Marraskuun marinointia
En tiedä mitä tästä olisi tullut, jos en olisi aloittanut vimmaista jouluttamista heti marraskuun alusta. Olen vähän yllättynyt siitä, miten ankeat meiningit nyt marraskuussa on ollut, kun olen kuitenkin äitiysvapaalla ja saan vaeltaa päivisin lounailla, pitkillä kävelyretkillä ja nähdä paljon ystäviä. Ja silti päällimmäinen tunne on vain syvä väsymys.
Aamuisin lasten roudaaminen päiväkotiin on aivan kivirekeä. Kumpikaan ei haluaisi lähteä, enkä voi yhtään syyttää. En minäkään haluaisi tuonne kylmään ja pimeään! Onneksi heillä on sentään palkintona päiväkodin hyvä aamupala. Välillä olen jättänyt molempia kotiin. Alppu on eskarissa, eli sinne ikään kuin pitää mennä, mutta ihan vain ilmoituksella sieltäkin voi välillä olla poissa. Ajattelin hyödyntää tätä mahdollisuutta nyt syksyllä ja keväällä välillä, kun on välillä niin tärkeää olla lasten kanssa “kahdestaan” (joo, vauvukka roikkuu kyllä hyväntuulisena mukana). Keskenään nuo isommat nimittäin nahistelevat niin maan perkeleesti. Ainoa lohtu on se, että olin itse tasan samanlainen, ja nykyään minulla on kaikkiin kolmeen sisarukseen super lämpimät välit.
Myös tuntuu, että koko ajan jonkun nenä vuotaa. Minä olen terve, onneksi, mutta esimerkiksi vauvaan olen joutunut tuuppaamaan usein panadolia, kun pieni on ollut itkuinen iltaisin. Lääkitsen vauvaa täysin hyvällä omallatunnolla. Itse asiassa minulle on jäänyt mieleen lääkärikaverini sanat. Hän oli sitä mieltä, että on julmaa olla helpottamatta lääkkeillä lapsen kipua. Jos aikuisella onkin joku lääkevastainen vakaumus, niin se on hänen omaa valintaansa. Sen sijaan pieni lapsi on niin avuton, etenkin vauva, jota särkee. Kun kerran keinot on olemassa, kivut lääkitään välittömästi vauvalta pois!
Okei sananen vielä öistä, ja sitten laitan tämän valitusvirren seis. Jotenkin nuo kaikki kolme lasta haluavat nyt nukkua minun sängyssä. Se on tietyllä tapaa hirveän suloista, hakevat lämpöä ja turvaa toisistaan. Mutta minun mutkalle vääntynyt selkäni. Ai ai ai, pahaa tekkee! Sitten virittelen itseni välillä jonnekin jalkopäähän jossain käsittämättömässä sikiöasennossa niin, etten osuisi 6-vuotiaan pitkän pojukan jalkoihin. Aivan silmitöntä sekoilua!
Mutta mutta mutta! On totta vie ollut paljon hyviäkin juttuja. Kuten isänpäiväretki (vailla kenenkään isää) Lammassaaren pitkospuille Niinan ja lasten kanssa. Miten maailma voikin olla kaunis lintutornista käsin!
Puistokatu 4:n vanhempien keskustelupiiri oli erinomainen. Aiheena oli tunteet ja vieraana psykologi Marke Koskelin, joka on älykäs, humaani ja neuvoi meille konkreettisia keinoja tilanteisiin, joissa ahdistus ympäristöstä ja ilmastosta käy liian isoksi. (Vitun COP 27. En halua edes puhua aiheesta sen enempää. Itsekkäät öljypamput siellä kai ajattelevat, että ehtivät heittää henkensä ennen kuin maailma on lopullisesti tulessa.)
Vauva kävi ekassa miekkarissaan Eduskuntatalon portailla! Vaadimme, että hallitus ei ala mussuttaa EU:n ennalliskäskystä.
Minä olen myös käynyt lyhytterapiassa, se on ollut valtavan hedelmällistä ja kerron siitä myöhemmin lisää. Olen saanut paljon ajateltavaa (ja lol, tietenkin myös kolumnin aiheen Ylelle). On ollut mukavaa puhua arvoista, ilmastosta, sisäisestä tuomioistuimesta ja kaikesta sellaisesta, joka tällä hetkellä vaivaa.
On ollut myös juhlia! Kummipoikani täytti 2 ja hänellä oli ihanat perjantaikemut. Myös Kirsikan illanistujaiset Elitessä olivat aivan mielettömän ihanat. Itse asiassa niin kivat, että kun tänään olin eräässä meditaatioharjoituksessa, jossa piti kuvitella lähimenneisyydestä hetki, jolloin olen ollut hyvin kiitollinen, mietin juuri tuota iltaa Elitessä. Naurettiin, vitsailtiin, juotiin viiniä ja naurettiin lisää.
Enni ja Tuukka alkoivat suunnitella menestyksekkään steppausduon perustamista, Vivian tuki heitä täysillä: “Suomessa kuka tahansa voi olla mitä tahansa, koska kukaan ei halua olla mitään.” (Tuukka tai Enni eivät siis kumpikaan vielä osaa stepata, mutta jo vuoden päästä ovat varmasti kiertävät tilaisuuksissa steppaamassa kengät tulessa.)
Ja ah, sitten Belvedere-vodkan mainos julkaistiin. Olen valehtelematta katsonut tuon mainoksen vähintään kerran päivässä läpi marraskuun. Daniel Craig tanssimassa pariisilaisessa hotellissa. Je l’aime.
Mitäs muuta? Olemme äänestäneet seurakuntavaaleissa, paistaneet jo paljon joulutorttuja, käyneet Tekniikan museossa ja pulkkamäessä (ensilumi satoi sunnuntaina Helsinkiin!). Minä olen saanut käyntiin kerran viikossa lenkille -harrastukseni ja nyt ajattelin alkaa tehdä myös voimatreeniä. Haluan vähän vahvuutta tähän kehoon!
Viikonloppuna ensilumen sataessa kuuntelimme joululauluja (michaelbulbee, oon vihdoin lämmennyt) ja levittelimme tonttuja, kynttilöitä ja muita koristeita kodin täyteen. Pipareita on syöty varmaankin joka päivä. Ihania juttuja.
Lapset ovat olleet hirveän kivaa seuraa, ystävät ovat antaneet valtavasti energiaa, Tiki on pitänyt hyvää henkeä yllä kotona vitseillään.
Mutta ai ai ai, ei kyllä harmita, että ihan just on joulukuu.
