Näin yritän kasvattaa lapsestani hyvän rahan käyttäjän

Hyvää virallista Nenäpäivää ystävät! Tällä viikolla on vietetty Nenäpäivän viikkoa, ja minä sain kunnian houstailla Didi diddelssonsselin kanssa tiistaina tilaisuutta, jossa keskusteltiin siitä, miten lapsesta voi kasvattaa maailmanparantajan. Olin niiin otettu ja fiiliksissä siitä, että paikalle tuli suuri määrä älykkäitä ihmisiä ja heidän hirmu suloisia taaperoita ja vauvoja (pikkutyyppien äly oli vielä potentiaaliasteella). Kiitos vielä kun saavuitte!Tilaisuudessa kasvatustieteen yliopistonlehtori Jaana Pesonen piti erinomaisen esityksen siitä, miten tasa-arvoa voi tuoda esiin lasten kasvatuksesta (hänellä oli tosi hyviä lastenkirjaesimerkkejä – voisin itse asiassa pyytää Jaanalta listaa noista kirjoista ja linkkailla täällä blogissa).Minä taas puhuin siitä, miten lapsesta voisi kasvattaa hyvän rahan käyttäjän. Moni kyseli instassa, olisiko tilaisuutta voinut streamata, mutta harmillisesti kaikki tapahtui niin nopeasti, ettei edes minun ig live laulanut.Niinpä päätin kirjoittaa esitykseni pääpointit tänne blogiin. Sinällään olen vielä vähän jäävi puhumaan tästä, koska lapseni on tosiaan kolmevuotias. Tähän mennessä suuri osa kasvatuksellisista asioista, joita olen etukäteen ajatellut tekeväni, ovat sitten tositoimissa tuhoutuneet. Niinpä nämä ovat vasta ideoita siitä, mitä voisin lapsien kanssa tehdä rahakasvatuksen suhteen. Lisäksi peilaan myös omaan lapsuuteeni hommaa.Saa todella mielellään kommentoida postauksen alle – ja itse asiassa tässä onkin moni juttu pöllitty ihmisiltä, jotka laittoivat instassa viestiä aiheesta.Puhun rahasta ja sen käyttämisestä ääneen ikätason mukaanOlen usein puhunut siitä, että asioita oppii, kun niistä juttelee tuttujen kanssa ja kun niitä saa tehdä itse. Sama pätee rahan käyttöön. Me olemme kolmevuotiaan kanssa vielä aika alkutekijöissä, mutta rahasta on puhuttu sen verran, että se on vaihdon väline:Isi menee töihin, jotta hän voi saada rahaa (tällä hetkellä äiti ei käy töissä, siksi esimerkissä juuri isi). Rahalla voi ostaa vaikkapa ruokaa tai vaatteita. Rahaa ei riitä kaikkeen, mutta tärkeimpiin asioihin kyllä.(Hah, tämä kääntyi omaan nilkkaamme. Kun Alppu kerran itki, että isi ei saa mennä töihin, niin Tiki sanoi, että kun isi käy töissä, hän ansaitsee rahaa, jolla voi sitten vaikka ostaa palapelejä Alpulle. Kun Tiki sitten illalla tuli kotiin, Alppu meni häntä vastaan ovelle ja kysyi: "Missä se palapeli on?")Olen myös antanut välillä Alpulle kolikon, jolla hän voi käydä ostamassa kioskista pillimehun. Tämän ajattelen opettavan ihan konkreettisesti sitä, että kolikko myyjälle, pillimehu Alpulle. Maksamisen konseptia ollaan siis harjoiteltu, mutta on se vielä tuon ikäiselle vähän hankala.Jossain vaiheessa opetamme vähän rahojen laskemista ihan konkreettisesti, mutta veikkaan, että ennen kouluikää lasten kanssa voi olla haastavaa puhua niin abstrakteista asioista kuin vaikka se, minkä suuruinen palkka riittää mihinkin. (Siihen tarvitaan esimerkiksi numeroiden hahmottamista.)Ajattelen, että on tärkeää puhua ilman arvolatausta siitä, mihin meidän perheellä riittää rahat ja mihin ei. Raha ja oma itseluottamus saati sitten ihmisarvo pitää myös pyrkiä pitämään erillään toisistaan. Niillä ei ole mitään tekemistä keskenään, eikä lapselle pidä vihjaista millään tavalla, että näin olisi. Olisi panajaismaista, jos lapsi vaikkapa alkaisi ylpeillä päiväkodissa kavereilleen