Päiväunet aiheuttavat maailmantuskaa

Minä en voi nukkua päiväunia. Se on sinällään harmillista, sillä päiväunille nukahtaminen on yksi nautinnollisimmista tunteista minkä tiedän. Jos nukun päiväunia, se on aina vahinko.

Luen sängyssä kirjaa tai imetän vauvaa ja pikkuhiljaa alan luistua pehmeään, miellyttävään olotilaan. Silmät lurpshtavat kiinni ja ajattelen, että avaan ne aivan juuri, ihan pian. Jos en avaa välittömästi, kaikki on menetetty ja minä vaivun ihanaan päiväuneen.

Ongelma on vain siinä, että päiväunilta herääminen on yksi iljettävimpiä tunteita minkä tiedän. Ensinnäkin, aina kun nukun päikkäreitä, kuolaan kuin lobotomian saanut. Aivot eivät millään tahdo enää syttyä uudelleen ja olo on äärimmäisen tahmea. Suussa maistuu raadolta. Joudun pakottamaan silmiä uudestaan ja uudestaan auki. Pää alkaa usein särkeä ja keho tuntuu hikisen nihkeältä.

Suurin ongelma on kuitenkin henkinen: jostain syystä päikkäreiltä herääminen aiheuttaa minussa valtavaa maailmantuskaa. Tulee sellainen olo, että olen sijoiltani, en kuulu tähän paikkaan tai aikaan, enkä oikein mihinkään muuallekaan. Hellittämätön apeus täyttää mieleni.

On kuin olisin unissani käynyt suutelemassa ankeuttajaa, joka on riistänyt sielustani viimeiset ilon rippeet. Mitään ei ole jäljellä.

Vain V A Koskenniemen sanat kaikuvat päässäni:

"Yksin oot sinä, ihminen, kaiken keskellä yksin."

Oikeastaan samastun vahvasti Muumilaakson viimeiseen jaksoon, jossa Muumipeikko herää keskitalvella, eli liian aikaisin, ja tajuaa, että hän on ainoa, joka on hereillä. (Vaikka perheeni olisi paikalla ja täysin hereillä.)

Muumipeikko on täysin paniikissa, yksin maailmassa!

Jos on käynyt niin hirvittävästi, että olen nukahtanut vahingossa päiväunille talvella niin, että nukahtaessa on ollut valoisaa ja herätessäni on pimeää, asiat ovat todella huonosti. Silloin mikään ei voi pelastaa loputtomalta apeudelta. No, tarkalleen ottaen apeus poistuu kehostani ja mielestäni seuraavien yöunien saattelemana.

Ongelmana on vain se, että yleensä lyhyetkin päikkärit tarkoittavat sitä, etten nukahda illalla kovinkaan helposti. Ei ole tavatonta, että valvon 20 minuutin päikkäreiden takia kokonaisen yön. Siinä on heikko vaihtokaupan suhde.

Okei, aivan kaikkein pahimmat päiväunikokemukset ovat olleet sellaisia, että olen rillutellut jatkoilla koko yön, tullut aamulla kotiin, nukkunut pari tuntia ja herännyt. Tämä on minulle paras resepti saada täysin hysteerinen ja totaalisen hallitsematon itkukohtaus, jota ei saa katki oikein millään.

Olen kolme kertaa asettanut itseni tähän tilanteeseen, ja sen jälkeen päättänyt, etten käy enää jatkoilla. Enkä varsinkaan vedä roséviiniä Halkolaiturilla auringon noustessa. Se ei ole ikinä sen arvoista. Tällöin pään täyttää sellaiset eksistentialisen kriisin aatokset, miten "nyt oli hauskaa, mutta sitä hauskuutta ei saa koskaan takaisin, elämä kuluu ja pian minä ja läheiseni ovat kuolleet ja sitten ei ole enää mitään jäljellä".

Sellaista kivaa!

Päiväuniangstini on siitä hankala, että välillä en nuku öisin. Olen kärsinyt kausittaisesta unettomuudesta viimeiset 15 vuotta elämästäni, ja yleensä ihmiset antavat hyödyllisenä neuvona, että nuku sitten päiväunia. Tekisi mieli sanoa, että käytännössä katsoen olen allerginen päiväunille.

Välillä myös kehotetaan, että jos väsyttää, niin nuku silloin kun vauva nukkuu, myös päivisin. Minulle tämä ei vain tomi. Sitä paitsi saan enemmän energiaa siitä, että teen omia juttujani silloin, kun vauva nukkuu. Vaikkapa luen kirjaa tai katson jotain sarjaa tai kirjoitan blogia.

Jotain hyvää tässä päiväuniangstissa on. Pieni Alppunen on yleensä aika pökkeröisellä tuulella, kiukkuinen ja jopa vähän surullinen herätessään päiväunilta. Ymmärrän täysin miltä hänestä tuntuu, ja tästä syystä osaankin olla erityisen hellä ja armollinen silloin, kun herättelen pikkuista kultaa.

Pyrimme nykyään siihen, että hän ei nukkuisi kotona ollenkaan päiväunia. Mielestäni tämä on vain palvelus pienelle, joka sitten nopeammin nukahtaa illalla, jos ei ole nukkunut päikkäreitä. Päiväkodissa on ilmeisesti vähän pakko nukkua päikkärit, muuten pyytäisin, että lopettaisivat siellä ne.

Olisi ihanaa olla ihminen, joka virkistyy päikkäreistä (älkää tulko sanomaan, että taika on siinä, että nukkuu tarpeeksi lyhyet päiväunet – minulle kahdenkin minuutin päikkärit aiheuttavat turmion), sillä niiden nukkuminen on niin lokoisaa. Mutta ei se vain toimi ei!

Onko kellään muulla ongelmia päikkäreiden kanssa?