Paras lahja äidiltä

keittokirja1.jpg

keittokirja2.jpg

keittokirja3.jpg

Kuten olen maininnut, kykyni keittiössä ovat aina olleet melko heiveröiset. Myös meiän äbä on tiennyt tämän ja kaiketi siksi halunnut tasoittaa elämäni muhkuraista kokkaustietä. Vähän ennen kuin muutin pois kotoa äbä antoi mulle lahjaksi keittokirjan, johon se oli laminoinut tärkeimpiä reseptejä ruuista, joita meillä kotona oli tapana syödä. Nyt mulla on ollut tämä keittokirja viikoittaisessa käytössä jo yli kymmenen vuotta. (Sitä luulisi, että tässä ajassa oppisi joitain reseptejä ulkoa, joo ei.)

Keittokirjassa on ohjeet esimerkiksi pannukakkuun, lettuihin, riisipuuron keittämiseen, perunamuusiin, lasagneen, lohen graavaamiseen ja jopa kananmunan keittämiseen (löysä: 1 - 2 min, puolikova: 4 - 5 min, kova: 7 - 8 min). Lisäksi siellä on listattu, mitä kaikkia ruokalajeja tarvitaan oikeaoppiseen (eli meidän perheen) pääsiäis- tai jouluaterian tai vappupiknikin aikaansaamiseksi. Lopussa on muovikansioita, joihin olen lisännyt uusia suosikkeja (kuten vaikka Nasi Goerngin ohjeen).

Voin sanoa suoralta kädeltä, että tämä menee ehdottomasti top 5 lahjoihin, mitä olen ikinä saanut. Ehkä ykköseksi. Aion ehdottomasti tehdä tällaisen laminoidun keittokirjan aikanaan meidän pojalle. (Paitsi jos siitä tulee mua parempi ruuanlaittaja. Mikä on itse asiassa hyvin todennäköistä, sillä Tiki osaa laittaa ruokaa. Se kutsuu mua usein keittiössä barbaariksi ja moukaksi, koska mun mielestä ihan kaikki ruoka on aina hyvää, tykkään syödä pastaa ylikypsänä enkä siedä chiliä.)

Tulipahan mieleen sanoa näin ylioppilasjuhlien alla, että tämmöinen on oiva lahjavinkki!

 

 

Previous
Previous

Antakaa edes sähköisku

Next
Next

Homopornoa ja hyytävää jännitystä