jollain rahahommilla, siksi etenkin puheiden sävyssä pitää olla tarkkana.Viikkoraha opettaa aikanaan budjetointia ja priorisointiaYksi tärkeimpiä oppeja elämässä on se, että kaikkea ei voi saada – ja kaikkea ei ole pakko saada. Tämä voi olla vaikeaa lapsille, mutta tunnen kyllä paljon aikuisia, jotka eivät sisäistä tätä. Itsellenikin se on välillä aivan sairaan vaikeaa. Että vaikka minä haluaisin lentää nyt Uuteen Seelantiin, niin ei minun silti tarvitse lentää sinne, ei ehkä koskaan. Elämässä kaikkea vaan ei voi saada. Ajattelen, että sen tajuaminen edistää omaa onnellisuutta aika paljon.Itse uskon viikkorahan voimaan, koska se opettaa budjetoimista ja priorisoimista. 8–14-vuotiaiden suomalaislapsen keskimääräinen viikkoraha on 6,35 euroa, kertoo Dansken tutkimus. Sopivaksi iäksi aloittaa viikkorahojen maksaminen vanhemmat arvioivat keskimäärin vajaat 10 vuotta.Olen itse saanut pientä kuukausirahaa noin 15-vuotiaaksi, minkä jälkeen summa kasvoi yhtäkkiä paljon. Äitini ja hänen miehensä nimittäin keksivät, että annetaan noin 80 euroa kuussa, josta sitten pitää itse maksaa bussikortin lataus, puhelinlasku, leffaliput ja sellaiset ei-niin-tarpeelliset vaatteet. Sitten sai itse prorisoida, haluaako pyöräillä kouluun ja säästää 20 euroa ja kuinka paljon puhuu ja tekstailee. (Tuohon aikaan ei ollut sellaisia kiinteitä puhelinliittymiä. Hahah, muistan kun eräs kaverini jätti yhden tytön sunnuntaina siksi, että silloin tekstarit olivat ilmaisia hänen liittymässään.)Tässä olisi mielestäni tärkeää pysyä kovana ja olla antamatta lisää rahaa, vaikka lapsen rahat loppuisivat kesken kuun. Muuten ei oikein opi, että ne voivat loppua. Minulla tosin ei ole mitään hajua, mitä sitten teen, jos vaikka teni-ikäinen lapseni on kuluttanut kuukausirahansa ja sitten hänen kaikki ystävänsä menevät elokuviin ja hänellä ei ole varaa lippuun. No, ehkä opetan samalla lapsia sitten argumentoimaan ja perustelemaan asiansa tarpeeksi hyvin, ja hellyn välillä.Tärkeitä juttuja varten säästetäänOlen itse ollut aina tosi kova säästämään, se on osa luonnettani. Kuten ekonomisti Jukka Appelqvist kirjoittaa blogipostauksessaan, joitain lapsia tarvitsee pikemminkin kannustaa välillä kuluttamaan. Raha ei ole itseisarvoista, eikä sitä kannata kerätä vain sen itsensä takia. (Eräs instatuttu sanoikin, että hän on opettanut lapsensa liian säästäväiseksi, ja nyt lapsen harrastus on 1) laskeskella rahojaan ja 2) kinuta kolikoita sukulaisiltaan – apua, kuulostaa niin tutulta, olin juuri tuollainen lapsi!)Ajattelen kuitenkin, että säästäväisyyttä pitää opettaa ainakin jonkun verran: jos haluaa jotain kivaa, sitä varten pitää säästää. Summa voi olla vaikka puolet kivasta lelusta tms.(Tilaisuudessa yksi tyyppi kertoi, että hänen vanhempansa olivat tehdeen hänen kanssaan aina tällaisia diilejä. Sitten oli huomannut, että haluaako ihan oikeasti ostaa kyseisen jutun vai oliko se vain hetken hurmio.)Itse olen lapsuudessa säästänyt mm cd-kasettinauhuriin (rakastin sitä yli kaiken, sitten kun lopulta sain sen!). Ensimmäisillä kesätyörahoillani ostin 16-vuotiaana tietokoneen itselleni. (En olisi voinut käyttää niitä rahoja paremmin!) Säästin myös ajokorttia varten, diili oli, että vanhemmat maksavat puolet.Pitkäjänteisyyden opettaminen lapselle on tärkeää. Ja jos muistatte, kun puhuin siitä vaahtokarkkitutkimuksesta, niin sen mukaan lapset, joilla on hyvä itsesäätely, menestyvät elämässään paremmin kuin