Melu on saastainen vitsaus

Olen ihminen, joka ei mene minnekään ilman korvatulppia. Minulla on aina pieni korvatulppapussi, josta kaivan nuo pelastavat kapistukset esiin silloin, kun tilanne vaatii sitä. Kun olen yksin kahviloissa, kirjastoissa tai  junassa, saatan yhtäkkiä vain ärsyyntyä jostain äänestä (yleensä se on kovaäänistä kailottamista, kahvin ryystämistä tai jopa pienen muovipussin hipelöintiääntä), ja nämä tilanteet olen ratkaissut kovartulpilla. Ennen kuvittelin, että maailman pitää pyöriä niin kuin minä haluan ja että ihmisten pitäisi olla hiljaa silloin, kun minä haluan. Nykyään ajattelen, että kun kerran on olemassa korvatulpat, voin itse zounaa tilanteesta ja äänimaisemasta ulos. Luonnollisesti pyrin itse luomaan ympärilleni sellaista äänimaisemaa, jota haluaisin muidenkin noudattavan, eli puhun melko hiljaa, en niiskuta tai ryystä.Mutta jossain menee minunkin rajani, ja se menee siinä, miten tätä kaupunkia ja sen tiloja rakennetaan.En viitsi yleensä käyttää sanaa herkkä, kun en pidä itseäni erityisen herkkänä. Mutta kai minä sitten olen jollain tavalla meluherkkä. Ahdistun jos  joudun olemaan melussa pitkän aikaa tai en pääse jossain vaiheessa päivää hiljaisuuteen. En kuitenkaan oikeastaan ajattele, että minä olisin tässä erityisen herkkä. Sen sijaan uskon, että suurin osa meistä ihmisistä kaipaisi elämäänsä hiljaisia hetkiä ja kärsii jatkuvasta melusta.Hesarissa oli viime viikolla hyvä juttu melusta. Siinä kerrottiin, että esimerkiksi Helsingissä asukkaista 37 prosenttia asuu alueilla, joissa katuliikenteen melutaso ylittää sopivan tason, eli 55 desibeliä.Mitä jatkuva melu sitten aiheuttaa? Hyvin ikäviä juttuja. Yhden tutkimuksen mukaan melusaasteesta jatkuvasti kärsivä saa masennuksen oireita 25 prosenttia todennäköisemmin kuin hän, joka ei tästä joudu kärsimään. Melu saa veren stresihormonin erittymään, ja jatkuvassa stressissä eläminen saa verenpaineenkohoamaan ja kehon jatkuvaan hälytystilaan.Olen itse kasvanut turkulaisessa saaressa nimeltä Kakskerta, ja minulla ominainen äänimaisema on puiden humina tuulessa ja kesällä lintujen laulu. Vanha puutalomme toki narisi ja paukkui pakkasella, mutta siitä äänestä olen oppinut pitämään.Kaupungin tieliikennemeluun en ole koskaan oppinut tottumaan, enkä suoraan sanottuna kerrostaloasunnostakaan kantautuvaan meluun. Tästä syystä jouduimme muuttamaan edellisestä asunnostamme pois. En sietänyt naapurista kuuluvia ääniä. Ykköskriteeri nykyistä asuntoamme etsiessämme olikin se, että pitää olla mahdollisimman hiljaista. Samalla halusimme kuitenkin jäädä kantakaupunkiin. Tämä yhdistelmä kuulostaa suht mahdottomalta, mutta pitkän etsinnän jälkeen onnistuimme. Ensinnäkin kävimme vain ylimmän kerroksen asuntonäytöissä. Toiseksi minulla oli tapana pyytää välittäjää olemaan ihan hiljaa tai vaikka mennä itsekseen vähäksi aikaa makuuhuoneeseen ja kuulostella, kuuluuko liikenteen melu asuntoon sisälle. Hylkäsimme pari tosi ihanaa asuntoa ihan vain siksi, että ikkunat kiinnikin tieliikenne toi vaimeaa hurinaa asuntoon. Tunnen itseni ja tiedän, että se alkaisi pikkuhiljaa vaivata, joten jätimme tarjouksen tekemättä.Nykyinen asuntomme on kultasuoni: se sijaistee harvaan liikennöidyllä kadulla ylimmässä kerroksessa päädyssä, jossa on vain keittiön kohdalla yhteistä seinää naapurin kanssa. Ilmeisesti aiempi asukas oli niin ikään meluherkkä, sillä on on laittanut juuri keittiön seinän kohdalle jotkut mega äänitiivisteet. Mitään ei kuulu mistään, ja se on taivaallista.Kun nyt puhutaan kaupunkibulevardeista ja Helsinkiä rakennetaan tiiviiksi, niin ihmettelen aina, miksei keskustelussa ole paljon isommin esillä se, millainen äänimaisema vaikkapa raideliikenteen ympärille rakentuu. Kun valmistetaan uusia asuntoja, niin miksei niissä ole ykköskriteerinä se, että materiaalit ovat sellaisia, joista naapurin melu ei tunkeudu mitään kautta toiseen asuntoon? Puhumattakaan siitä, millaista melutasoa päiväkodeissa ja kouluissa sekä lapset että aikuiset joutuvat kestämään vuodesta toiseen, kun ryhmäkoot ovat niin isoja.Tuon Hesarin jutun mukaan 85 dB:n melussa kahdeksan tunnin viettäminen tuo mukanaan kuulovaurioriskin.Ihmiset kestävät psykologisesti melua eri tasoisesti, ja oma kestokykyni on selvästi melko alhainen. Ymmärrän, että kaikki eivät häiriinny tästä niin paljon kuin minä. Kuitenkin olen sitä mieltä, että tämä meluasia ei ole vain neuroottisen yksilön (eli minun) ongelma, vaan aisa, johon pitäisi kiinnittää huomimota ihan yhteiskunnallisella tasolla.Aiheuttaako melu teidän arjessanne häiriötä?Lue muita pohdintojani kaupunkisuunnittelusta:Parkkeeraaminen on isoissa kaupungeissa liian halpaaPODCAST // FACEBOOK // INSTAGRAM // BLOGLOVIN