Suklaakakkujen kruunattu kuningatar

Olen edelleen mökillä, ja nautin vahvasti elämästäni. Ehkäpä parasta tässä on se, että tänne Kaskertaan on kokoontunut niin monet tyypit samalla kertaa: Minä ja Tiki sekä lapset asustamme tällaisessa metsän keskellä olevassa 1970-luvun tyylikkäässä huvilassa (eli papan huvilassa).Noin puolen kilometrin päässä on päätalo, eli sellainen 1800-luvulla rakennettu suuri maalaistalo, johon mahtuu eri huoneisiin nukkumaan helposti 20 ihmistä. Siellä ovat tällä hetkellä Lotta ja Sofia perheineen sekä Otto ja hänen tyttöystävänsä. Olemme siis vallanneet lapsikatrainemme päivinemme koko Kakskerran Myllykylän tienoon itsellemme.Yleensä kokoonnumme päiväksi jompaankumpaan paikkaan. Riehumme, uimme, juomme kahvia, viiniä, grillaamme ja annamme lasten kylpeä missä ikinä paljussa tai vannassa, joka eteen sattuu löytymään.Yhtenä iltana tässä olin jo vetäytymässä yöpuulle, kun Otto laittoi viestiä. Hänen tyttöystävänsä Pao oli tekemässä kakkua saatesanoilla: "I will make you guys fat this summer." (Pao on todellinen leipojamaistro.) Ajattelin, että en taida jaksaa nyt enää lähteä päätalolle, mutta sitten Otto laittoi slow motionilla tehdyn videon siitä, kun kakun suklaapäällinen tipahtaa hitaasti kohti lettukasaa.Oli selvää, että minun oli jätettävä lapseni ja lähdettävä.(Joku kysyi minulta instassa, että "kuka jäi hoitamaan lapsia". Vastasin, että sinne jäivät yksin itkemään. Haluan kakkuni ja haluan sen nyt.)(Lisäksi: Lapsillamme on myös isä. Joka ei edes niin välitä "imelästä", kuten savolaisittain hän kuvailee tällaisia mestariteoksia.)Ja kyllä kannatti lähteä. Kakku oli taivaallista, taivaallista! Kruunaan sen välittömästi parhaaksi suklaakakuksi, mitä olen kuunaan maistanut. Suklaakakkujen kuningattareksi.Letut eivät olleet liian makeita, joten pystyin syömään palaseni loppuun. Niin makea pommi kakku kuitenkin oli, että sitä jäi seuraavalle päivälle – ja se todella maistui myös pikku Alppuselle. Joka kutsuu kakkuja termillä kappu. (Konsonantit shmonsonanit.)Ja koska niin monet instassa pyysivät reseptiä, niin olkaatte hyvät.

Previous
Previous

Oulu, veit sydämemme

Next
Next

Tarroitettu paluu päiväkotiin