Onhan bloggaaminen nyt täysin sairasta

DSC_0002.jpg

Yksi mun älykkäimmistä ja hauskimmista ystävistäni ei harrasta juurikaan somehommia. Vaikka se on harvinaisen perillä maailman tapahtumista, se ei ole edes Facebookissa. Vuosia sitten se tapaili yhtä mimmiä muutaman kerran. Kun ystäväni näytti mulle sen mimmin kuvan, mä tunnistin sen bloggaajaksi. Kaivoin koneelta esiin naisen blogin, ja siellä oli sellaista tyypillistä bloggaajakamaa: kuvia mimmistä pousailemassa jossain portaissa eri asennoissa, veikeästi hymyillen.

"Mitä helvettiä? Toihan on täysin sairasta! Ihan silmitöntä narsismia. Mitä tämä oikein on?!" kaverini järkyttyi.

Mua alkoi naurattaa kamalasti. Olin niin tottunut siihen, että blogiskeneen kuuluu tuommoinen poseeraaminen, etten osannut pitää sitä millään lailla kummallisena. Nyt kun katsoin toimintaa ulkopuolisen silmin, niin kyllä, joo-o. Aika sairastahan se on. Samat vaatteet, samat portaat, käsi vähän eri asennossa ja 15 kuvaa tästä tilanteesta. 

 

Mutta sitten taas. Jos mitä tahansa kulttuurin muotoa katsoo ensimmäistä kertaa, ulkopuolisen silmin, niin aika omituiseltahan monet uudet asiat tuntuvat. 

Aluksi mun mielestä oli narsismin huipentuma kuvittaa tekstejäni omilla kasvoillani. Tässä minä oon. Ja tässä! Ja tässä! Ja tämmönenkin kuva minusta! Myös omien ajatusten ja edesottamusten kirjoittaminen ja julkaiseminen tuntui aika itsekeskeiseltä. Miksi jotakuta pitäisi kiinnostaa se, että minä leikin lapseni kanssa konttausleikkiä iltaisin?

Valehtelisin jos väittäisin, että olen nykyään täysin sinut tämän asian kanssa. Etenkin oman naaman tunkeminen muiden nähtäväksi uudestaan ja uudestaan on vähän omituista (huonolla tavalla). Toki sisäinen huomiolorttoni saa siitä myös tyydytystä.

Ja sitten toisaalta taas, itsestään puhuminen ja itsensä kuvaaminen kuuluu blogikulttuuriin. Totta kai kulttuuria saa kritisoida ja sitä pitää tarvittaessa muuttaa, mutta toisaalta sitä pitää myös ymmärtää ainakin jollain tasolla, jotta kritiikki osuu oikeaan.

Kun ajattelen asiaa blogien lukijana, niin mua kyllä kiinnostaa, minkä näköinen ja tyylinen tyyppi niitä tekstejä siellä raapustaa. On kiinnostavampaa katsella kuvia jonkun naamasta kuin vaikka kuvia kukkasesta tai ruoka-annoksesta (toki niitäkin on kiva välillä katsella).

Ja mitä tulee omien asioiden julkaisemiseen, niin tavoitteeni sillä on (mikä on mun tavoitteeni ylipäänsä kaikella elämässäni) tämä: Haluan, että mun tekemiset aiheuttavat maailmaan enemmän hyvää kuin pahaa. 

Totta kai joistain saarnoistani tai lesoiluistani saattaa tulla ikävä fiilis, sen mä tiedostan. Itsekin pahoitan välillä mieleni lukiessani a) "vääriä" mielipiteitä b) jonkun täydellisestä elämästä (niinä hetkinä kun oma elämä ei ole täydellinen, kuten tänään kun pyörästä vielä kotimatkalla puhkesi rengas, va fan!).

Mutta mä toivon, että pohjimmiltaan omat horinani joko nauruttavat, helpottavat, antavat jotain uusia ideoita tai vertaistukea, herättävät järkevää keskustelua tai no, mitä hyvänsä sellaista positiivista enemmän kuin shaissea. 

bloggaaminen.jpg

Bloggaaminen on sen verran omituinen harrastus tai työ, että välillä siinä kaipaa vertaistukea muilta samoissa keloissa pyöriviltä. Olen menossa huomenna bloggaajana (eli muthafokin CONTENT GURUNA) PING Helsinki Business -festareille.

Se on vaikuttajamarkkinointitapahtuma, johon kokoontuu Suomen kiinnostavimmat bloggaajat ja vloggaajat, sisältömarkkinoinnin ammattilaiset ja kaikenlaiset isot pamput. Olen tästä tosi innoissani, koska on niin hauska kuunnella aiheesta ammattimaisia puheenvuoroja ja nähdä kivoja tyyppejä. Bloggaajat ovat pohjimmiltaan hyviksiä, aina kun olen tutustunut johonkin bloggaajaan, olen ollut ihan fiiliksissä. 

Lupaan kertoa täällä sitten kaikki Ping-opit ja juarut!

Sitä ennen, tässä vielä vähän sisarellista vertaistukea. Minä ja rakas ystäväni (Visual diary -blogin) Ässä puhutaan bloggaamisesta. Pitkällä horinalla esiintyy muun muassa seuraavaa: Kerrotaan Saaran stalkkerista sekä mun viime syksynä alkaneesta urakriisistä, lapseni vähän rettelöi jaaa... sitten siinä on paljon puhetta bloggaamisesta!

https://www.youtube.com/embed/tUea1o4T7Ps

 

MUuttaisitteko jotain blogikuLttuurissa? Jos, Niin mitä?

 

 

Lue myös:

Loggaaja palveluksessanne

 

 

Juliaihminen Facebookissa // Juliaihminen Instagramissa // Juliaihminen YouTubessa // Juliaihminen Bloglovinissa

 

 

Previous
Previous

Jäin kiinni

Next
Next

Thaimaa-kuukauden hinnaksi tuli