Mistä puhumme kun puhumme vauvalle

Paasasin täällä taannoin siitä, miten vauvalle pitää puhua kaikenlaista. Olen kuitenkin huomannut, että kun vauvalle puhuu julkisessa tilassa, sanansa osoittaa usein oikeastaan läsnä oleville aikuisille vauvan sijaan. Esimerkiksi näin:

Sanot vauvalle: "Kulta pieni, mä ymmärrän, että sulla on nälkä. Me jäädään kahden pysäkin päästä ratikasta pois, ja kotona saat heti ruokaa."

Haluat oikeasti sanoa kanssamatkustajille: "Tämä helvetillinen huuto loppuu ihan just, teidän tarvitsee sinnitellä enää maksimissaan minuutti."

Vauvalle jutustelu avaa myös otollisesti oven ilmiölle, jonka nimi on kansalaiskasvatus.

Oltiin pari vuotta sitten Kumpulan maauimalassa saunassa ja alettiin jostain syystä muistella, miten lapsena oli joskus tullut huijattua, että on harjannut hampaat, vaikka olikin vain hämäyksen vuoksi kastellut hammasharjan pään. (Koska kuka nyt hampaitaan haluaisi harjata?!!)

Yhtäkkiä semmonen pierunpidättelijänainen (kiitos Laura tästä uudesta termistä!) tiuskaisi kovaan ääneen lapselleen: "Ella, älä kuuntele noiden tätien juttuja, ne puhuvat idioottimaisuuksia!"

Ok, me lapsettomat naiset ei ehkä tajuttu, että pikkutyttö voi saada huonoja vaikutteita meidän jutuista, mutta olisi ollut jotenkin enemmän kosher sanoa vain suoraan, että hei mun tyttö on kova matkimaan, niin hehheh, pahoittelen, mutta voitteko puhua tuosta aiheesta myöhemmin.

Tosin nykyään ymmärrän tätä paremmin, sillä mullekin on tullut suuria kiusauksia alkaa kasvattaa kanssaeläjiä höpöttämällä vauvalle:

"Vauvaseni, ymmärrän hyvin, että sinuakin ärsyttää tuo setä, joka kailottaa junassa puhelimeen ankeita bisnespuheluitaan suomi-englannilla, vaikka kuten varmasti huomasit, tuolla olisi tuo puhelinkoppi vapaana."

"Kultapumppernikkeli, kaikki eivät vain ole samanlaisia kulttuurikodin kasvatteja ja luonnoltaan kohteliaita kuin me. Ei voi olettaa, että tuo nainen olisi viitsinyt kulkiessaan pitää kahvilan ovea auki myös meille. Ai että sinun mielestäsi hän on täysi mulkvisti? Noh noh, vähän vahvasti sanottu, mutta kyllähän äidilläkin kävi tuo ilmaus mielessä."

Vauva tarjoaa mahtavan tekosyyn kertoa tuntemattomille ihmisille ääneen kaikenmoisista tuntemuksistaan ja aatoksistaan. (No, ihan vielä en ole sortunut siihen, että kommentoisin muiden tekemisiä vauvan avulla.)

Tuossa yksi päivä, olin Kampin ostoskeskuksen lastenhoitohuoneessa (joka on muuten erinomainen mesta, sijaitsee 3. kerroksessa). Mun lisäksi kaksi muuta vanhempaa oli vaihtamassa vauvoilleen vaippaa. Jokainen jutusteli vauvalleen mukavia. Tilanne tuntui absurdilta; kolme aikuista horisemassa itsekseen leikkien, ettei muut kuule näitä dialogeja (eli monologeja). Aloin miettiä, miten kaksi muuta aikuista reagoisi, jos veisin sen homman vielä absurdimmalle tasolle, ja alkaisin jubailla muina naisina vauvalle törkeyksiä, tyyliin:

"Senkin äidin höpönassuli, senkin söpö-köpöläinen. Voi että sinä olet ihana, kaikkein ihanin! Maailman suloisin! Siis selkeästi suloisempi kuin esimerkiksi nuo kaksi muuta vauvaa. Nehän ovat vain vauvan irvikuvia, jos vertaa sinuun, senkin ihanainen!"

En sitten kuitenkaan vienyt tätä ihmiskoetta finaaliin. 

Kuvat: Vauvalle juttelemisen erilaisista funktioista on käyty keskusteluja Keskiviikkokerhossa. Joka muuten kokoontui tänään Hakaniemen torille aamukahveille (aamun aloittaminen torilla riisipuurolla on fanttastista, aivan fanttastista!).