Vauva "syö"

Välillä musta tuntuu siltä, että käyn imettämässä Alppua vielä hänen ylioppilaskirjoitustensa tauolla. Rintamaito saattaa olla hänen pääasiallinen ravinnonlähteensä vielä pitkään. Tämä syömään opetteleminen on ollut hilppasen haastavaa. 

Kun neljä kuukautta sitten lähdin tähän operaatioon, olin ihan fiiliksissä. Makujen maailma se vain avautuisi mun pikkuiselle. No, niinhän se onkin avautunut. Ja aika nopeasti myös sulkeutunut. Kyllähän se ruoka käy siellä suussa. 

Aluksi meillä oli vain yksi maistelutuokio päivässä, kuudesta kuukaudesta lähtien niitä on ollut kolme tai neljä. Pakastin on nyt täynnä itse tehtyjä "herkkuja": bataattisosetta, porkkanaperunaa, kukkakaalia, kanamuhennosta, kalamuhennosta ja linssikeittoa. Sormiruokana on tarjottu kurkkua, avokadoa, kananmunaa, tuoretta mangoa, porkkanaa, naksuja ja millon mitäkin. Puuroihin on lisätty marjasoseita, niitä on soseutettu, on ostettu vauvojen mannapuurohiutaleita.

Sisään ja ulos!

Jäbälle maistuu valmisruuat. Ellan keittiön tuotokset uppoaa. Jopa niin hyvin, että nykyään Alppu heittää lusikan lattialle, riistää pussukan mun kädestä ja imee setit itseensä parissa minuutissa. Mutta olisi ihan kiva, että ainakin himassa se söisi välillä jotain tuoretta.

Tällä hetkellä rytmi on seuraava: Aamulla puuroa noin kaksi hiutaletta sisään (loput lattialle). Lounaalla, kun ollaan jossain kaupungilla ravintolassa, valmisruokapussukka uppoaa alta aikayksikön. Illalliseksi yritys antaa jotain itse tehtyä proteiinipitoista moskaa. Iltapalalla taas uusi puuroyritys. Väleihin imetystä (josta se ilmeisesti saa kaiken ravintonsa).

Mirja antoi mulle lainaan Luomuruokaa lapselle -kirjan ja tämän hetken hittiopuksen Samasta padasta. Niistä aion seuraavaksi yrittää kokkailla, koska ilmeisesti mun kokkailutaidot eivät riitä meidän pikku snobbailijalle.

Sitä mä kyllä vähän ihmettelen, kun kaikki julistaa tuota sormiruokailun ilosanomaa. "Sen jälkeen kun aloitimme sormiruokailun, lapsi on syönyt itse vatsansa täyteen." Mulla taas on semmonen olo, että tuo jäbä ei tajua, että se ruoka kuuluu niellä. Pelkkä jäystäminen ei riitä.

Olen kuitenkin pyrkinyt noudattamaan sellaista periaatetta, että ruokailun pitää aina olla kivaa, joten en viitsi pakottaa tuota syömään. Jos ei kelpaa, niin en tunge. (Mutta jatkan toki seuraavalla kerralla yrittämistä.) Olen myös luovuttanut ruokapöydän ympäristön siisteyden suhteen. Meidän kaunis Artekin pöytäliina on kokenut uskomattoman häväistyksen. Se ei ole enää entisensä. (Katselen kaiholla kuvaa puhtaasta liinasta esimerkiksi tästä postauksessa).

Ressailin isosiskolle, että meidän vaavi on tuhon oma, kun mikään tuore ei uppoa. Etenkin, kun näin seitsemän kuukauden ikäisenä niitä ruokailuja pitää olla jo kolme päivässä. "Mä lasken sen niin, että kun pari hernettä on saatu menemään lapseen, lain kirjain on täytetty", Lotta lohdutti. Oon ottanut tämän ohjenuoraksi. Kenties lapson ihon läpi imeytyy myös jotain ruoka-ainesta. 

Harjoitukset jatkuvat.

*Kuvan Ella's kitchenit sain Mildhin pressitilaisuudesta. Ne on jo tuhottu.