Sämpylät, joilla saat ystäviä

Sämpylöihin ja muhun liittyy paha trauma. Olin nuoruudessani yhdeä kesän Bengtskärin majakalla töissä, ja siellä opin todella loistavaksi sämpylän leipojaksi (salaisuus oli se, että eilisen puuro upotettiin sen aamun sämpylätaikinaan). Tuohon aikaan moni ihaili mun leipomien sämpylöiden koostumusta ja makua, ja tunsin sielussani aina pakahduttavaa ylpeyttä näinä hetkinä.

Kun sittan aloitin seurustelun Tikin kanssa, leivoskelin aina silloin tällöin omahyväisyydellä kuorrutettuja sämpylöitäni. Kunnes. Kerran Tiki vain ohimennen heitti, ikään kuin yleisesti hyväksyttynä totuutena: "No siis, onhan kaupan sämpylät parempia."

Say whaaaaat?! Sairas, sairas mies. Siihen loppui sämpylänleipomisharrastus. Ja oikeastaan kaikenlainen muukin ruuanlaitto (no okei, se ei kyllä ollut koskaan alkanutkaan).

Mä monesti ajattelen itseäni voittajana melkein missä hyvänsä asiassa, mutta ruuanlaittaminen... Joo ei. Jopa mun äbä otti mulle osoitetussa hääpuheessaan esille erään nuoruuden insidentin: Tomaattikeiton ohjeessa sanottiin, että paista kuorittuja perunoita ennen kuin laitat ne keittoon, jotta ne kypsyisivät nopeammin. Olin sitten tarmokkaana tyttönä laittanut ne perunat paistinpannulle kokonaisina, koska ohjeessa ei sanottu, että pilko perunat ennen paistamista. Mun perhe muistaa tämän hyvin kyllä edelleen. (Ja pari muutakin esimerkkiä.) (Onneksi äiti kuitenkin lohduttaa mua aina kertomalla, että "Julia on vain niin akateeminen".)

Tuntuu, että maailmalla on aina ollut jotain mun ruuanlaittoyrityksiä vastaan. 

No mutta, aikuinen ihminen kun olen, niin ei mun tarvitse perustaa identiteettiäni siihen, mitä muut sanovat. Voin siis olla myös voittaja ruuanlaitossa, kun vain päätän niin (ja noudatan ohjeita, mutten liian tarkkaan).

Maanantaina ystäväni Joanna tarjosi mulle ihan järjettömän hyviä ja rapeakuorisia sämpylöitä. Se sanoi tekevänsä usein jääkaappiin ison taikinan, josta sitten ottaa aamuisin pari taikinakökkälettä ja laittaa uuniin paistumaan. Voilà, aamut tuntuvat luksukselta, kun saa uunituoretta leipää, ja vaiva on kuitenkin kohtalaisen pieni. (Joanna on siis äikkärillä kuten minäkin, eli aika ei ole este.)

Tällainen elämä kuulosti niin idylliseltä, että mä innostuin tästä tosi paljon! Viimeistään, kun Joanna sanoi, että nämä on Sikke Sumarin ohjeella tehtyjä sämpylöitä, tulin siihen tulokseen, että mäkin voisin olla tommonen! 

Koko viikon ajatusta pohdittuani rohkaistuin, ja eilen illalla tein sitten taikinan. Katsokaa alkuperäinen ohje Siken blogista täältä. Itse tein nämä näin:

Ainekset:

7,5 dl vettä
25g tuorehiivaa
1 rkl suolaa
1,5 dl  ruisjauhoja
2 dl  grahamjauhoja
10 dl vehnäjauhoja

Sekoita vesi, hiiva ja suola yhteen ja lisää ensin ruisjauot ja grahamjauhot. Lisää sitten vehnäjauhoja, kunnes tulee paksun puuron kaltainen taikina. Vaivaa lusikalla vähäsen (ei tarvitse sekoittaa megana), laita liina päälle ja yöksi jääkaappiin.

Aamulla noukin jauhoisilla käsillä taikinasta yhdelle pellilliselle viisi taikinakökkälettä, koska enempää ei mahtunut (meni noin puolet taikinasta). Tässä kohdassa oli tosi iso kiusaus lisätä vehnäjauhoja reilusti, mutta pidin hermmoni kylmänä ja annoin niiden vain lötkähtää siihen pellille valumaan. Paistoin 220 asteen uunissa 30 minuuttia. 

Ja vaikka itse sanonkin (tai siis juurikin itse sanon), niin sämpylät onnistuivat erinomaisesti. Aamiaiselle saapuneet ystäväni kehuivat näitä kovasti, ja yksi jopa halusi itselleen reseptin!

Ei siis kannata koskaan aliarvioida sämpylöiden voimaa. (Aion paistaa huomenna loput taikinasta, kun äbä ja sen mies Juha tulevat meille aamiaiselle. Katsotaan sitten, kuka se meistä on akateeminen.)

Katsokaa nyt tuota Raisan pohdiskelevaa ilmettä, se kertoo vain yhtä tarinaa: voi miten rapea sämpylän kuori, paljon parempi kuin lähi-Alepan paistopisteestä ostetun sämpylän! (Tiedoksi vain Tikille!)

Ja mihin Marianna kiinnittääkään katseensa, ellei juurikin voittajan sämpylöihin? (Näitkö tämän, Tiksuli?)

Mirjakin tuolta selkeästi kuikuilee sämpylä mielessään. Nuorin vieras ei harmi kyllä saanut vielä maistaa sämpylää, mutta hän tietää, että tulevaisuudessa häntä odottaa jotain hyvää ja kaunista.

Ps. Olen muuten koska hyvänsä valmis antamaan Hesarin Torstai-liitteelle koskettavan haastattelun siitä, miten "läheiseni yrittivät systemaattisesti tuhota (ruuanlaitto)itsetuntoni. Olen kuitenkin elävä esimerkki siitä, että rankoistakin koettelemuksista voi selvitä".