Normipäivä vauvan kanssa

Multa on pariin otteeseen kysytty meidän päivärytmistä. (Postaustoiveiden saaminen on maailman siisteintä!) Nyt kun istuskelen täällä mökin sohvalla kahvikupposen kanssa ja Alppu nukkuu, mulla on aikaa horista aiheesta antaumuksellisesti.

Pieni ongelma on se, ettei meillä ole mitään järkevää rytmiä, nukutan pojan päikkäreille, kun se vaikuttaa väsyneeltä ja tungen buubssin sen suuhun, kun se vaikuttaa nälkäiseltä. Mutta voihan päivärytmistä kertomista yrittää!

Varoitus: Seuraava teksti lähestyy Knausgårdia yksityiskohtaisessa horinassaan (joskaan ei oivaltavuudessaan, ilmaisutarkkuudessaan tai rehellisyydessään). Mutta Knasuhan on meidän kaikkien lemppari äitibloggaaja, joten annetaan mennä.

Tällainen rytmi meillä on ollut ikäkuukausina 2–5:

Aamu vauvan kanssa:

Alppu herättää mut aamulla yleensä niin, että se on kiehnännyt itsensä asentoon, jossa jalat sojoittavat kohti mun vatsaa. Sitten se potkiskelee ja äännähtelee iloisesti: ”Äiti, nyt me herätään ja otetaan päivän riemut vastaan!"

Aina mä en ole valmis ottamaan päivän riemuja vastaan.

Jos olen tosi väsynyt, taistelen vauvan pari kertaa takaisin uneen tunkemalla unenpöpperössä buubssin sen suuhun ja toivomalla parasta. (Jos Alpun ensimmäinen herätyspyrkimys alkaa vaikka kello 4.45 mä pakotan sen takaisin uneen buubbssitainnutuksella). Yleensä viimeistään seiskalta avaan silmäni ja hyväksyn karvaasti sen, että päivä on alkanut ja alan jutella beebolle. Voi että Alpun ilme kirkastuu! Leveä ja innokas hymy nousee sen kasvoille: ilmeisesti mikään maailmassa ei ole hienompaa kuin aamulla herääminen. Sitten me jutustellaan ja kujeillaan vähän aikaa sängyssä, joskus parikymmentä minsaa, joskus tunninkin. 

(Välihuomautus: täällä mökillä ukkostaa! Kuulen sen sekä ulkoa että itkuhälyttimestä. Alppu se vain koisailee hyttysverkon ja katoksen alla terassilla, ja Tiki lämmittää meille aamusaunaa.)

Kujeiluhetken jälkeen Alppu joko nukahtaa uudestaan aamu-unosille tai sitten me noustaan yhdessä. Useammin nykyään Alppukin nousee. Mennään keittiöön, mä laitan itselleni annoksen rahkaa, pakastepuolukoita, mustikkakeittoa ja puuroleseitä ja avaan Hesarin. Alppu kujertelee lattialla tovin jonkun esineen kanssa (tyyliin kapustan).  Aamuisin, kun se on virkeällä tuulella, Alppu viihtyy kymmenisen minuuttia itsekseen, jos sille heittää välillä hymyn ja kommentoi Hesarin juttuja. (Tyyliin: ”Ei hemmetti tätä Suviseurat-uutisointia. Mä en ole ikinä lukenut Suviseuroista juttua, joka ei alkaisi sillä, miten ”täällä pääsee tapaamaan ystäviään ja perhettään ja sitten meillä on tämä asuntovaunu” uskonto häivytetään näistä aina, koska sitä on ilmeisesti niin vaikea käsitellä! Mitä semmonenkin oikein on?!!”). Alppu vastaa näihin mun purkauksiin ymmärtäväisellä hymyllä, veikkaan että se on samaa mieltä mun tuohtumuksistani. Jossain vaiheessa se ei jaksa enää seurata mun rageamista maasta käsin vaan haluaa syliin. Tässä vaiheessa ollaan yleensä jo Kulttuuri-sivuilla, ja niitä se sitten tykkää repiä samalla, kun mä luen ääneen sille Oskari Onnisen keikka-arvioita.

Jos Alppu ei ole tähänkään mennessä osoittanut väsymyksen merkkejä, laitan sen Stokken newborn-koppaan pesukoneen päälle ja menen suihkuun. Se viihtyy siinä yllättävän hyvin, jos mä suihkulaulan (nykyään aika usein Päivänsädettä ja menninkäistä). 

(Oh, nyt alkoi kunnon rankkasade, että täällä mökissä on jotenkin tunnelmallista. Yle Yksi soittaa Muistojen Bulevardia ja lehdet kahisevat ikkunan takana. Taivaallista!)

