Niitä ihmisiä

Mä olen aina ihaillut niitä ihmisiä, jotka juovat kahvinsa mustana. Musta kahvi kupissa kertoo pettämättömästä tyylitajusta, kursailemattomuudesta. Mustan kahvin juojat ovat luovia, taiteellisia, tarvittaessa kovia. Aurinkolaisensa takana he istuskelevat kahviloissa, lueskelevat sanomalehteä välinpitämättömästi ja siemailevat hitaan harkitusti kahviaan. He eivät todellakaan ole niitä vässyköitä, jotka pitelevät kuppia kahdella kädellä olkapäät ylhäällä viltin alla luimistellen.

No. Itse olen juonut kahvini maidolla viimeiset kaksitoista vuotta. Mun etäisissä haaveissani on ollut olla mustan kahvin juoja, mutta olen aina ajatellut, että olen liian heikko sellaiseen. Sen sijaan olen lotrannut sinne kahviin kerman ja maidon irvokasta sekoitusta, soijamaitoa, milloin mitäkin moskaa.

Tänä syksynä päätin kuitenkin, että ihminen voi tiettyyn pisteeseen saakka olla juuri sitä mitä hän päättää. (Mihinkään "jokainen on oman onnensa seppä" -paskaan sen sijaan en usko, koska kelle tahansa voi tulla vaikka aivoverenvuoto ja mites sitten se oman onnen seppäily?) Mutta tällaisissa asioissa voi vain päättää, että minä olen niitä ihmisiä.

Viime kerralla, kun päätin olla niitä ihmisiä, aloin kertoa ihmisille, että tykkään ajaa autolla. Musta on niin ankeaa, kun miehet ajaa ja naiset pelkäävät autoilua. Mulla ei ole omaa autoa (eikä toivon mukaan koskaan tulekaan). Siksi mun äbä on vuosien mittaan aina pakottanut mut Turussa rattiin, jotten alkaisi pelätä autoilua. "Kyllä naisen pitää osata ajaa." No, mä onnistuin siinä, ja nykyään ihan nautin pikku kruisailusta ja Samuli Edelmanin Tähtipölyä-kappaleen huudattamisesta aurinkoisella raitilla.

Ja tätä edellisellä kerralla, kun päätin olla niitä ihmisiä, opettelin juomaan kaljaa. Käytännössä katsoen täysin samoin perustein kun tuo autolla ajaminenkin: halusin olla yhtä cool kuin miehet. Onnistuin toki tässä vähän liiankin hyvin, ja nykyään kalia maistuu.

Takaisin kahviin. Nyt sitten ollaan tässä eletty jo kaksi viikkoa mustan kahvin juojan elämää. Välillä on toki tullut takaiskuja ja pieniä hyppyjä maitojunaan on tapahtunut. Mutta sitten taas olen jatkanut kohti haaveminääni. Tämä on johtanut hauskoihin sattumuksiin, kuten:

Kävin taas tuossa mun Helsingin lempparikahvilassani, Helsingin kahvipaahtimossa, kertomassa näistä tavoitteistani. (Kahvi maksaa siellä 1,5 e!!!!!) Siellä sanoivat, että kuppi mustaa kannattaa tulla ottamaan arkiviikon lopuksi, sillä perjantaiaamuisin on hyvää sumppia tarjolla. Kun sitten menin sinne perjantaina ja kysyin yhdeltä toiselta baristalta, onko tämä kahvilajike nyt sitten hyvä mustan kahvin juomisen harjoitteluun, se sanoi että ei kyllä hänen mielestään. Ai, miksei?

"Meillä on perjantaisin aina kaikkein voimakkainta kahvia. Ollaan sovittu noiden meklareiden kanssa siitä", jäbä sanoi ja osoitti OP:n rakennusta.

"Ai miks?" kysyin.

"Ne vie niiden asiakkaat viihteelle torstaisin, niin on sitten sovittu, että perjantaina pitää saada semmosta, jossa on paljon ytyä."

Arvostan.

Kuvassa: Jokaisen wnb- lifestyle bloggaajan peilistä heijastuu kiusaantunut puoliso kameran kanssa.

ps. Tätä blogia voi seurata myös Juliaihmisen fb-sivuilta! (Tiedän, blogin nimi on niin nolo, ettei tee mieli julkisesti klikata Tykkää-nappulaa.)