Oulu, veit sydämemme

Ajattelin tehdä niin, että tässä postauksessa vain latelen hurmoshenkisesti, miten ihanaa minulla oli kolmena kesäloman päivänä Oulussa, ja sitten teen toisen postauksen, jossa listaan Oulun erinomaisimmat ravintolat, kahvilat, nähtävyydet, tehtävyydet ja ostosmestat.Näin pysyy joku roti tässä toiminnassa.Meidän Suomi-turneen oli tarkoitus jatkua Kokkolasta Tikin isän mökille Vehmersalmelle, mutta koska sinne oli luvattu karmeaa säätä, päätimme ex tempore muuttaa suunnitelmia ja pysähtyä muutamaksi päiväksi Ouluun. En ollut koskaan käynyt Oulussa, mutta Oulun-visiitti oli siintänyt salaisena syömeni unelmana jo vuosikaudet.Niin usein olin nähnyt instassa, kun joku siellä Toripolliisin kainalossa poseerailee onnellisna, että kateuden koureissa mietin, pääsenkö minä koskaan tuonne. Vuosien varrella Toripolliisista kasvoi minulle oma henkilökohtainen Eiffel-torni (joskaan en halunnut mennä sen kanssa naimisiin, kuten se sairas 4D dokumentti kertoi siitä yhdestä naikkosesta, jolla oli sitten Eiffel-torniavioliittonsa lisäksi salasuhde muistaakseni jonkun sillan kanssa. Miksei enää tule 4D laatudokumentteja?! Ja mitä se 4D tarkoittaa siinä? Joku sairas muunnelma 4H-harrastuksesta? Joskaan en muista edes sitä, mistä ne neljä H-kirjainta tuli. Ainakin yksi oli ehkä hevoset? What?!)Oli miten oli. Tästä Oulun-matkasta olin haaveillut kohtuuttoman pitkään verrattuna siihen, miten kohtuuttoman vähän olin tehnyt sen eteen, että oikeasti järjestäisin itseni Ouluun. Jotenkin olin ajatellut, että se on niiiiin kaukana, ettei sinne vain niin vain mennä. Mutta oikeastaan sinne pääsee jopa 5,5 tunnissa junalla Helsingistä, eli ei se nyt herran piaksut ihan niiin kaukana ole.Kun sitten päätimme viettää aikaa Oulussa, kyselin instassa suosituksia erinäisistä paikoista, ja niitähän tuli vaikka kuinka. Ihanaa! Tuli heti sellainen olo, että haluaisin jäädä Ouluun riekkumaan kaikissa näissä huttilulleissa vähintään viikoksi. Kolme päivää jätti sellaisen tunteen, että uudestaan olisi mentävä mahdollisimman pian. (Ja ne suositukset sitten seuraavassa postauksessa.)Ensimmäisenä iltana tapasimme ystävämme Jonnen ja Outin Cafe Roosterissa. Molemmat tekevät väikkäriä Oulun yliopistolla, ja kyselin tietenkin kaiken mahdollisen Oulun kunnallispolitiikasta, kaupungin juoruista ja sen sellaisista. Roosterissa söin elämäni ensäimmäisen beyond meat -burgerin, ja minusta se oli mainio. Tiki ei niin välittänyt, oli sitä mieltä että hype on turhan iso.Tämän jälkeen kävelimme aurinkoisoa katuja pitkin vihdoin sinne Toripolliisin luo. Ah! Siinä se nökötti sen näköisenä kuin olisi minua jo pitkään odottanut. Vieressä oleva kauppahalli on remontissa, mutta näin Helsingissä asuvana hyväksyn tämän. Kauppahallin remontteja on nimittäin ilmassa.Halusin jäätelöä, joten vieraamme johdattivat meidät Tähtitornin kahvilaan. Mikä paikka! Aivan älyttömän suloinen mintun värisine seinineen ja pokkarihyllyineen. Ja näkymä ylhäältä oli fanttastinen. Alhaalla oli joku hämmentävä kesäteatteri/larppaus/kylähullujen kokoontumisajot. Sitä oli hauska seurata.Kahvilassa minua kyllä pisti vihaksi se, että tilasin suklaajäätelön, Alppu tilasi mansikan. Ja sitten se Sininen epeli yhtäkkiä ilmoitti, että hänen on vain saatava minun suklaajätskini. Ensin olin, että bitch please, en ole antamassa. Mutta sitten se mulkero oli niin kiukkuinen, että oli pakko tehdä