Viimeistään suihkun jälkeen, kun kello on noin 9, Alppu nukahtaa aamu-unille (sisällä se nukahtaa pelkästään imetykseen, eli buubssi suuhun, niin hältä lähtee taju alta aikayksikön). Sitten mulla on hetki ”omaa aikaa”, mikä tarkoittaa usein vaikka pestyjen kestovaippojen kuivumaan ripustamista, pientä siivoamista tai pukeutumista ja repun pakkaamista. (Oh god, kuulostaa jotenkin laimealta. Olisi parempi jos mulla olisi vaikka pieni sirkustreeni tai haitarinsoittotuokio, mutta ei.)

Kun Alppu herää ehkä parinkymmenen minsan päästä, me ollaan vielä hetki vielä himassa. Mä pesen sen naaman, kädet ja jalat ja annan D-vitamiinitipat. Puen sille päivävaatteet päälle. Sitten kymmenen tai yhdentoista paikkeilla lähden rilluttelemaan! 

Päivä vauvan kanssa:

Se, mitä tässä vaiheessa teen, riippuu päivästä: Joko mä tapaan meidän talon edessä naapurin Niinan ja sen Alppua kaksi päivää nuoremman pojan, ja me lähdetään koko päiväksi jonnekin pikku retkelle, esimerkiksi harrastamaan kaupunginosaturismia. Nykyään joukkoon liittyy usein myös Aino, jonka poika on Alppua kolme kuukautta nuorempi. Tai sitten tapaan jonkun toisen kaverin Kalliossa tai kaupungilla. Esimerkiksi usein keskiviikkoisin meidän Keskiviikko-kerho kokoontuu. Mun on pakko sopia joka päivälle jotain menoa, koska vain siten koen eläväni Täyttä elämää. Himassa hortoilu saa sekä mut että Alpun kiukkuiseksi.

Ensin vähän käpystellään. Jos Alppu on hereillä, se haluaa olla kantorepussa, jos se osoittaa nukahtamisen merkkejä (itkeskely tai silmien hierominen), mä laitan sen kyljelleen vaunuhin (se nukahtaa nykyään vain kyljelleen ja mielellään niin, että sen naaman edessä on joku kangaskaistale tuomassa turvaa maailman pahuutta vastaan).

Viimeistään kello 12 mennään lounaalle. On herrassa, nukkuuko Alppu tällöin. Usein se herää viimeistään silloin, kun ruuat on kannettu pöytään. Mutta minä se oon oppinut multitaskaaja. Jos Alppu on tyytyväinen, on helppoa syödä vauva sylissä yhdellä kädellä. Jos se on kärttyisä, mä imetän sitä samalla kuin syön. 

Vavvelon kanssa lounaalla oleminen on todella iisiä, etenkin silloin, kun muillakin seuralaisilla on vavva mukana. Sitten kaikki ymmärtää, että lounaaseen voi mennä pari tuntia. Lisäksi aina se, kenen vauva nukkuu, tarjoutuu itse syötyään pitämään muiden vauvoja sylissään, jotta toinen saa syötyä itse loppuun. Lattemamalounaat on niin leppoisia. Toisaalta käyn usein myös vauvattomien ihmisten kanssa lounailla, eikä niissäkään mitään oneglmaa ole. Etenkin jos kyse on gradua tekevistä kavereista tai freelancereista, joilla ei ole lounaalle minuuttiaikataulua.

Joskus kello 14 maissa jatketaan matkaa. Kävellään jonnekin, käydään taidenäyttelyssä, tai jossain muussa kohteessa, etsitään kiva jälkkäripaikka, mitä näitä nyt on. Aina keksii jotain tekemistä. Tässä kohdassa Alpulla ei ole mitään rytmiä. Se nukkuu ja heräilee miten sattuu, eikä sillä ole niin väliäkään, sillä kesäisin voi imettää millä tahansa puistonpenkillä tai levittää piknikliinan nurmikolle. Ja vaipankin voi vaihtaa käytännössä missä tahansa, kiitos babywipesien!

Kotiin mä saavun usein joskus neljän viiden maissa. Tiki saapuu samoihin aikoihin tai sitten se käy urheilemassa tai näkemässä kavereitaan. Kotona mä pyrin nykyään antamaan Alpulle jotain pientä kiinteää ruokaa. Se on hyvä ohjelmanumero, johon menee sopivasti parikymmentä minuuttia. Sitten mä yritän jaksaa viihdyttää sitä lauluilla, loruilla ja muilla jutusteluilla. Jos mun tarvitsee viihdyttää sitä vain tunti tai pari, homma on ok. Jos tulen jo kahdelta kotiin ja pitäisi loruilla seuraavat viisi tuntia, homma menee vähän semmoseksi kellon kyttäämiseksi.

Onneksi vauva nukkuu siinä välissä ainakin puolen tunnin unoset, jolloin saan vähän ”omaa aikaa”, minkä käytän aika usein tietskalla datailemiseen (miten kehittävää!). Kun Tiki on kotona, se ilakoi Alpun kanssa ja mä hommailen omiani tai teen jotain niiden kanssa. Kerran tai pari viikossa Tiki jää Alpun kanssa himaan ja mä käyn lenkillä tai salilla.

