Rastilaa ristiin rastiin

Päiväretki otti välillä vähän koville.

Meillä on Niinan kanssa tapana tehdä pieniä päiväretkiä paikkoihin, jonne pääsee helposti julkisilla. Lammassaari on kestosuosikki ja Uutelaan pääsee metrolla tosi helposti. Suomenlinnassa kannattaa käydä vähintään kerran kesässä, syksyllä katsomassa ruskaa ja jouluna ehdottomasti Tonttupolulla.

(Näitä löytyy mun blogista hakusanalla Helsingin parhaat.)

Haaste on kuitenkin se, että välillä me päädytään samoihin paikkoihin, kun oikeasti kaipaisi jotain vaihtelua.

Mikäli muilla on vastaavanlaisia ongelmia, niin vinkkkaan teille ihanan kohteen ja reitin lasten kanssa: Rastila ja Puotila.

Aloitettiin meidän kierros hyppäämällä metrosta Rastilan asemalta. Siitä käppäsi noin 5 minuuttia läpi Rastilan leirintäalueen Rastilan kartanolle, kahvila Monamiin.

Ravintoloita, joista saa hyvää lounasta lauantaisin, ei todella ole ikinä liikaa. Usein juuri lauantai on se päivä, kun olisi mukavasti aikaa lounastella, mutta sitten on tarjolla vain saastaisia brunsseja. Tai okei, jotkut brunssit ovat ihan ok, mutta lasten kanssa sitä mieluiten melkein menisi suoraan lounaalle.

Café Monami vastasi lauantailounaan kaipuuseen täydellisesti. Lapset söivät makaronilaatikot ja me aikuiset vedimme herkulliset keitot. Kartanon miljöö on ihana, ja jälleen päätin, että tulen tänne ensi kesänä pyörällä. (Olen tehnyt tämän päätöksen usein, mutten todellakaan ole pannut sitä toimeen. Olen luonteelleni uskollinen.)

Rastilassa ja Puotilassa on merta ja luontoa.

Lounaan jälkeen Didi sai pienen hermoromahduksen ja sekoili ympäriinsä, minäkin toki meinasin saada hänestä tarpeekseni ja jättää hänet roskakatoksen taakse. Sillä sinne hän itsepintaisesti halusi majoittautua, vaikka kuinka kaunista luontoa oli silmänkantamattomiin tarjolla.

Alpulla ja Einolla oli pyörät, ja he jaksoivat hienosti vedellä koko reitin. Minä sain tuupattua rimpuilevan 2-vuotiaan kärryyn, minkä jälkeen lähdimme matkaan.

Pysähdyimme heti ensin Rastilan hiekkarannalle. On hauska katsoa, kun metrot kulkevat vierestä ja talviuiskentelijat pyrähtelevät saunasta höyryävinä hyiseen mereen.

Rastilaan pääsee kätevästi metrolla.

Lokakuinen aurinko lämmittää vielä.

Tämän jälkeen lähdimme käpöttämään Vartiokylänlahtea pitkin kohti Puotilaa. Koko reitti on kivaa hiekkatietä ja kulkee meren viertä pitkin. Matkalla näkyy upeita 1960–70-luvun rivitaloja, joissa asumisessa unelmointi kuului luonnollisesti kierroksen tekemiseen.

Lopulta päädyimme Puotilan puolelle Kahvila Meridianiin pullalle ja kahville. Didi nukkui uhmaansa ja Alppu ja Eino kalastivat rannalla kaisoilla ja metsästä löytämillään narunpätkillä.

Me keskustelimme Niinan kanssa siitä, miten arvostuksemme miehiä kohtaan tuntuu vain laskevan vuosi vuodelta ja että jos nyt pitäisi lähteä tapailemaan uusia ukkeleita, niin moni sellainen asia, joka vielä 20-vuotiaana tuntui eksoottiselta ja karismaattiselta, tuntuisivat nyt vain läpinäkyvältä pyrkyriydeltä tai vähintäänkin turhalta besserwisseröinniltä.

(Bänditouhut 20-vuotiaan, ooh! Seksikästä, intohimoa! Bänditouhut nykyään, hoh hoijakkaa, ai että ihan kitara pysyy kädessä. Asioista tietäminen 20-vuotiaana, oi, viisas mies! Asioista tietäminen nykyään, hoh hoijakkaa mitä spleinausta.)

Juu, tiedän, olen kyyninen ja ankea akka nykyään. Olin 20-vuotiaana paljon ihanampi ja avoimempi.

Kahvila Meridianin terassilta voi katsella merelle.

Metsässä pyöräily on siitä kivaa, ettei tarvitse pelätä autoja.

Lopuksi käpöstimme Puotilan läpi metroasemalle ja menimme Redin K-marketin kautta kotiin. Lol, siellä mun piti julkaista yksi Planin Insta Story. Sanoin Alpulle, että valitse muutama irtokarkki, niin mä teen yhden työhomman sillä aikaa. Kun olin saanut storyt julki, lapseni oli ottanut kilon verran irtsareita. Valittu tuote on ostopäätös.

Nyt meillä on edelleen noita irtsareita himassa (meillä ei yleensä ole karkkia kotona, koska minun kykyni säännöstellä herkkuja on nollan alapuolella). Mutta onneksi Alppu oli valinnut täysin käsittämättömiä “karkkeja”, kuten sellaisia isoja kovia purkkapalloja. Hyi helvete! Ne heitän kyllä suoraan roskikseen. Minulla on vielä niin paljon opetettavaa tuolle rakkaalle, naiiville lapselleni.

Oli miten oli, Rastilaa ja Puotilaa suosittelen!