Mitä opin feminismistä Women of the World -festivaaleilla?

Mätsäsin huulipunanin festivaali-ilmeeseen, tietenkin.

Voi, että mulla oli upea viikonloppu Women of the World -festivaaleilla. Olen vieläkin ihan tiloissa. 

Välillä tuntuu vähän raskaalta yrittää pitää arjessaan feminismin jylhää lippua korkealla. Joutuu koko ajan selittämään kaikenlaisille tampioille, miksi sillä on oikeasti väliä, kuinka paljon naishahmoja elokuvissa on suhteessa miehiin tai miksi se, että isät eivät jää kotiin hoitamaan lapsiaan on rakenteellinen ongelma eikä pelkästään yksittäisen perheen valinta. Sitä joutuu edelleen, herran vuonna 2017 käymään keskustelua siitä, miksi neekeri ei ole ok sana, vaikka kultaisella kuusköntluvulla se kuulemma oli.

Sitten menee festivaaleille, jossa on kokonainen Tampere-talo täynnä ihmisiä, jotka tajuavat tämän kaiken ja paljon muuta. Istuskelee illallisella superfiksujen feministien, kuten Emmi Nuorgamin, Minja Koskelan ja Nina Enrothin kanssa ja sielujen yhteissinfonia vain raikaa enkelkuoron lailla. Saa vertaistukea shaissemyrskystä selviytymiseen ja saa nauraa harvinaisen vapautuneesti, koska kaikki on niin iloista (kiitos skumpasta Emmi!).

Oli siis aivan ihanaa. Nostan vielä pari täysin satunnaista knoppia, jotka itse opin festifaaleilla kuunnellessani hyviä puheenvuoroja ja paneeleita, jotta tekin saisitte osanne tästä feminismin juhlasta.

Tampere-talo kuhisi innostuneita ihmisiä.

1. Mitä on feministinen talouspolitiikka?

Idolini professori Anu Koivunen veti feministisen talouspolitiikan paneelin. Feministisellä talouspolitiikalla tarkoitetaan esimerkiksi sitä, että pyritään muuttamaan naisvaltaisten matalapalkka-alojen työoloja paremmiksi.

"Ainoa kaupanala, jossa ei ole osaaikatöitä on moottoriajoneuvojen myyminen. Kun miehet myyvät toisilleen mopoja, se on aina kokoaikatyötä", sanoi Mikko Jakonen osuvasti.

Keskustelusta jäi myös hyvä huomio: Talouspolitiikkaa tehdään aina niin, että sen takana on tietyt arvot. Siksi on hyvä muistaa, että taloustiede ei ole eksakti tiede, joka voisi kertoa, mikä on paras vaihtoehto tehdä jotain. (Kuten tällä hetkellä moni ihan hallituksesta saakka kuvittelee.) Sen sijaan taloustiede voi ennustaa, mitä tapahtuu jos tehdään tiettyjen arvojen mukaista politiikkaa.

2. Mitä 6+6+6-mallilla tarkoitetaan?

Mulle ja monelle muulle on ollut vähän epäselvää se, miten tuossa esimerkiksi vasemmistoliiton ehdottamassa 6+6+6-mallissa perhevapaa jakautuisi. Pitääkö ensin toisen olla kotona se kuusi kuukautta ja sitten toisen, ja sen kolmannen pätkän voi olla kumpi tahansa? Ei. Tällöinhän työnteosta tulisi tosi rikkonaista. Sen voi siis tehdä niin (kuten varmaan suurin osa tekisi), että ensin äiti on vuoden ja lopuksi isä on puoli vuotta.

6+6+6-malli ei myöskään ota kantaa siihen, voisiko tämän jälkeen jäädä vielä hoitovapaalle. 666 ei siis automaattisesti tarkoita sitä, että lapsi on laitettava 1,5-vuotiaana päiväkotiin. 

Rosa Meriläinen, Jussi Tuulensuu, Saara Särmä ja Paulina Ahokas keskustelivat siitä, miten Feministinen puolue on tuonut kuntavaaleihin mukavasti väriä: naisia haastatellaan juttuihin entistä enemmän (muttei kuitenkaan tarpeeksi).

Pääsin rikkomaan lasikattoa pelinurkkauksessa.

3. Minä tarvitsen mentorin.

Osallistuin speedmentorointiin, eli kahdenkeskeiseen pikamentorointikeskusteluun, jossa sain jauhaa uraopohdintojani 15 minuuttia Sitran johtava asiantuntija Sari Raution kanssa (mentoreina oli joukko eri alojen asiantuntijoita). Jo vartti tämän älykkään ja innostavan ihmisen kanssa avasi solmuja päästäni, ja mulle jäi sellainen fiilis, että mä haluan ehdottomasti oman mentorin. (Tästä pitää kirjoittaa vielä oma postaus.)

4. Välillä kannattaa pitää oma turpa kiinni.

Osallistuin itse Tasa-arvo työelämässä -paneeliin. Se meni tosi hyvin! Jännitin etukäteen kamalasti, kun tiesin, että kanssakeskustelijat ovat niin päteviä tyyppejä. Me keskusteltiin muun muassa siitä, miten omalla toiminnallaan voi tuoda työpaikalle tasa-arvoa.

Ihastuin ikihyviksi tietokirjailija Maaretta Tukiaiseen, joka puhui siitä, miten menestyviä naisia yhdistää muun muassa se, että heillä on vankka itsetuntemus ja he auttavat muita naisia urallaan.

Fullsteamin perustaja Juha Kyyrö sanoi tosi oivaltavasti: "Oma etuoikeutettu asema pitää tiedostaa. Jotta ujotkin uskaltaisivat ehdottaa parannuksia tasa-arvoon, heille pitää antaa siihen tilaisuus. Siksi joskus pitää itse pitää turpa kiinni."

Tämä on niin totta. Muille pitää antaa tarvittaessa tilaa.

Rosa Liksomin Burka-näyttely kuvasi kauniisti burkissa vaeltavia hahmoja suomalaisessa kansallismaisemassa.

5. Feminismi on iloinen, yhteisöllinen ja voimaannuttava ideologia.

Festareilta riittäisi vaikka kuinka paljon tällaisia pieniä hyviä knoppitietoja, ja aionkin käyttää niitä tulevissa turren turauksissa. Päällimmäisenä jäi kuitenkin tunne siitä, että feminismi ei ole pelkkiä kiukkuisia puheenvuoroja ja epämiellyttävien asioiden esille nostamista (vaikka toki se on sitäkin, ja kuuluukin olla). Se on myös upea, solidaarinen ja kaikki mukaan ottava ideologia. Ja siksi feminismiä on syytä juhlia iloisesti.

Tiedän, että moni vihaa voimaantua-sanaa, mutta juurikin sitä tuo festari teki. Se voimaannutti minua vahvasti. Nyt on sellainen fiilis, että jaksan taas jatkossa käydä niitä (itsestäni iän ikuisilta tuntuvia) keskusteluja siitä, miksi median pitäisi käyttää entistä enemmän naisasiantuntijoita, miksi homo ei ole haukkumasana tai miksi vammaisille pitäisi tarjota mahdollisuus työhön.

Tiedän, että olen hyvässä ja älykkäässä seurassa. 

Oliko kukaan muu Wowissa? Mitä tykkäsitte?

Lue myös: 

Pojat ovat poikia, kiitos tästä, Timo Soini

Kuulutko samaan luokkaan kuin vanhempasi? Luokka periytyy Suomessakin

Mitä kieltä sä sitten puhut sille? Miksi tämä on huono tapa aloittaa keskustelu tuntemattoman kanssa