Rasistin pilkka osuu omaan nilkkaan

img_9893.jpg

Hahhahhahhahaa, tänä aamuna Hesaria lukiessani koin vahingonila. Kaupunki-sivulla oli nimittäin iso juttu siitä, millaista rasistista uhkailua kuntavaaliehdokkaat ovat kokeneet.

On todella alhainen teko lähteä kirjoittelemaan rasistisia suttuja toisten vaalimainoksia. Se ei ole demokratiaa, eikä oikein mikään muukaan järkevä vaikuttamisen keino.

Tällä kertaa pilkka osui kuitenkin omaan nilkkaan: Jutussa kerrotaan, että esimerkiksi Feministisellä puolueella ei yksinkertaisetsi ole rahaa hankkia uusia vaalijulisteita sotattujen tilalle. Sen sijaan nyt rasistit ikään kuin tahtomattaan ostivat F-puolueelle yli puolen sivun mainoksen Helsingin Sanomista. (Ja se ei ole halpaa lystiä.)

 

No, vaikka tämä mua ilahduttikin, niin samaan aikaan kyllä ahdistaa. On pelottavaa, että jopa eläkkeellä oleva poliisi on uhkaillut vasemmiston ehdokasta Suldaan Said Ahmedia. Tai että vihreiden ehdokas Ozan Yanarin päälle käytiin, kun hän oli kampanjoimassa keskustassa. 

Kyllä näihin tapauksiin pitäisi puuttua nyt todella systemaattisesti ja osoittaa, että tällainen ei ole millään tasolla hyväksyttävää. Tässä on demokratia uhattuna, ja se ei ole enää mikään pikku juttu. 

 

 

Kuntavaalit 9.4. Jos et äänestänyt ennakkoon, niin muista äänestää vaalipäivänä!

 

 

Juliaihminen Facebookissa // Juliaihminen Instagramissa // Juliaihminen YouTubessa // Juliaihminen Bloglovinissa

 

 

Previous
Previous

Turhimmat ja hyödyllisimmät tavarat – kuukauden reissu vauvan kanssa Thaimaassa

Next
Next

Mutta minähän olen hyvis!