Odotapa vain, pian se on vielä ihanampi
Sain ihanan toivepostausaiheen: Miten taaperon kanssa eläminen eroaa vauvan kanssa elämisestä? Eikö ole kamalaa, kun rakas suloinen vaavi kasvaa isoksi? On ja ei ole.
Itse asiassa mä olen huomannut itsessäni odotapa vain -horisijan. Tosin mun odotapa vain -fraasit eivät ole sellaisia "odotapa vain, kun se alkaa syödä kiinteitä, hankaluudet alkavat" tai "odotapa vain, kun se liikkuu, et saa hetken rauhaa ja koen kaikkivoipaisen hermoromahduksen”.
Sen sijaan ne ovat tällaisia.
Odotapa vain, kyllä tuo vastasyntynyt on suloinen, mutta sitten kun se alkaa hymyillä, se on VIELÄ TUHAT KERTAA SULOISEMPI!!!
Hymyileminen on ihanaa, mutta kun se nauraa ekan kerran SÄÄ KUALET ONNESTA!!!!!
Kääntyminen on hauskan näköistä, mutta sitten kun se ryömii, SEN KANSSA LEIKKIMINEN ON MAAILMAN SIISTEITÄ!!!!
Onhan nelikuinen pötkäle aika helppo kahvilavauva, mutta sitten kun sen voi laittaa puolivuotiaana istumaan syöttötuoliin ja sää voit juoda kahvia kaksin käsin, niin KAHVILAELÄMÄ MUUTTUU TAIVAALLISEKSI!!!!
Joo, eivät nuo maitokakat haise pahalta, mutta sitten kun se alkaa syödä kiinteitä, SITÄ KAKKAA TULEE VAAN NIIN PALJON HARVEMMIN!!!!
Ryömiminen on siisti homma, mutta sitten kun sille kehittyy itsesuojeluvaisto ja se osaa tulla itse sängyltä alas, SÄÄ VOIT HUOKASTA HELPOTUKSESTA, ETTÄ EI SE LASPONEN TUHOUTUNUTKAAN!!!
Vokaalien ölinä on hassua ja viihdyttävää, mutta kun se sanoo ekan kerran täysin selvästi äiti (tai kärpänen, joka oli erään mun kaverin ensimmäinen sana), SYDÄN PAKAHTUU ONNESTA SYKKYRÄLLE!!!!
On ihanaa, kun vaavelo alkaa itse avata suutaan syötettäessä, mutta kun se itse ottaa luskian käteen ja alkaa vetää puuroa omatoimisesti YLPEYS ROIHUAA RINNASSA KUIN TURUN PALO!!!
Konttaaminen on iso edistysaskel, mutta sitten kun se osaa seistä, sen voi laskea ihan mihin tahansa, vaikka merellä poijun nokkaan (ööö?), JA ELÄMÄ HELPOTTUU IHAN SAIRAASTI!!!!
On mukavaa, kun se osottelee asioita, mutta kun se tuo itse kengät ja takin sulle merkiksi ulos lähtemisestä, SEN MIELENLIIKKEET AVAUTUVAT KUN ROSETTAN KIVI!!!
Tuo seiniä pitkin hiihtäminen on tosi liikuttavaa, mutta sitten kun se oppii kävelemään KOKO MAAILMA AVAUTUU IHAN UUDELLA TAVALLA!!!
On veikeää, kun se välillä ottaa sua varpaasta kiinni, mutta sitten kun se oppii halimaan ja pussamaan, EI OLE ENÄÄ PALUUTA, SE ON VAAN NIIN NIIN IHANAA!!!
Okei, mä en luonnollisestikaan sano ihmiselle, jonka lapsi on juuri oppinut konttamaan, että ”ei tuo vielä mitään”. Päinvastoin, olen tosi innostunut ja iloinen hänen (ja hänen lapsensa) puolesta.
Sen sijaan sanon tämän hälle, joka suree vauvansa kasvamista. Lapsi on siitä hauska ilmiö, että se muuttuu koko ajan vain paremmaksi. (Mikä tuntuu toki mahdottomalta, kun se on niin superkiva koko ajan.)
Mun lapseni on vuoden ja viisi kuukautta. Se kävelee, puhuu ihan pikkuisen ja osaa jo antaa aamupusun.
Mitäs mun tässä kannattaisi odottaa(pa vain)?
Kuvissa: Alpun haalarit, pipo ja kengät saatu Reimalta
Lue myös:
Nauti nyt vielä kun lapsi on tuommoinen
Kuuden kuukauden kuherruskuukausi vauvan kanssa
Juliaihminen Facebookissa // Juliaihminen Instagramissa // Juliaihminen YouTubessa // Juliaihminen Bloglovinissa