Isonakin se on pieni

Yksi päivä ystäväni kysyi multa: “Ootko huomannut, että 6-vuotiaan kynnet on yhtäkkiä ison ihmisen kynnet?”

Ja todellakin! Tajusin joskus tuossa kesällä 6-vuotiaan kynsiä leikatessa, että ne ei ole enää semmoset lapsen pikkuruiset sormet ja kynnet, vaan nyt sillä on ihan IHMISEN KÄSI. Yllä oleva kuva on tämän samaisen ihmisen käsi 6,5 vuotta sitten. Ja olen koko ajan muutenkin oivaltanut, että tuo pikkuihminen on kasvamassa kovaa vauhtia isoksi ihmiseksi.

Olen kuitenkin viime aikoina päässyt vähän siitä haikeudesta, että lapset kasvavat. Ystäväni Annika, jonka vanhin lapsi on 10-vuotias, sanoi tajunneensa, ettei lapsia sillä lailla “menetä”. Että vaikka ne menee kouluun ja alkavat viettää aikaa ystävien kanssa, niin kyllä ne ovat vielä tosi tiiviisti siinä.

Myös Hanne kirjoitti tästä lohdullisesti hetki sitten:

“Vaikka lapset on vain hetken pieniä, on ne kyllä tosi pitkään vielä oikeasti lapsia. Pieniäkin.”

Tajusin tämän erityisesti kesäloman aikana, kun vietettiin huvilalla paljon aikaa yhdessä. Tuntui, että vähän tutustui semmoiseen “vanhempaan lapseen”, kun oli välillä aikaa jubailla kahdestaan kaikesta. Ja yhtä lailla se haluaa olla sylissä tai tarvitsee paijailua.

Eikö kaikki tartte? Ehkä ei sitten jonain päivänä oman äidin, mutta joltakulta semmosta hellyyttä pitäisi saada läpi elämän.

Nyt, kun on tuo 4-kuinen poju ja 6-vuotias isoveli, niin sitä koko ajan tajuaa, että nämä vuodet menevät ihan hirveän nopeasti. Että se isoveli oli just äsken tommonen vauva. Hauskaa on, että ne vielä näyttävät (etenkin hymyillessään) hirveän samalta. Siinä mielessä tulee koko ajan déjà-vu-fiiliksiä kuuden vuoden taakse.

Toisaalta samalla muistaa, miten erilainen ihminen minä itse olin silloin. Mitkä asiat jännittivät, mitkä huolettivat – ihan eri jutut kuin nyt. On kiva tunne, että hanskaa monet jutut niin paljon paremmin kuin silloin. Ja mikä klisee se on, mutta kyllä toi eka lapsi vaan on harjoittelukappale. Hahaha, voi häntä! Vaikka lukisi kaiken teorian maailmassa, niin näitä hommia oppii vasta käytännössä.

6-vuotiaan kynnet on muuten siitä kivemmat kuin 4-kuisen, että niitä ei tartte leikata aivan koko ajan. Ja ne ei raavi rintakehää verille, kun lasta pitää sylissä. Että kyllä jotkut hommat menee selvästi parempaan suuntaan.