus, Japanissa tehdään 42 tuntia ja Etelä-Koreassa 44 tuntia. Sen sijaan köyhissä maissa keskimääräinen viikkotyöaika on paljon isompi. Esimerkiksi Bangladeshissa, Costa Ricassa, Intiassa, Kolumbiassa, Malesiassa, Meksikossa, Thaimaassa ja Turkissa työskennellään viikossa 45–50 tuntia. ILO määrittelee ylipitkiksi, terveydelle haitallisiksi työviikoiksi 48 tuntia viikossa.

Lisäksi köyhissä maissa työpaikalle pääsemiseen saattaa mennä sairaalloisesti aikaa. Vaikkapa Etelä-Afrikassa köyhät mustat työntekijät voivat käyttää jopa kuusi tuntia työmatkaan omasta townshipistä keskustaan.

Sitten vielä Euroopan sisäistä vertailua. Kreikkalaisia pidetään laiskoina siipeilijöinä. Kuitenkin kreikkalaisten työaika on 1,4 kertaa pidempi kuin saksalaisten. Ja italialaiset taas tekevät yhtä paljon tötä kuin yhdysvaltalaiset, eli 1,25 kertaa enemmän kuin saksalaiset.

Miksi paljon töitä tekevät ahkerat kansat eivät sitten ole rikkaampia? Siksi, että heidän tekevä työ ei ole yhtä tuottavaa kuin länsimaissa. Tämä taas on harvemmin työntekijän vika: siihen vaikuttaa maan pääoma, teknologia, infrastruktuuri ja se, millä lailla maata johdetaan. Vaikkapa Meksikon tai Kreikan liike-elämän eliittiin ja politiikkaan, siellä voitaisiin vaikuttaa tuottavuuteen, mutta eipä olla vaikutettu ainakaan tarpeeksi.

 

Tämä tieto on peräisin erinomaisesta Ha-Joon Changin kirjasta Taloustiede, käyttäjän opas (jonka lainasin naapuriltanui Marja Ollilalta, joka on suomentanut kyseisen merkkiteoksen).

 

Hauska fakta -joulukalenterin edelliset luukut:

1. Mitä Googlehaut kertovat parisuhteesta?

2. Parempaa kuin kehitysapu

3. Verimato estää kapinan

4. Eläkeläinen, katso pois omasta navasta

5. Turha sanaväli on rienausta  kielenhuollon inhokkivirheet

6. Suomi lukuina

7. Maapähkinän kokoinen penis

8. [sic] eli sairasta!   

9. Naru kiveksiin ja synnyttämään

10. Tupee kertoi statuksen     

11. Näin nautit shampanjaa oikein

12. Talidomidi kertoo lääkefirmojen ahneudesta

13. Mies nimeltään Lucia

 

 

Previous
Previous

Vauva matkustaa 1960-luvulle (näyttelysuositus)

Next
Next

Tietenkin isä jää hoitovapaalle