Risteilimme ja juhlimme ystävyyttä
Voi että mikä ystävyyden reissu me tällä viikolla tehtiin. Joskus tuossa helmikuussa oltiin yhtenä iltana lasten kanssa remuamassa, ja kaikki olivat vähän allapäin. Tuntui, että elämässä ei ollut oikein mitään kivaa odotettavaa. Joku heitti ilmoille ajatuksen kevätristeilystä ja tästä innostuttiin välittömästi.
No, tällaiset jäävät usein vain puheen tasolle, mutta onneksi meidän seurueesta Otso (joka on myös ammatiltaan konsultti ja erinäisten tapahtumien fasilitoija – he’s got the skills) ryhtyi meidän matkanjärjestäjäksi.
Erinäisten aikatauluselvitysten sun muiden jälkeen päädyttiin päivä Tukholmassa -risteilylle huhtikuun puolivälissä. Mukaan lähti yhdeksän aikuista ja kolmetoista lasta. Aika kunnianhimoista!
Mulla oli oma hytti kolmen lapseni kanssa, muuten lapset ja aikuiset jakaantuivat vähän eri paikkoihin (esimerkiksi Mirjalla oli “teinihytti”, jossa oli hänen lisäkseen kolme tokaluokkalaista).
Tukholman aurinko tuo tällaista onnea ihmisen syömeen ja sieluun.
Meidän laivaan pääsy ei ollutkaan ihan niin helppo: Lähdettiin kyllä ajoissa Vallilasta ratikkapysäkille, mutta sitten Hakaniemessä oli onnettomuus, ja kaikki bussit seisoivat pitkään Hämeentiellä.
Jännitys tiivistyi, veri seisahtui, puolet porukasta odotti meitä Katajanokalla terminaalissa aivan sydän pamppaillen.
Portit sulkeutuivat kello 16.55.
Me olinne porteilla kello 16.54.
EHDIMME!!!!!!!
Erkka oli ihanaa matkaseuraa. Lapsettomana ihmisenä hän auttoi joka käänteessä kaikkia muita. <3
Raisa ja Marianna pitkän yön jälkeen aamupalalla.
Laivalla oli rentoa sekoilua! Lapset riekkuivat pallomeressä, esikoinen voitti karkkibingossa ekan palkinnon, buffetissa oli hauska tunnelma: lasten pöytä ja aikuisten pöytä toimi – jopa niin että meidän 1 v 11 kk istui lasten pöydässä muina miehinä.
Voiko tällaista auvoa ollakaan?!!!
Matkalla oli myös yksi ihan vauvelo ja toinen melko lailla vauvelo edelleen, ja pakko sanoa: tunsin niin suurta helpotusta siitä, että mulla ei ole mukana enää sylivauvaa eikä edes melkeinpä 1-vuotiasta. Tuolla meidän pienimmällä alkaa olla niin 2-vuotiaan elkeet: Pysyy kävellen pystyssä ja osaa juosta (eli ei kaadu jokaisen tuulen henkäyksen saattelemana), puhuu ja kertoo haluistaan, syö haarukalla ITTE, saa toki melttareita, mutta ymmärrän niiden syyt! Leikkii välillä hyvin itsenäisesti ja välillä hakee mut kädestä pitäen: “Puu! Äiti puu!” (Hän ei oikein tuota t-kirjainta vielä hanskaa.)
Oli jotenkin niin ihanaa olla miltei 2-vuotiaan kanssa liikenteessä.
Meidän keskimmäinen leikki kahden saman ikäisen kanssa ja vanhin taas niiden tokaluokkalaisten kanssa (heidän koalitiota on nyt alettu kutsumaan teineiksi).
Poika ja Vaasa-laiva
Meillä oli Tukholmassa yksi kohde: Vaasa-laiva. Ajateltiin, että lasten on hyvä se kerran nähdä, lisäksi siellä oli meneillään aika hieno lego-näyttely, jossa oli rakennettu uponneita laivoja legoista. Opin muun muassa, että Titanicissa kuolleista oli 80 % miehiä ja 20 % naisia tai lapsia. Näin ollen “naiset ja lapset ensin” -sosiaalistuminen oikeasti toimi tuolla! Kuvaavaa on myös se, että lapsia kuoli 107, ja heistä vain yksi oli ykkösluokasta.
Mä olen itse käynyt tuolla Vaasa-laivan museossa noin 25 vuotta sitten. Ehkä just kerran “kvartaalissa” Vaasa-laivan voi kattella. Ens kerralla sitten joskus 70-vuotiaana!
Päästiin muuten sinne Viikkarin terminaalin vierestä kätevästi lautalla, joka lähti Masthamnenin pysäkiltä. Suosittelen. (Lapset ilmaiseksi, aikuisilta lippu 6,10 e.)
Vaasa-laivan museon ruoat olivat myös lapsiystävälliset. Tosin kasvisversiota usein vähän nihkeästi saatavilla.
Museon jälkeen toiveena oli pullat ja kahvit puistossa. Niinpä käppäiltiin Krubbans lekplatsille. Erkka kävi hakemassa kahvit, Otso valtavan kasan pullaa ja yllätykseksi vielä skumpatkin!
Aivan täydellinen hetki elämässäni. Olisipa se kestänyt ikuisesti!
Krubbans lekplats on pieni ja kaunis puisto, jossa on paljon hauskaa lapsille.
Tällä neljän naisen porukalla on nähty ja koettu. Sanat ei riitä kuvaamaan mun rakkauttani heitä kohtaan. <3
18 pullaa kiitos!
Otso ja Erkka ja kevät
Tämän jälkeen tehtiin suuri kansainvaellus, ja käppäiltiin rantoja pitkin takaisin Viikkarin terminaalille. Reilu tunti siinä meni.
Pieniä haasteitakin oli: Mun rattaista hajosi yksi pyörä (sos!!!) ja yksi mun lapsista alkoi oksentaa. Oksentaminen jatkuikin sitten aina seuraavaan aamuun saakka, mikä oli vähän haastavaa näissä olosuhteissa.
Mutta mutta, apua tuli, vettä ja karkkia haettiin mulle, asiat menivät omalla painollaan. Sain lapsen hyttiin nukkumaan, ja sitten hytin eteen käytävlle muodostuikin aikuisten hyttibileet. Illasta tuli ihana.
Näistä kahdesta tuli ihana parivaljakko.
Lapset nukkuivat hytissä paremmin kuin minä.
Ihana ihana reissu! Nyt on väsynyt mutta kiitollinen olo. Haluan tällaista hauskuutta ehdottomasti elämääni lisää!
