Nämä kevyet illat
Voi näitä kevyitä iltoja. Kun pyöräilee läpi aurinkoisen kaupungin, tekee mieli rakastua kaikkiin ja kaikkeen. Sidewaysiin vaeltavat hilpeät ihmiset hymyilevät takaisin, kun niiden ohi viilettää lämpimän tuulen saattelemana.
Otan Krunan Alkon kylmäkaapista hyväksi havaitun kuohuviinin ja suuntan Tuomiokirkon portaille, jossa odottaa joukko rakkaita ystäviä, joiden kanssa olen jakanut jo vuosia niin paljon kaikkea. On helppo tuntea itsensä etuoikeutetuksi, kun pääsee taas osalliseksi yhtä tärkeää tapausta, Ainon ja Oton tulevia häitä, joita jo tällä lailla etukäteisjuhlitaan istumalla pienen porukan kanssa ja ihastelemalla Ainon harjotuskampausta ja -meikkiä – ja odottelemalla Oton seuraavana päivänä alkavia polttareita.
Voi näitä kevyitä iltoja, kun tajuaa taas, että minä en ole pelkästään työssä käyvä nainen tai äiti tai jonkun vaimo, vaan tämä onnellinen kimmeltäviä kattoja ja lentonäytöstä tuijottava hahmo, joka olen ollut osa tätä ystäväporukkaa jo kymmenen vuotta. Osa näitä tyyppejä, joiden kanssa voi olla juuri niin typerä tai hupsu kuin nyt vain sattuu olemaan ja silti täysin hyväksytty, arvostettu ja rakastettu.
Kaikesta voi vitsailla kevyesti, kuukauden aikana kasaantuneet raskaat jutut tuntuvat hetkessä koomisilta ja huvittavilta ja siltä, että eihän tämä elämä nyt totta tosiaankaan ollut niin vakavaa kuin olin itselleni huijannut.
Voi näitä kevyitä iltoja, jolloin kelloa tai nukkumamenoaikaa ei ole, on vain orastava näläntunne ja mieliteko saada kaupungin parasta pizzaa heti pian. Silloin voi kysyä tunnin päähän pitkää pöytää Via Tribunalista. Kun ei kykene päättämään, minkä pizzan söisi, joku saa idean, että tilataan melkein kaikki listan pizzat ja laitetaan ne seitsemään osaan ja sitten vielä jotain tosi hyvää punaviiniä, kiitos!
Ja sitten kuullaan yhdeltä ihanasta uudesta intialaisesta miekkosesta, toiselta tämän matkoista ja kolmannelta hyvästä kirjasta, jonka hän on juuri aloittanut. Kun yksi äityy puhumaan puhelimessa sille uudelle rakkaalleen liian pitkään, sen niskaan voi tiputtaa nokareen tiramisua pikku jekuksi.
Voi näitä kevyitä iltoja, jolloin yhdeksän aikaan on vielä niin valoisaa ja lämmintä, että elämää voi helposti jatkaa ulkona, kunhan Alepasta on haettu ensin pari bisseä mukaan. Niitä voi juoda yhden tuomista skumppalaseista, ja pohtia, millaiset terveiset jättäisi Juha Sipilälle, kun nyt kerran tässä Valtioneuvoston Kanslian portailla istutaan.
Sitten puhutaan vielä hetki häistä, tulevasta ilon ja rakkauden juhlasta, ja tulee sellainen olo, että saa itsekin taas valtavan annoksen rakkautta viemisiksi kotiin.
Lopuksi konkkaronkka lähtee vaeltamaan, pikkuhiljaa yksi kerrallaan ihmiset poistuvat omille teilleen, kukin kotiinsa, lämpimien halausten ja viimeisten mukavien sanojen saattelemana.
Voi näitä kevyitä iltoja, näitä suloisia rakastavaisia ja näitä ihania ystäviä ja tätä merkityksellistä mutta kevyttä elämää.
Katso myös:
JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA // JULIAIHMINEN INSTAGRAMISSA // JULIAIHMINEN YOUTUBESSA // JULIAIHMINEN BLOGLOVINISSA