vaihtokaupat. Ehti kuitenkin riehumisella häätää meidän kerroksesta pois treffeillä olevan syvällisiä puhuvan pariskunnan. Mutta ei hätää, aion vielä kostaa tämän Alpulle. Esimerkiksi syömällä salaa Jacky makupaloja ja olla antamatta sille. In your face, suklaanvarastaja!Sitten kävelimme mitä ihaninta torinrantaa pitkin hotellille. Voi että on hauska katsella, kun ihmiset istuskelivat rannassa paistattelemassa ilta-auringossa bisset kädessä. Parasta kesää!Nukuimme Scandicissamme hyvin (Tiki oli niin iloinen kliinisestä hotellihuoneesta meidän Kokkolan eksentrisen majapaikan jäkeen. Ei taida olla B&B-miehiä tuo miekkoseni).Seuraavana aamuna retkeilimme Hailuotoon, siitä reissusta enemmän aiemmassa postauksessa. Sanalla sanoen, päiväretki oli upea!Kädessäni on yhden kuukauden ikäinen vauva, ei käsiasekotelo.Takaisin tullessa suuntasimme illalliselle Nallikarin rannalle. Ravintolasta oli kivat näkymät aavalle merelle. Käpystelimme sen jälkeen rannalla, uimiseen oli vielä liian vilpoisaa, vaikka aurinko paistoikin koko Oulussa-olo-aikamme. Aallonmurtaja ja ysärihenkinen näköalatorni tekivät minuun vaikutuksen.Oulu vaikuttaa olevan todellinen meren ja rantojen kaupunki. Vaikuttaa siltä, että keskustassa joka kohdasta pilkahtaa meri ja sitten nuo uimarannat ovat vielä juttu erikseen. Vesiurheilu tuntuu olevan myös suosittua Oulussa.Illallisen jälkeen pääsimme vihdoin kaikkien hypettämään Ainolan puistoon. Paikka oli ehdottomasti hypen arvoinen. Niin kauniit istutukset, niin suloinen kahvila, niin hauskoja viihdyketelineitä Alpulle. Hupisaaret (miten hauska nimi) ja niillä mutkittelevat polut ja jokien yli menevät sillat olivat kyllä sellaista idylliä että hurlumhei! Säikähdin tuolla myös valtavasti, kun roskiksesta kuului rapinaa ja yhtäkkiä sieltä hyppäsi otus. Joka paljastui oravaksi.Ainolan puistossa olisi aivan helposti viihtynyt koko päivän, välillä olisi voinut käydä Oulun taidemuseolla vähän viilentymässä ja katsomassa kiinnostavia näyttelyitä.Käpytellessäni Hupisaarilta takaisin hotelliin aurinko paistoi, vesi kimmelsi ja tunsin itseni harvinaislaatuisen onnelliseksi. Tässä sitä vain kahden lapsen kanssa reissataan hauskoissa paikoissa ja yllätytään siitä, miten kivoja juttuja nimenomaan lasten kanssa voi uudessa kaupungissa tehdä.Oulun taikaa oli ilmassa!Seuraavana aamuna teimme vielä virkistävän kävelyretken Pikisaareen, jonne pääsee keskustasta sillan yli muutamassa minuutissa. Kaunis puutalokaupunginosa oli juuri sellainen, jossa minä haluaisin asua, jos eläisin Oulussa. Ystävämme Outi tiesi kertoa, että sinne muuttajissa preferoidaan luovan alan tyyppejä, koska paikka halutaan pitää tunnelmaltaan taiteellisena. Aloin heti miettiä, laskettaisiinko minut kirjailijaksi, kun olen kirjoittanut kirjan rahasta. Hehe, vai olisiko se ennemminkin signaali siitä, että "pois täältä sinä kylmä kanttura! Täällä ollaan kulttuurin kehdossa, ei rahan ainaisen vallan alla!"En tiedä.Puutalot joka tapauksessa olivat hirmu herttaisia, ja istuskelimme tovin myös mitä liikuttavimmassa näköalatönössä (miksi tuommaisia suloisia pavilijonkeja nyt kutsutaankaan?).Pikisaaren kiertämisen jälkeen lähdimme Oulusta kohti Siilinjärveä ja Vehmersalmea. Hieman vastentahtoisesti, mutta kuitenkin rinnassani tieto siitä, että minä palaan vielä!Lue myös:5 suomalaista kaupunkia, joissa haluan käydä turistinaKokkolasta kajahtaa – kivoimmat Kokkolan paikat