lapset, joilla se on heikkoa.Vastikkeellisuus on kinkkinen hommaMinulla on muistikuva, että kuukausiraha ei ollut vastikkeellista lapsuudessani. Mutta kotitöitä olen silti tehnyt paljon, ne vain kuuluivat elämään. Olen imuroinut omakotitaloa ja leikannut sen valtavaa pihaa niin paljon, että olen vannonut, etten koskaan 1) muuta omakotitaloon tai 2) hanki pihaa. Ja lupaukseni on pitänyt!Mielestäni on kuitenkin aivan ilmiselvää, että lapset osallistuvat kotitöihin. Ihan siksikin, että he oppivat imuroimaan tai pesemään pyykkiä, ja tietenkin siksi, että minä olen laiska lortto enkä todellakaan jaksa tehdä Tikin kanssa jatkossa kaikkea. Mutta en ole vielä varma, haluanko sitoa rahaa tähän mukaan. Toki se voi olla ihan hyvä kiristyskeino. (Kiristyskeinot ovat yksi vanhemmuuteni kivijaloista.)Rahaa kulutetaan, säästetään ja sijoitetaan...Kuluttamista ja lyhyen ajan säästämistä voi opettaa alakouluikäiselle, sijoittamista ehkä sitten vähän vanhemmalle. Haluaisin jossain vaiheessa kertoa lapsilleni, mitä sijoittainen on, millaisia sijoituksia heillä on, ja mitä mitä se takoittaa heidän kannaltaan. Olen aiemmin letkauttanut, etten kerro lapsilleni heidän sijoituksistaan ennen kuin ovat 20-vuotiata, mutta nykyään ajattelen, että tässä pätee alun sääntö: Kaikesta puhutaan läpinäkyvästi ikätason mukaisesti ja ilman arvolatausta....ja lahjoitetaan hyväntekeväisyyteenHaluan opettaa lapset pienestä pitäen siihen, että rahaa lahjoitetaan myös hyväntekeväisyyteen. Minua viehättää esimerkiksi Nina Nordlundin ajatus siitä, että hyväntekeväisyyspottia kerrytetään vaikka puoli vuotta, ja sitten lapsi saa itse päättää, mihin se lahjoitetaan.Lapselle pitää opettaa eri tavoilla empatiaa, ja mielestäni rahan lahjoittaminen on yksi näistä tavoista.Näistä lapset eivät ihan vielä ymmärrä kauheasti, mutta esimerkiksi tänään me lahjoitamme Alpun kanssa rahaa Nenäpäivän keräykseen. Juttelemme Alpun kanssa siitä, miten kaikilla ei ole yhtä paljon ruokaa kuin meillä ja että siksi pitää antaa rahaa yhteiseen pottiin. (Tätä varten pitää kyllä tsekkaa joku lastenkirja Jaanalta, tilaisuudessa hän esitteli vähän vanhemmille tarkoitettuja kirjoja, mutta olisi kiva keskustella globaalista eriarvoisuudesta jo pikkuisen 3-vuotiaankin kanssa. Ilman että hän ahdistuu.)Nenäpäivän muuten hankkii varoja yhdeksälle eri järjestölle (joista "oma järjestöni" Plan on yksi). Nenäpäivällä on neljä teemaa, joihin varat suunnataan: terveys, turva, koulutus ja ravinto.Ennen kaikkea uskon esimerkin voimaan.Jos itse shoppailee koko ajan uusia juttuja, on turhaa hokea lapselle, että älä osta mitään turhaa paskaa. Ajattelen, että käytännön teot ovat voimakkaampi esimerkki kuin se, mitä lasta neuvoo tekemään.Monien tutkimusten mukaan varallisuus periytyy – enkä siis pidä tätä mitenkään yksiselitteisen hyvänä asiana, päinvastoin. On jopa tutkimusta siitä, että 1400-luvulla eniten tienanneiden jälkeläiset ovat edelleen eniten tienaavia. Ihmiset perivät paitsi taloudellista, myös sosiaalista ja kulttuurista pääomaa, joka auttaa elämässä (tai sitten ei auta).Mutta ennen kaikkea sellaiset perus arjen tavat ja käytänteet periytyvät helposti, koska jos on oppinut lapsuudenkodissaan tietyn mallin, miten sitä osaisikaan tehdä eri tavalla.Tuleeko teille pieniä tai isoja periaatteita liittyen lasten rahakasvatukseen, joita pidätte hyvänä ideana?Ps. Jos joku innostuu lahjoittamaan Nenäpäiväkeräykseen, se onnistuu helposti täällä.