Pieniä merkityksettömiä painajaisia
Lokakuussa on paistanut välillä aurinko.
Tiki tuli aamulla makkariin ja kertoi:
”Näin koko yön pieniä merkityksettömiä painajaisia.”
Sain tosi hyvin tästä kiinni, mutta kysyin silti esimerkkiä.
”Lähetin tiedotteen, jossa oli paljon kirjoitusvirheitä.”
Joskus aikuisen elämän unet ovat ihan tällaista haaskausta. Että pitää vielä yölläkin uneksia töissä mahdollisesti tapahtuvista pikku mokista tai sosiaalisista kömmähdyksistä. Siis sellaisista, joita ei ole tapahtunut, mutta joita voisi ihan hyvin tapahtua. Ja vaikka tapahtuisi, ei tapahtuisi mitään sen suurempaa.
On äärimmäisen epätyydyttävää nähdä unia, joissa siivoaa ja silti kaikkialla on sotkua tai joissa riitelee ystävän kanssa sillä lailla miedosti, ei edes dramaattisesti.
Sellaista pientä epämukavuutta, unesta käsin.
Ja välillä on satanut, kyllä vain.
No, kyllä minä edelleen hirveitä painajaisiakin näen. Mun vakkari on se, jossa listin vahingossa isosiskoni(??!), käärin hänet mustaan jätesäkkiin(?!!) ja piilotan sängyn alle (?!!!!!).
Se on joka kerta karmivan toden tuntuinen painajainen, aivan järjettömän ahdistava.
Ja sen unen jälkeen herätessäni mietin aina, että okei siis pitää pitää huoli, etten vahingossa nirhaa siskoa, sillä ainakin unen perusteella se olisi epämiellyttävä kokemus.
Ja toiseksi, jos kävisi niin, että sisko kuolla kupsahtaisi minun kätteni kautta, niin ainakin pitää soittaa heti poliisi eikä salailla asian tilaa.
Ja siis jos nyt en jostain syystä soittaisikaan konstaapelia paikalle, niin herran tähden, kai nyt järkikin sanoo, että sängyn alus on maailman paskin ruumiinpiilotuspaikka!!!!!!
No niin.
Eli sitten kuitenkin mieluummin ehkä niitä pieniä, merkityksettömiä painajaisia.
