Ystävyys on kiinnostavampaa kuin parisuhderakkaus

Meidän oli Saaran kanssa tarkoitus puhua miesten deittailusta. Vähän aikaa se onnistuikin, mutta sitten (itse asiassa videolla kohdassa 4.47) meidän puheet kääntyivät ystävyyteen ja uusien ystävien "deittailuun". (Puhuinkin mom dateista vähän aikaa sitten.)

Mä olen huomannut, että esimerkiksi kirjallisuudessa nykyään mun mielestäni ystävyyssuhteet ovat paljon kiinnostavampia kuin rakkaustarinat. Tuntuu usein siltä, että rakkaustarinoilla on muutama kaava, ja siten ne ovat kamalan ennalta arvattavia. Toki tähän vaikuttaa myös se, etten itse ole enää deittaillut rakastumistarkoituksissa ketään kahdeksaan vuoteen. Mutta muutenkin: ystävyys on moniulotteista, siinä voi tapahtua yllättäviä juttuja ja se kestää erilaisia juttuja kuin sellainen parisuhderakkaus. Toki ystävyys on monesti myös rakkautta, ja voinkin sanoa ehdottomasti, että rakastan monia mun ystäviäni.

Ystävyys voi myös olla sellaista roihahtavaa kuin rakkaus: Mulla on ollut muutamia tosi tulisia ystävyyssuhteita, jotka ovat olleet ihan yhtä palavia kuin ihastuminenkin voi olla. Esimerkiksi opiskeluaikojen alussa tutustuin yhteen tyttöön, josta tuli yhtäkkiä niin läheinen, että me saatettiin jopa nukkua yöt toisissamme kiinni. Me istuttiin usein mun silloisen puukerrostalon portailla, juotiin teetä ja naurettiin kaikelle. Se oli semmonen herttainen meinninkäisen ja keijukaisen sekoitus, jossa mä ihastuin erityisesti siihen, että se oli niin erilainen kuin mitä mä olen. Ja sitten, yhtä nopeasti kuin oli tullutkin, tämä tyttö hävisi mun elämästäni. Siinä ei oikeastaan ollut mitään draamaa, joskus roihuava rakkaus vain palaa äkkiä loppuun.

Myös tarinat siitä, miten ystävyys on alkanut, ovat todella kiinnostavia. Ässä oli esimerkiksi tutustunut sen Lissabonin parhaaseen kaveriin siten, että se oli aluksi katsellut tämän kivaa Instagram-feediä ja sitten laittanut viestiä, että mennäänkö kahville. Miten rohkeaa! (Ja nerokasta.)

Aina puhutaan siitä, miten upeaa on, kun vanhat, lapsuudesta saakka jatkuneet ystävyyssuhteet kestävät. Toki ne ovat hienoja, ja itse asiassa juuri taas näin viikonloppuna yhtä mun parhaimmista ystävistä, johon olen tutustunut 6-vuotiaana ja jonka kanssa meillä on edelleen tosi paljon puhuttavaa (eikä me muistella menneitä). Mutta toisaalta mä fiilistelen erityisesti aikuisena alkaneita ystävyyksiä. Niissä ihmisellä ei ole menneisyyden painolastia tai roolia, vaan sitä tutustuu toiseen sellaisena kuin se on. Sitten on ihanaa kysellä asioita toisen menneisyydestä. Esimerkiksi kerran mä oikein tenttasin järjestelmällisesti ystävältäni Niinalta, missä kaikissa osoitteissa se on elämänsä aikana asunut, jotta pystyisin muodostamaan lineaarisen käsityksen sen aiemmasta elämästä.

Tällä videolla me kerrotaan Ässän kanssa, miten olemme tutustuneet. Saara luuli aluksi, että mä vihaan sitä (!!?). Mutta sitten yksi tosi omituinen juttu sai sen ymmärtämään, että päinvastoin, minähän ihailen ja pidän Ässästä. No, se selviää videolta, kattokaa!

https://www.youtube.com/embed/eCJx4IxFXbo

Hei, mun tekee mieli oikein hekumoida näillä ystävyysjutuilla!

Kuvaile jonkun ystävyytesi alku: oletko tutustunut jollain yllättävällä tavalla johonkuhun ystävääsi?

Katso myös mun ja Ässän edellinen video:

Mikä on parasta ja pahinta bloggaamisessa?

Ja muista tilata mun YouTube-kanava! :)