Sisustusvinkit lastenhuoneeseen (kainalosauva ja kasa johtoja)

lastenhuoneen sisustus.jpg

Olen tässä miettinyt, että voisin kirjoittaa välillä blogiin myös sisustuksesta. Rakastan sisustuslehtien lukemista ja haaveilua siitä, millainen olisi täydellinen koti.

Meidän uusin projekti on ollut nyt lastenhuoneen sisustaminen. Aloitettiin sisustussuunnitelmat tuossa helmikuussa, kun päätettiin, että 1-vuotias voi muuttaa omaan huoneeseen nukkumaan. Toisin sanoen, Tiki joutui luopumaan man cavestaan ja antamaan tilan Alpulle. (Tätä päivää oli pelätty, koska tähän mennessä meidän parisuhde on perustunut Tikin man cavelle eli sille, että kaikki saasta ja muu moska pysyy siellä, Pandoran lippaassa.)

No mutta, nyt esittelen teille, mitä ollaan tähän mennessä saatu aikaiseksi lastenhuoneessa tässä neljässä kuukaudessa.

Ihan ensiksi haluaisin kertoa mun siustusfilosofiastani: Kutsuisin sitä paresseuxilaiseksi suuntaukseksi. (Paresseux on ranskaa ja tarkoittaa laiska.)

lastenhuoneen sisustus3.jpg

Lähdettiin rakentamaan Arabianranta kierrättää lastenvaatteet -ryhmästä ilmiaseksi saadun pinnasängyn ympärille tätä sisustusta. Ajatuksena on tarjota esteettisyyttä ja positiivisia virikkeitä meidän eloisalle pikku lapsosellemme.

Sairaalasta varastettu (kyllä me se vielä palautetaan, as god is my witness!) kainalosauva on kaunis yksityiskohta heti ovensuussa. Tuo seinään nojaava silityslauta oli "löytö" Tokmannilta, se se antaa niin ikään kivan värikerroksen muuten valkoiseen seinään.

lastenhuoneen sisustus2.jpg

Huoneen perälle suunniteltiin sitten pieteetillä tällainen huoleton ja ilmava "kasaamme kotoamme kaiken paskan, jolla ei ole muutakaan paikkaa" -asetelma. Ajateltiin, että tässä on pienokaiselle tutkittavaa ja ihmeteltävää kerrassaan.

Makuuhuoneen ikkunasta avautuu upea "ikkunamme ovat julkisivuremontin raiskaamat jo kolmatta kuukautta" -pressut, jotka luovat miellyttävän hämyisen (pimeän) tunnelman keskellä kesää. Myös huoneen ilmasto on pressujen vuoksi niin sanotusti trooppinen, mikäli tropiikki on paikka, jossa ilma vaihtuu harvemmin kuin Tutankhamonin hautakammiossa.

lastenhuoneen sisustus4.jpg

Alpun huoneen "työpöydällä" on mielenkiintoista kerroksellisuutta, joka taipuu näppärissä pikku kätösissä vaikka hauskaksi leikiksi: Halutessaan 1-vuotias voi lukea Knausgårdia, katsella Frasiereitä, silittää äitinsä kauluspaidan tai täyttää meidän veroilmoitukset.

Isänsä entiseltä työpaikalta saatu Kauppalehti-kansitaulu on aseteltu heilumaan satunnaisen puutarjottimen päälle, valmiina tipahtamaan ja pirstaloitumaan lattialle hetkenä minä hyvänsä. Pitäähän lapsen elämässä jännitystä olla.

lastenhuoneen sisustus5.jpg

Kahdeksan kuukautta pattereitaan odottanut palohälytin on myös hauska yksityiskohta, jollaisen jokainen lastenhuone ehdottomasti tarvitsee.

lastenhuoneen sisustus6.jpg

Pölyiset johdot on kerätty pikkuhiljaa matkoilta tuliaisina. Jokainen niistä muistuttaa jostain mukavasta hetkestä Gigantin jonoissa tai vaelluksesta Mordorin kaltaisen työmaan läpi kohti Verkkokauppa.comia. Niistä huokuu historian havina: tämä ei ole mikään kliininen Ikea-koti, vaan perintöä on vaalittu.

lastenhuoneen sisustus7.jpg

Alpun "lelukorina" toimii vanha kirpparilta noin 15 vuotta sitten ostettu patinoitu nojatuoli, johon on kerätty pehmolelujen lisäksi farkkuja, kulahtaneita muovipusseja ja milloin mitäkin rektaalin tuotosta, jota kukaan ei ole onnistunut heittämään pois.

lastenhuoneen sisustus8.jpg

"Ei ahista ollenkaan", viestittää seeprakin.

lastenhuoneen sisustus9.jpg

Tutkimusten mukaan ne lapset, joiden kotona on kirjahylly ja kirjoja, alkavat lukea tulevaisuudessa enemmän (tai jotain muuta kirjastosetien tuuttaamaa propagandaa, kuka näistä tietää). Olen asetellut Alpulle ihanasti tuohon käden ulottuville muutaman teoksen, joita hän voi halutessaan selailla ja makustella tässä inspiroivassa ympäristössä.

Kirjahyllyn alaosaan on roiskahtanut DIY-hengessä mehua, kolaa, punaviiniä, herra ties mitä töhkää, joka on kerännyt persoonallisen tahmakerroksen päällensä. Tarkoitus on tuunata muitakin huonekaluja samassa hengessä.

lastenhuoneen sisustus10.jpg

Huulirasva ilman korkkia, tylsä lyijykynä sekä käytetyt korvatulpat yhdistyettynä kasveihin, joita kastellaan harvemmin kuin Marsissa sijaitsevaa kiviröykkiötä on kaunis ja tarkkaan harkittu asetelma. Sen kruunaa vuosisadan kuluessa hartaasti laskeutunut pölykerrostuma, josta kasvit selvästi nauttivat.

lastenhuoneen sisustus11.jpg

Tyylikkäästi aseteltu valokuvaseinä kruunaa lastenhuoneen sisustuksen. Kuvaa äidistä ja isästä heidän onnensa hetkenä kelpaa katsella silloin, kun he kinastelevat huoneen ulkopuolella siitä, miten tästä jumalattomasta tavaramäärästä oikein selvitään, kenellä on vastuu, ja miten käy lasten!?

Toivottavasti Alpun huoneen esittely antoi inspiraatiota ja sisustusvinkkejä teille! 

 

Ovatko teidän lastenhuoneet yhtä kauniisti laitettuja?

 

Lue myös:

Mene itseesi, Ingvar!

 

JULIAIHMINEN FACEBOOKISSA // JULIAIHMINEN INSTAGRAMISSA // JULIAIHMINEN YOUTUBESSA // JULIAIHMINEN BLOGLOVINISSA

 

 

Previous
Previous

Toukokuun menot: 1615,4 euroa

Next
Next

Ystävyys on kiinnostavampaa kuin parisuhderakkaus