Yhteenveto päiväunista: Alppu nukkuu kolmet tai neljät päikkärit, ja niistä yhdet on pidemmät ja sijoittuu johonkin tuohon kello 11 tai 13 aikoihin.

(Nyt Alppu heräsi. Onneksi Tiki meni hakemaan sen ulkoa, niin mä saan jatkaa mun horisemista.)

Ilta vauvan kanssa:

Puoli seiskan maissa aletaan tehdä iltatoimia, eli pestään raajat ja naama. (Naaman peseminen aiheuttaa nykyään Alpulle suuren riemunpurkauksen, miten ihanaa on, kun jonkun märkä käsi plääbii nenää, suuta ja poskia, ja parhainta kaikista: kaulaa!) Välillä otan sen myös suihkuun mukaan, jos on ollut hikinen päivä.

Sitten koittaa usein ”rajalla elämisen” hetki, jolloin me vähän riehutaan yhdessä. Rajalla eletään siksi, että tässä vaiheessa Alppu pääsee ilmakylpemään meidän sängyllä. Se ”lentelee” ilmassa (mun suorien käsivarsien varassa) ja painii meidän kanssa ympäriinsä. Välillä pissa loiskuu lakanoille, mutta kakkaa ei vielä kertaakaan ole turskahtanut meidän sänkyyn. (Muutenkin Alppu on nyt siirtynyt ihan lähiviikkoina yhden kakin taktiikkaan, mikä on helpottanut elämää!) 

Seiskan maissa, kun on pusuteltu ja halailtu tarpeeksi, laitan sen kyljelleen syömään, avaan kirjan ja aloitan nukuttamisoperaation. Jos Alppu on väsynyt, se nukahtaa aika nopsaan, jos ei, se syö noin tunnin verran. Kun se on nukahtanut, me mennään Tikin kanssa lueskelemaan olkkariin, katsomaan HBO:ta tai sitten mä vähän datailen. Tässä vaiheessa Alppu herää illasta riippuen pari kolme kertaa ja vaatii lisää maitoa. Se ei haittaa, koska mulla on yleensä niin hyvä kirja kesken, että on ihan jees mennä takaisin sänkyyn imettämään ja lukemaan.

(Alppu makoilee ja kääntyilee äitiyspakkausmakuupussin päällä tuossa lattialla ja ölisee omiaan: ”Öiij, öiiiij, äiiijjjj. Mhmmm. Heiii, eiijjj, eehee. Iijööö.” Se on hyvällä tuulella.)

Yö vauvan kanssa:

(Eikö tämä koskaan lopu, te kysytte. Ilmeisesti ei.)

Vielä silloin kun Alppu oli alle kolme kuukautta, saatoin itsekin jäädä kasin ysin maissa nukkumaan sen viereen. Se heräili öisin vähän useammin ja siksi mä tarvitsin enemmän unta. Nykyään kuitenkin priorisoin ”oman ajan” nukkumisen edelle (vaikkei välttämättä kannattaisi), ja menen aika usein vasta yhdeltätoista nukkumaan. Edelleen pidän kuitenkin kiinni siitä, etten somettele kello yhdeksän jälkeen, koska se vie helposti mun yöunet, kun aivot aktivoituu liikaa. 

Yheltätoista kömmin Alpun viereen, laitan buubssin sen nukkuvaan suuhun ja annan sen nukkua ja syödä tovin. Imettäminen nukuttaa mua ihanalla tavalla. Se on paras nukahtamislääke, minkä tiedän. Lisäksi tämmöisen täsmäimetyksen ansiosta Alppu saattaa nukkua seuraavat viisi tuntia, kunnes alkaa taas väsytystaistelu siitä, herätäänkö me kello 4.45 vai vasta seiskalta. Lähiaikoina tosin Alppu on herännyt öisin syömään. Onneksi mä olen tällöin itse niin unessa, etten oikein edes huomaa sitä, että olen laskenut imetystopin olkaimen ja antanut pojan syödä. 

No niin, tällaisia ovat olleet mun arkipäivät viimeisen viiden kuukauden ajan. Viikonloput on sitten eri juttu. Veikkaan, että rytmi muuttuu jonkun verran syksyn tullen, kun aloitetaan jotain beeboharrastuksia, eli saadaan struktuuria päivään. Lisäksi Alppu on osoittanut merkkejä siitä, että päiväunet saattavat vähentyä. Jospa vaikka kehittäisin sille ihan kunnon päiväuniajat! ...tosin sitten se rajoittaisi mun elämääni ja menemisiäni. Tällä hetkellä mulle riittää, että vauvalla on iltaisin aina sama nukkumaanmenoaika, päivät vedetään rennolla otteella.

(Nyt sauna taitaa olla lämmin. Mennään kolmestaan baila bastu!)

Onko teillä ollut tässä vaiheessa vauvan kanssa jo jotain rytmiä?Entä te joilla ei ole vauvaa/lasta, millainen päivärytmi teillä on? :D